tiistai 12. kesäkuuta 2012

Tätä se on kun aina on tää superkuulas fiilis kuin ois sunnuntai

Tänään olisi asukuvia ihan jopa reaaliajassa tältä päivältä feat ihana veljeni. Kävimme töiden jälkeen pyörähtämässä Jumbossa ja sieltä löytyi ihan vaan muutama juttu. Zara osoittautui melkoisen petolliseksi. Tollaset paikat tulisi kiertää kaukaa. Niitä juttuja esittelen sitten tulevissa asukuvissa, mutta voin vaikka tässä vaiheessa paljastaa, että kaapistani löytyy viimein se maximittainen hamonen. En olekaan kyseistä tainnutkaan etsiä kun sieltä joululomalta saakka. Jotenkin kun nuo vaateketjut kuvittelevat, että vain lyhkäiset ihmiset tykkäävät pitkistä mekoista ja hameista.

On muuten oikeasti mielenkiintoista, kuinka veljeni on ihmeellisen kärsivällinen shoppailija. Harvinaisen kärsivällinen mieheksi. Muistan jo joskus useampi vuosi sitten, kun kävimme kahdestaan kaupoilla ja tämä toimi kärsivällisenä makutuomarina ties kuinka pitkän reissun ajan kertaakana mukisematta. Sitä se teettää, kun kasvaa kahden siskon kanssa. Nyt mulla oli kyllä melkoisen kriittinen raati, kun Ville ja veljeni yhdistivät voimansa. Taas näitä auotaan päätä Kialle -päiviä. Ne ottivat kaiken irti tästä mun väsymyksestä johtuvasta (juujuu, normaalisti olen TOOSI skarppi) sarkasmintajuttomuudesta ja blondiudesta. Voi kultamussukoita.




Jakku - Vero Moda, Toppi - GT, Farkut - Zara, Laukku - Maria Carla, Kenkulit - DinSko



  

Kävin muuten tänään ruokkiksella hakemassa evästä siitä steissin Alepasta ja menin tekemään idiottimaisen valinnan ja ostamaan itselleni lounaaksi salaattijuustowrappeja. Niiden sisällä oli käytännössä vain nuhistunutta salaattia, hiukan majoneesia ja pari hassua fetapalaa. Ainiin ja HÄMÄHÄKKI. Koko päivän ollut sellainen kevyt ällötys päällä ja nyt vielä masukin ihan sekaisin. Jatkossa kyllä kierrän kyseisen Alepan "tuoretuotteet" kaukaa. Toisaalta olin kyllä ihan väsypöpperösekaisin koko aamun aina siihen ruokkikseen asti ja jotenkin siinä virkistyin ihan täysin ja olinkin ihmeen skarppina loppupäivän. Mutta hyijyijyi.

Nyt menen kyllä halimaan ja lööbailemaan mun peipen kanssa. Käytännössä käperryn sen kainaloon luureissa superia musiikkia, kun meidän telkkarista näkyy nykyään vaan jalkapalloa. Huomenna pääsen pukemaan mun uutukaisiani päälle. Vähän tykkäilen. Laitan teille vielä tohon parit mun lähiaikoina soitossa olleet biisit parilta suomalaiselta huipulta bändiltä, jospa joku muukin syttyisi.






Heippamoikkamooi ja ihanaa iltaa ! 
<3:Khaija

2 kommenttia:

  1. No eikö! Ja toikin on peräisin sieltä siskoni poisheittopinosta! En voi käsittää sitä naista! :-D

    VastaaPoista