torstai 16. toukokuuta 2013

Farkkua ja nahkaa

Nämä kuvat ovat peräisin eräältä koulumatkaltamme jo jokin aika takaperin. Sillon kun vielä tarvitsi pukea ylipäätään vaatetta päälleen. Nyt meinaan ainakin allekirjottaneen tekisi mieli liidellä tuolla ulkona menemään ohuttakin ohuemmissa hellemekoissa, kun kylmän talven jälkeen tuo parikymmentäkin astetta tuntuu jo kuin olisi päiväntasaajalla konsanaan. Mutta juu, tuona asukuvienottopäivänä nautittiin jo kovin keväästä. Syötiin jäätelöä matkalla yliopistolle ja oltiin ihankuin ekaluokkalaisia.

Mun tekisi mieli avautua siitä, millainen epäonnistumisten päivä tämä onkaan ollut. Maito jäi yöksi päivälle (edit: pöydälle, ei onnistu sitten näköjään kirjoittaminenkaan tänään :-D) ja tällaiselle aamuisen maitokahvin rakastajallehan se meinasi olla yksi maailmanloppu. Lisäksi mun on tarkoitus tehdä vielä viimeisiä paniikkilukukertailuja ennen huomista tenttiä, mutta lukemisen pariin päästessäni huomasinkin, että mulla onkin omien vaivalla tuolostamien papereideni sijaan kädessä kasa poikaystäväni papereita. Eli todellisuudessa nimitys epäonnistumisten päivästä on pikkaisen draamahakuinen. Ne matskutkin kun sitten kuitenkin löytyvät myös netistä, vaikka ei se näytöltä lukeminen lemppareinta puuhaa olekaan. Ehkä svoin kuitenkin jatkaa elämää asian kanssa. 
 housut - dr denim / nahkatakki & korut & farkkupaita - h&m / huivi - pieces / reppu - warehouse / tennarit - converse

Vaikka mä en nyt itse pääsekkään nauttimaan terdeilystä ja auringosta, niin kyllähän tuo mokoma vaan antaa kovasti voimaa ja energiaa päiviini. Sain tänään herätä maailman parhaasta kainalosta ja sain kivoja uutisia. Lisäksi se maailman parhaan kainalon omistaja lupasi korjata mun vapusta asti keskustassa lojuneen pyöräni, niin pääsen taas iloisena konkeloimaan.

Haha, sain muuten eilen kukkia joltain puolituntemattomalta mieheltä. Mun kuulemma pitäisi jättää mun poikaystäväni, se sanoi. Ei tolla kukkapuskalla nyt ihan vielä kilpakosijaksi päästä, mutta kyllähän se ruusupuska ihan kivalta näyttää mun lipaston päällä. Siinä taisi jälleen olla poikkeus tuohon stereotypiaan suomalaisesta miehestä. Mutta nyt taidan sanoa heipat. Toivottavasti mahdollisimman moni teistä pääsee nauttimaan noista upeista keleistä munkin puolestani!

<3:Khaija

tiistai 14. toukokuuta 2013

Living just to keep going, going just to keep sane

Mun on jotenkin hirvittävän vaikea kirjoittaa tänne mitään järkevää, kun päässä pyörii järjestelmäarkkitehtuuri ja oliosuunnittelun periaatteet. Mä olen nyt siis lukenut perjantaiseen tenttiin, jota yksi kovin viisas opiskelukaverini tituleerasi vaikeimmaksi tähän asti. Mä kun en ole mikään supernörtti ja ohjelmoinnin kurssistakin on jo vierähtänyt tovi, niin olenkin lueskellut pää kolmantena silmänä melkoisessa paniikissa. Mutta se niistä tietskarijutuista.

aurinkolasit - h&m / statementkoru - cubus / housut - gina tricot / kengät - topshop / laukku - furla

Tänään nautimme lounastauosta terassilla ja minulla oli jalassani avokkaat, sekä  vajaamittaiset housut. Tuntui aivan kesältä. Printtipöksyni saivat myös kehuja ohikulkevalta pera57veeltä. Ja ne sanoo, ettei suomalainen mies puhu eikä pussaa. Mä kieltämättä kyllä hämmennyin ja säikähdin tuon kaljakeissien kanssa puuskuttavan hurmurin sanoja, joten onko tuo ihmekään jos eivät uskalla kehua. Mutta mites mun pöksyt uppoavat teihin? 

