tiistai 27. marraskuuta 2012

Inspirationbibikset!

Viime viikolla kävin juhlimassa Indiedaysin Ispiration -bileissä yhdessä bloggaajakolleegojeni kanssa. Olen nyt taas hieman myöhässä tämän postaukseni kanssa, kun illasta on jo varmaan suurin osa kirjoitellutkin. Halusin kuitenkin päästä jakamaan myös oman kuvasaaliini teille. Nappasin avecikseni mukaan Mi Mi Mendine -blogia kirjoittavan siskoni ja suuntasimmekin yhdessä kulkumme keskustan Adamsiin.

Paikalla oli valtavasti ihmisiä ja juhlista pääsikin bongailemaan toinen toistaan ispiroivempia asuja. Kerrassaan upeita ihmisiä oli liikenteessä. Adamsissa pääsi myös moikkailemaan monia tuttuja ja vaihtamaan haleja ja kuulumisia. Lähdimme liikenteeseen siskoni kanssa valtavilla koroilla huojuen (haha, mä ainakin kämpelöin piikkikoroillani Helsingin mukulakivetyksellä) ja nälkä masussa kurnien. Suu auki sitten katsoinkin, kun Antti Asplund ja  tarjoilivat juhlakansalle koktailherkkuja. Ja niitä sitten tulikin maisteltua niin paljon, kuin vain suinkin kehtasin suuhuni lappaa. Illan ohjelmaan kuuluivat myös hellyttävä runopoika Miki Liukkonen ja Fusen keikka.

Juhlissa oli kyllä tungokseksi asti porukkaa, niin ei ihan kaikkia tuttuja naamoja edes ehtinyt varmasti bongailemaan. Jengi oli pitkälti omissa porukoissaan viettämässä iltaa, mutta muutama uusi tuttavuus tarttui illasta myös mukaan. Tapasin juhlissa taas ihania Annaa ja Stefania, sekä tutustuin illan aikana symppiksiin Reettaan ja Emmaan. Pääsin tapaamaan myös ensikertaa mielettömän söpöjä Anksua, Nooraa ja Sitaa. Oli ihana nähdä teidät vihdoin! Kun jalat huusivat jo halleluujaa (joo, ne päkiäpohjalliset olisi voinut muistaa pakkailla messiin) päätimme siskoni kanssa poistua Mäkkärin kautta kotio. Toki pääsimme nauttimaan tuon ihanan T-junan tunnelmista. Taaskaan se ei pettänyt!

Kiitos kaikille, etenkin Indiedaysin porukalle, pippaloista! Oli mukava tavata jälleen! <3 Haha, onneksi en ole yhtään myöhässä tämän postaukseni kanssa. