maanantai 18. kesäkuuta 2012

Ravintola Köökki

















Lauantaina kävimme syömässä Forssan keskustassa Ravintola Köökissä. Ravintola ansaitsee ehdottomasti oman postauksensa, sillä senverran miellyttävä kokemus oli kyseessä. Tila oli selkeä, tyylikäs ja värimaailma vei mukanaan rauhallisen rentoon välimerelliseen tunnelmaan. Mahduimme syömään yhtenäisessä tilassa parinkymmenen hengen porukallamme, mutta tila oli silti mukavan intiimi. Henkilökunta oli mukavan lämminhenkistä ja sai tuntemaan olon kotoisaksi. Perjantain ravintolakokemus oli niin mielenkiintoinen kokemus (kaikessa huonossa mielessä), että Köökki pääsi oikein korostumaan edukseen.

Ruokakin oli oikein mainiota. Herkullista, puhdasta, ja niinkuin jossain kokkiohjelmassa sanottaisiin, rehellistä ruokaa. Vastaleivottua lämmintä leipää, kuhaa Pyhäjärvestä ja kirsikkajäätelöä paikallisesta konditoriasta. Kaikki tuntui pitkälle valmiiksi mietityltä ja omistajan intohimo paistoi ruuasta, paikasta ja palvelusta. Ei kai siis voi kun tykätä. Moni sanoikin, että pitkästä aikaa sai ravintolasta oikeasti hyvää ruokaa. Viinitkin oli mietitty menuumme sopivaksi ja join kuhani kanssa parasta valkkaria aikoihin. Harmittaa ihan kun en tajunnut kirjoittaa viinin nimeä mihinkään muistiin.

Oli muuten ehkä huippu juttu, kun suuntasimme hotellilta kohti raflaa, sai Villen serkku tehtäväkseen hankkia meille kyydin, jottemme koroissa ja mekoissamme joutuneet kävelemään. Taksikeksuksen tädit olivat kuulemma niin ärsyttäviä, että tyttöhän hankki meille sitten kulkupeliksi ison keltaisen bussin parinkymmenen minuutin varoajalla. Oli ainakin erilainen ja melkoisen ikimuistoinen tapa saapua kaupungille.


Mutta ilta oli kaikin puolin oikein onnistunut ja ainakin allekirjoittanut viihtyi loistavasti. Melkoinen ylistysvirsi tästä tuli, mutta ei kai sitä väkisinkään mitään pahaa sanottavaa voi keksiä (-: Jos tuollapäin liikutte, suosittelen ehdottomasti käymään testaamassa!



<3:Khaija


4 kommenttia:

  1. onpa sulla hyvä blogi!
    Mielettömän laadukkaita kuvia ja ennen kaikkea älyttömän kaunis kirjoittaja ;)
    jään kyllä seurailemaan!:)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa saada noin kerrassaan hyvää palautetta ! Kiitos mun iltani piristämisestä ((-:

    VastaaPoista
  3. vautsi mitä kuvia! oot tosi taitava.
    Ja mielettömän näkösenä oot ollut syöpöttelemässä, huhhuh! :)
    mistä kaunis mekkosi on?:)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mä jotain oon joo pikkuhiljaa tolla kameralla oppinut tekemäänkin ((:

      Mutta kiitos paljon kehuista kultainen Vilma<3 Mekko on Forssasta jostain Ziggy-nimisen kaupan alerekistä (: Oli kyllä mieluinen alelöytö!

      Poista