<3:Khaija

maanantai 13. toukokuuta 2013

Uusi mekkokaunotar

Viime viikko on kulunut ties missä kemuissa, töissä, koulussa ja no, kaikkialla muualla kuin täällä blogissa. On ollut valtavan hauskaa. Olen tarponut tasapaksua arkea, juhlinut, nauranut, itkenyt, rakastanut, pelännyt, nauttinut, stressannut ja elänyt. Jyväskylä tuntuu nykyään ajoittain jopa pieneltä paikalta. Tiedättekö, kun tulee vastaan paljon ennestään tuttuja naamoja ja uusien tuttavuuksien kanssa löytyy yhteisiä kavereita tai tajuaa joskus olleensa samoilla etkoilla. Tuntuu jotenkin oudolta, sillä vastahan minä muutin tähän vieraaseen kaupunkiin, jossa mulla oli ennestään vain kaksi tuttua. Vaikka en minä nyt sentään ulkomaille ole lähtenyt yksin asustamaan, olen silti mielettömän ylpeä omasta rohkeudestani. Ja vähän kateellinen niille, joilla se rohkeus riittää sinne maailman ääriin asti. Ovat olleet nimittäin loputtoman antoisia ihan jo kaikki nämä Suomi -seikkailunikin tarjoamat käänteet. Sen mukanaan tuomat ihmiset taas osoittautuneet ihan korvaamattomiksi.
mekko - malene birger / kaulakoru & nahkatakki - h&m / kengät - dinsko / laukku - furla

Lupasin jo kauan sitten esitellä teille tämän Duetosta löytämäni upean Malene Birgerin mekon. Mekko on melkoisen klassinen, mutta tuohon nahkatakkiin yhdistettynä muuntuu myös omaan tyyliini istuvaksi. Sen lisäksi, että mekko on laadukas ja ajaton, se imartelee kroppaa aivan viimeiseen piirtoon. Pakkohan tuollainen oli näin kesän kynnyksellä siis kaappiinsa saada. Mitäs te olette mieltä, tästä näinkin klassisesta hankinnastani?

Päätin näin maanantain kunniaksi tehdä itselleni pieniä lupauksia. Päätin lopettaa liian stressaamisen, keskittyä positiiviseen ajatteluun, elää enemmän hetkessä ja tehdä itselleni enemmän aikaa. Olen nimittäin laiminlyönyt noita kaikkia ihan liikaa viimeaikoina. Enköhän siis saa blogianikin päiviteltyä jatkossa vähän useammin. Kieltämättä tuo ajattelutavan muutos on auttanut (ehkä ne aamulla saamani pusut kanssa vähän) ja jotenkin rupesin jo odottamaan, mitä tämä kiireentäyteinen viikko tuo tullessaan. Itsehän me kuitenkin suhtautumisellamme vaikutamme siihen, millaista elämämme lopunviimein on. Oikein loistavaa alkanutta viikoa siis kaikille!

<3:Khaija

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Instajuttuja


 1. Meitsi tänään mattimyöhäsenä suunnistamassa tenttisaliin.
2. Mun ainoa kuva vapulta. Siinä siis syy, jos joku on ihmetellyt, kun ei vappupostausta ole näkynyt.Oli kyllä hirmuisen mukavaa ja vaikka toi vappubrunssi nyt oli mitä oli, seura oli parasta. 
3.Siskoni leipoi äipälle gluteenittoman, maidottoman ja vehnättömän synttärikakun. Namia!
4. Mun back to Jkl huoltoasemaposetukset.

 5.Käytiin ilahduttamassa Maiskin kanssa instaboy Rikua etkoilemassa sen luona. Ja kai me jossain diskossakin käytiin.
6. Aikaiset äitienpäivälounaat.
7. Karkkipäivä tai kakkukestisyntymäpäivät. 
8. Räjähtäneet tekstiilikaksoset menossa darrapizzailee.
 9. Dueton kauniissa liikeessä kantisiltamissa. 
10. Opiskeluhajoamisia.
11. Mun Anni peipe Duetto -avecina.
12. Lähössä lintuja bongailemaan?
 13. Clarins piristi mun vappua kesäisellä meikkikokoelmallaan. 
14. Siinä on mun komea veljeni, jonka kuvaa pyydeltiin kommenttiboksissa!
15. Upeat uudet hiukset ja ihanan Hennan loihtima kampaus!
16. Liurulettinen Kia jännityksensekaisin tuntein kampaamonpenkissä. 
17. Aamukahvit auringonpaisteessa.
18. UNIKissa vähän hakemassa tuotteita testailuun (lisää juttua myöhemmin!)
19. Nikon kanssa roadtrippailemassa.
20. Maiskin kanssa jätskiteltiin koulumatkalla. Oltiin vähän kuin ekaluokkalaiset.

