keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Vapaapäivä Khaijan kanssa

Halusin tänään vaihtelun vuoksi toteuttaa tällaisen Päivä Khaijan kanssa -postauksen. Mullahan on ollut mitä rennoin vapaapäivä ilman minkäänmoista kiirettä mihinkään. Maanantai oli niin rankka päivä töissä ja tiistaina  oli heti siihen perään aikainen kuuden aamuvuoro, niin olin todellakin nyt tällaisen tarpeessa. Mun normiarjestahan tää nyt ei mitään kerro, mutta tällaiset lepipäiväpostaukset on jotenkin tsiljoonasti helpompia toteuttaa. Mutta voisin joskus koittaa kaiken kiireen keskellä (onnistun taikomaan sen kiireen itselleni ihan mystisesti joka kerta, kun on jotain pakollista ohjelmaa) vaikka muutaman kuvan räpsäistä ihan peruspäivästäni. 



Jos vain mahdollista, aloitan aamuni köllimällä lämpöisessä sängyssä ja lukemalla blogeja ja saamiani kommentteja puhelimellani. Vapaapäivänä harrastan tätä ihan poikkeuksetta. Arkena jos päivä alkaa inhimilliseen aikaan, laitan kelloa soimaan vähän aiemmin, jotta saan aamuisen köllittelyhetken. Etenkin kun tuo Ville on melkoisen aamu-uninen, niin pitäähän mun nyt keksiä itselleni jotain tekemistä (-:



 


Aamupalaksi söin mun perusaamupalaa, eli marjoja, kaurahiutaleita ja jugurttia. Useimmiten kylläkin tuon jugurtin tilalle olen laittanut maitorahkaa, mutta tänään sitä ei sattunut kaapissa olemaan. Ja iso saavi kahvia on myös saatava jokaisena aamuna! Niin ja paljon haleja!




Aamupäivän hengailimme Villen ja perheeni kanssa. Makoilimme sohvalla katsellen digiboxille tallennettuja sarjoja ja söimme lounasta oloasuissa.




Operaatio ihmisen näköiseksi alkakoon! Päätin tesmailla tuota hiusdonitsia ensimmäistä kertaa. Muutamaan kertaan meinasi donitsi lentää seinään, kun ei meinannut onnistua, mutta lopulta sain ihan hyvän lopputuloksen aikaiseksi, kun tajusin iskeä ponnarin vielä siihen donitsin ja hiusten päälle. Lainasin siskoltani tuota kuivashampoota, joka ei kyllä millään asteikolla päihittänyt mun lempparia Klippoteketin kuivashampoota! Napsin vielä kuvaa tuosta naamaani päivittäin iskemästä meikkiarsenaalista. Lopputuloksena tukka nutturalla,  naama maaalattuna ja jonkinlainen asukin vielä päällä. Asustahan tosin meni vaihtoon yläosa, sillä halusin jotain bleiseriä rennompaa päälleni. Tosin nyt kun tuota kuvaa katsoo, taidankin iskeä tuon asun päälleni jonkin toisen alaosan kanssa vielä hyvinkin piakkoin! 







Lähdimme tsippailemaan ja kuvailemaan tuohon kotini lähilandehoodeille. Se on jännä, kuinka nopeasti ihan kaupunkimaisesta maastosta pääsee keskelle peltoja, heppoja ja kunnon maalaismaisemaa. Nuo ovat ihan lemppari lenkkeilypaikkojani täällä kotikotona. Kyllä mä vaan oon tykännyt täällä lapsuuteni asustella, kun junalla pääsee kolmessakymmenessä minuutissa Helsinkiin, mutta silti on rauhaisaa ja luontoa löytyy ihan läheltä.



Lähdimme vielä käväisemään tuolla Järvenpään keskustassa, jossa tällä viikolla on poikkeuksellisesti menoa ja meininkiä. Käytiin siis tsekkailemassa Blues-katua, jossa on siis kojua toisen perään, sekä vaikka minkämoista musiikkiesitystä. Perus krääsäkojut sieltä toki löytyivät tänäkin vuonna, mutta hiukan harmittaa, kun en kameraa ottanut mukaan. Siellä nimittäin oli ihan mielettömän ihanan näköisiä suklaalla päällystettyjä hedelmiä, unensieppareita ja vaikka mitä muita nameja. Kun sieltä ihmispaljoudesta pääsimme viimein pois, suuntasimme kauppaan ostelemaan ruokajuttuja illaksi.

Ylemmässä kuvassa esiintyy autojen auto, upea Honda, jonka kanssa olen kokenut ensitaipaleeni autonratissa. Sen olen heti kortin käteen saatuani ensitöikseni kolannut piharoskiksen kulmaan ja sillä olen ajellut juhannusruuhkassa Tahkon mökkireissulta kytkin sökönä. Sillä on toteutettu vaikka minkämoista reissua ja sillä myös taitoin kaasu pohjassa usein Korpilahti-Järvenpää -väliä Alkio-opistovuonnani. Voi kuinka paljon muistoja voikaan yhteen autoon liittyä.





Illasta minä kokkailin hyvää ruokaa yhdessä tuon poikkikseni kanssa meidän koko perheelle. Tein feta-pinaattipiirakkaa ja munakoisonappeja. Ihan naurettavan hyviä ruokia molemmat. Tuota piirakkaa olen muutaman kerran itse jo syönytkin, joten sen maittavuus ei tullut lainkaan yllätyksenä. Nuo munakoisonapit puolestaan yllättivät ihan täysin. En olisi koskaan voinut kuvitellakaan niiden olevan noin herkkuja! Noita rupean kyllä ehdottomasti kokkailemaan useamminkin.

Nyt meillä pyörii jalkapallo telkkarissa, joten on mitä mainioin hetki bloggailla. Loppuiltakin sujuu siis mitä luultavimmin todella rennosti, täytyy nyt koittaa vaan sinnitellä hereillä. Jotenkin kun tuo jalkapallo ei ole sitä lemppareinta katottavaa. Mutta eipä tässä valittelemista ole, sillä meille asennettiin tänään ilmalämpöpumppu! Mukavan viileä fiilis. Nyt saa ne helteetkin tulla!

Mutta sellainen päivä mulla noin suurinpiirtein. Päivänasukuvia voisin julkaista myöhemmin, kun tästä nyt pääsi muutenkin  tulemaan melkoinen maratonpostaus. Mutta mitäs teille kuluu? (-:

<3:Khaija

6 kommenttia:

  1. saisko reseptit? ja tälläsii postauksii olis kiva lueskella lisääkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu pitää tehdä niistä ehdottomasti omaa postausta ((: Kiva kuulla, on se kiva kyllä itsestäkin, että on välillä vähän vaihtelua!

      Poista
  2. Ihanilta näyttää nuo ruuat! Täälläkin ilmoittautuu yksi, joka haluaa ainaki munakoisonappien reseptin! :D

    VastaaPoista
  3. Tälläiset postaukset ovat kyllä mun mielestä hirmuisen kivoja, varsinkin kun on kirjoitettu sun pirteydellä. <3 Lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin tehdä jostakin päivästä, jolloin jotain tapahtuukin oikeasti :-D

      Poista