lauantai 16. kesäkuuta 2012

HBD Khaija 22 !







Nyt on se päivä täällä, jolloin on aika päivittää sivubanneriin suurempaa numeroa (tein sen tosin jo eilen). Toki musta tulee heti miljoona kertaa fiksumpi ja elämänkokemus alkaa ihan paistaa silmistä. Jotenkin en ole enää sen kahdeksantoistavuotispäivän jälkeen jaksanut intoilla niin järjettömästi mun synttäreistä. Toisaalta ne väittävät, että naisen parhaat ikävuodet ovat 17-22, joten nyt mulla olisi viimeinen vuosi ennen totaalirupsahdusta, joten täytynee ottaa siitä kaikki irti!

Ylläolevissa kuvissa poseeraa vielä nuori ja viaton 21-vuotisversio minusta. Siskoni ideoi meikin ihan täysin -en saanut edes katsoa prosessin aikana kertaakaan peiliin. Äärettömän magea glittermeikki tuosta tulikin! Kuvatessa iskimme vielä Topshopin paljettibodyn ja platot päälle. Maksimaalisia blingblingiä näin synttäreiden kunniaksi. Mua kyllä hiukan aina harmitttaa, kun kaikkea sitä meikin upeutta ei vain onnistu vangitsemaan kameralla. Tai ainakaan tällä amatöörimeiningillä siis.

Mä olen täällä nauttimassa ihanasta synttäripäivästäni ja haluaisinkin toivottaa teillekin aivan upeaa lauantaita!

<3:SynttäriKhaija

18 kommenttia:

  1. Paljon onnea! :) Tälleen 22-vuotiaana viisaus pääsee todellakin aivan uusiin ulottuvuuksiin :D (ps. mä en tiennyt tosta 17-22v parhaasta iästä, tässähän tulee kiire elää!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ehkä toi viisaus tulee mulle sittenkin vähän viiveellä, sillä olen ollut tänään blondimpi kuin koskaan :-DD

      Mut kiiitos paljon!!!

      Poista
  2. Upeita noi kuvat ! Ja ihan älyttömän hyvää syntymäpäivää !)

    VastaaPoista
  3. Ihan hirmusen paljon onnea!! :-)<3

    VastaaPoista
  4. Uskomattoman upeita kuvia! oot täydelinen!!!!
    JA PALJON ONNEA, vielä näin myöhässä!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miltä sä näyttäisitkään tällaisissa kuvissa! Mutta kiitos ihan tosi paljon ihana ((:

      Poista
  5. Onnea onnea(vaikkakin myöhässä! :)) Ja oot upean näköinen! Ihana meikki! :)

    VastaaPoista
  6. Apua pitää onnitella myöhässä kun en eilen päässyt koneelle! Mutta hiirrrmuisesti onnea! Sä tuskin rupsahdat vanhempanakaan. :D Oot niin kaunis. (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuna, ei se niin päivän päälle oo (: eiköhän meistä kaikki aikanaan enemmän tai vähemmän, mutta onneksi tuo ikä tuo itsevarmuutta (;

      Poista
  7. oii, oot ollu tosi kauniina! :)<3

    VastaaPoista
  8. Ihan mieletön (!!!) kuva tuo viimeinen! Sain paljon inspiraatitota siitä;). Teetkö itse noin kaunista silmämeikkiä ( osaan itse vain levittää yhtä väriä jonnekin silmän lähettyville ja toivoa että osuu;/ ) ?

    lepposaa loppuiltaa kaunokainen;)
    Sofia

    VastaaPoista
  9. Ihana kuulla, että joku näistä inspiroituu! Täytyy sanoa, että itsekin olen melkoisen avuton meikkien kanssa. Teinistä asti siskoni on minua juhliin ja muihin meikkaillut, niin ihan vasta viimeisinä vuosina olen joutunut itse opetella rajauksia ja muuta mutkikkaampaa pois kotoa asustellessani :-D

    Oikein leppoisaa iltaa myös sinullekin! (-:

    VastaaPoista