<3:Khaija

tiistai 7. toukokuuta 2013

ASUS-katumuotikuvakilpailu: Keväinen farkkupaita

Meitsi pääsi mukaan Indiedays Inspiration bloggaajana ASUS -katumuotikuvakilpailuun. Olen hirmuisen innoissani tästä mahdollisuudesta ja ylipäätään koko kamppiksesta, jossa jokainen mukanaoleva bloggaaja stailaa ja kuvaa oman asunsa. Kilpailu käydään Asusin ja Indiedaysin kamppissivuilla Facebookissa, jossa te ihana lukijani, pääsette äänestämään voittajaa. Halusin yhdistää kilpailuasuuni tän hetken lemppareimpia juttujani; maksihelmaa, farkkupaitaa, upeaa statement -korua ja jalkaan tietenkin mukavista mukavimmat, sekä nyt niin trendikkäät Conssit. Rakensinkin noista elementeistä kepeän kesäisen asukokonaisuuden, jossa tunsin oloni katujen keijukaiseksi liehuvissa helmoissani.
farkkupaita - gina tricot / maksihame - zara / statementkoru - bik bok / laukku - lanzetti by lexiapel / kengät - converse

ASUS-katumuotikuvauskilpailussa minä skabailen muiden Indiedays sekä Inspiration-bloggaajien kanssa siitä, kenen asukuvat säväyttävät eniten. Kolmen viikon ajan sivusto täydentyy joka viikko kuuden uuden bloggaajan asukuvilla. Jokaisen viikon voittaja pääsee yleisöäänillä mukaan loppukilpailuun, sekä Indiedaysin ja Asusin järkkäämiin muotikuvauksiin, joiden tuotokset esitellään  kilpailusaitilla.


 Myös Asus ja Indiedays valitsevat loppukilpailuun ja upeisiin muotikuvauksiin viikottain mukaan yhden kilpailijan. Lopullisen voittajan valitsee Indiedaysin ja ASUSin raati ja voittaja kuittaa itselleen huikean  Asus Transformer Book THX300:n. Nyt tarvitsenkin teidän lukijoideni apua, sillä teidän äänien avulla voin päästä mukaan kuvauksiin. Olisihan tuo ihan mielettömän huikea tilaisuus, joten kiitän teitä kaikkia ihan mahdottomasti äänistänne! Lisäksi äänestäneiden kesken arvotaan myös yksi tuollainen  Asus Transformer Book THX300 (arvo 1399 e), joten kannattaapi käydä tykkäilemässä!


VoteFor Khaijas


<3:Khaijas

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Turn up the lights

Lähdettiin perjantaina ajelemaan Järvenpäähän meitsin kotikotiin ja viikonloppu on mennyt taas yhdessä hujauksessa. Nyt kun Niko vielä kuorsaa tossa mun vieressä, kelasin että voisin tulla sanomaan teille heipat ja oonkin tässä aamun säätänyt kuvien kanssa. Tuolla miehellä on kyllä ihan uskomattomat unenlahjat. Eilen oltiin ulkona ja oli ihanaa nähdä monia ihmisiä tosi pitkästä aikaa. Mun pikkuvelikin oli meidän mukana. Hassua, että siitä on tullut jo niin iso. Tulee itselle hirmuisen vanha olo. 





 nahkatakki - h&m / neule - gina tricot / kaulakoru - cubus / ponnarijuttu - glitter / kengät - converse / laukku - furla / housut - second hand

Ilmassa tuoksuu kakkupohja ja tänään on vuoden ensimmäisen mansikkakakun aika. Nyt yritän herättää tuon kuorsaavan miehen ja ryhdymme valmistelemaan ruokaa. Tänään koko perheemme kokoontuu ison keittiönpöytämme ääreen, grillaamme ja juhlimme äippää. Täällä siis luvassa mielettömän mukava sunnuntai!

<3:Khaija

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Dueton kantisilta

Yhteistyökumppanini Duetto kutsui minut heidän kanta-asiakasiltaansa tutustumaan heidän kevään uutuuksiinsa. Nappasinkin kameran olalle, Annin aveciksi ja lähdin innolla viettämään iltaa kuohuvan, herkkuja ja muodin parissa. Liike oli laitettu kauniiksi ja koristeltu Varaslähtö Vappuun -teeman mukaan. Mun illan asun esittelinkin jo eilisessä postauksessani. Halusin pukeutua keväisen värikkäästi illan kunniaksi.
 Söimme Annin kanssa masumme täyteen munkkeja ja otimme valtavasti valokuvia. Miten mahdottoman hienoa onkaan käydä tuollaisissa tapahtumissa bloggaavan ystävän kanssa, joka on kanssasi yhtä innoissaan kuvailemassa. 
Kantisillan kohokohtana oli muotinäytös. Sisääntuloista saattoi bongata vaatteita ja asusteita esimerkiksi Malene Birgeriltä, Ted Bakerilta, Henri Lloydilta  ja Soaked In Luxyriltä. Moneen asuun oli yhdistetty tennarihenkiset Palladiumit, joihin olen kovin ihastunut. Vaikka Duetto mielletäänkin usein kovin ajattomaksi ja klassiseksi liikkeeksi, saa heidän valikoimistaan rakenneltua hyvinki särmikkäitä asukokonaisuuksia. Näytöksestä pystyikin hyvin bongailemaan valloillaan olevia keväisiä trendejä printtien, sporttisuuden, raitojen ja värien muodossa. Toki heidän valikoimistaan löytyy myös vaatekaapin kulmakiviksi soveltuvia laadukkaita, mutta yksinkertaisia vaatekappaleita joita saa piristettyä hankkimalla kaappiinsa muutamia sesonkituotteita. 

Mun pitäisi ehdottomasti ryhtyä suunnittelemaan täydellisen vaatekaapin rakentamista enemmän tuolta kannalta. Olenkin pikkuhiljaa onnistuneesti siirtymässä pois siitä halpisvaatteiden hamstraamisesta. Köyhän ei kannata ostaa halpaa, niinhän ne sanoo. Esimerkiksi päivittäin käsipuolessani roikkuva Furlan laukkuni kirpaisi silloin pari vuotta sitten useamman sada verran, mutta se on edelleenkin todella hyvässä kunnossa ja tulee palvelemaan minua toivottavasti vielä vuosia. Tuskin mikään muovinen halpislaukku olisi kestänyt kaikkea tuota tavaramäärää, jota mukanani raahaan. Lisäksi en halua edes ajatella kuinka paljon olisinkaan niihin halpislaukkuihin saanut rahaa uppoamaankaan, jos olisin jatkanut vanhoilla shoppailutottumuksillani. 
Näytöksen jälkeen pääsimme shoppailemaan alennetuin hinnoin. Hetken aikaa kierreltyämme kauppaa, huomasinkin kantavani käsivarrellani oikeaa vaatevuorta matkalla sovituskoppiin. Rakastuin valtavasti näytöksessä esiintyneeseen Malene Birgerin Chanel -henkiseen jakkuun, joka oli kerrassaan upea. Kaikessa ajattomuudessaan ja laadukkuudessaan, se olisi silti tehnyt turhan ison loven tämän opiskelijan kukkaroon. Ehkä tuollaista voisi harkita itselleen hankkivansa vaikka ensimmäisen "oikean" kesätyön saatuani, toivottavasti jo ensi vuonna. Anni mallaili päällensä Soakedin raitajakkua, joka oli ihan mielettömän pehmeää materiaalia, ihan toista maata kuin nuo minun vaaterekissäni roikkuvat ketjuliikkeistä peräisin olevat sisarensa. Sekin jäi vähän kummittelemaan mieleeni.
Ja kuten arvata saattaa, en mä Duetosta ihan tyhjin käsin ulos astellut. Mukaan tarttui mun tyyliini nähden yllättävän klassinen mekkokaunotar Malene Birgeriltä, joka pääsi jo ensikäyttöönsäkin viikonloppuna. Piakkoin luvassa siis asukuvia, joissa olen yhdistänyt kyseisen mekon omaan tyyliini sopivaksi. Terkut vielä Dueton porukalle ja suuret kiitokset mukavasta ja hyvin järjestetystä illasta! 

<3:Khaija