tiistai 26. kesäkuuta 2012

Leojumpsuit -hot or not?






Tämä kauttaaltaan leokuvioitu haalari jakaa mietteitäni rajusti. Aiemmin olen käyttänyt leoprinttiä vain ja ainoastaan pieninä pintoina, topissa tai asusteissa. Kuitenkin kun siskoni oli tätä kyseistä vaatekappaletta hylkäämässä kierrätykseen, jokin mun sisälläni sai sen UFF-kasasta pelastamaan. Jollain tapaa tuo vaate kiehtoo ja inspiroi minua, se on piristävän erilainen ja siisti. Jollain toisella tapaa se taas tuo mieleeni yöpuvun. Se ei ehkä ole päivävaatteen kohdalla se toivotuin ominaisuus. Etenkään jos puhutaan sellaisesta pappamallin yökkäristä. Rento ja äärimmäisen mukava päällähän tuo on, sitä ei voi kieltää.

Mustahan on tän kesän edetessä kuoriutunut melkoinen printtirakastaja. Se puoli minussa saa ainakin tyydytystä tässä asussa. Kaiken tuon kissatäplän lisäksi kun on tarjolla vielä käärmekuvioitua laukkua. Kun on tarpeeksi katsellut kuvia kukkapöksyistä ja eläinkuoseista, voisi niitä haalia omaankin kaappiin lähes loputtomasti. Jännästi se silmä vaan tottuu uusiin juttuihin.

Jos tämä jakaa mielipiteitä ihan jo omankin pääni sisällä, voisi kuvitella, että siellä ruufun toisella puolenkin löytyy mielipidettä suuntaan jos toiseen. Näinpä siis kysyisinkin, että onko tämä asu nyt teidän mielestänne hot vai ihan täysi nounou?


<3:Khaija

16 kommenttia:

  1. Ihan yhtä lailla mullakin mielipiteet jakautuu tosta. En yleensäkkään tykkään jumpsuiteista hirmuisesti, enkä leobardikuviosta isoilla pinnoilla, mutta silti tuossa on jotain... Ehkä tuo vyö pelastaa sen. :D Silti tosiaan jotenkin yöpukumainen... En tiedä mielipidettäni tästä, argh! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas olen nykyään ihan jumpsuitrakastaja ((: mut niinpä, vaikea sanoa :-D

      Poista
  2. upea :) rakastan kaikkea leobardikuviollista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi, mä suhtaudun siihen pienellä varauksella. Kuitenkin mietiskelin, ettei elämä ole niin vakavaa ja välillä voi vähän repäistä. (-;

      Poista
  3. Muuten aivan ihana, mutta itse lyhentäisin nilkoista lahkeita hieman, tykkään kokopitkissä jumpsuiteissa jos on vajaamittaiset lahkeet, vaate näyttää siten paljon kevyemmältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on ihan totta ! Tota oon päällepukiessani vähän koittanut lahkeista nostella myös, mutta eipä ne oikein kauaa pysy. ((-:

      Poista
  4. Tämä asu on aivan täydellinen, yks päivän inspiroivimmista :)

    http://fashionbeautymylife.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. Omaan silmään näyttää kyllä sun päällä hyvältä! Sun blogi on parantunut hirmuisesti ja tykkään paljon näistä asukuvista ja sun tyylistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sustakin pitkästä aikaa! ((: ja ehkä sitä on tässä tehdessä jotain oppinutkin ((: ehkä vähän adukuvapainotteiseksihan tämä on mennyt, mutta kiva kuulla, että tykkäät! (-:

      Poista
  6. Hot! I think it looks fantastic on you!

    Jess xx

    http://showponyblog.blogspot.com.au/

    VastaaPoista
  7. tykkään sun takista kovasti!:)

    http://imcrazycamera.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Ihana toi on! Mä tilasin Ebaysta kanssa leojumpsuitin ja voi luoja mikä FAIL!! Se on sellanen KIREE kokovartalohaalari.. :DD Kunnon kissanaispuku. Taitaa jäädä kotiasun virkaa täyttämään!

    VastaaPoista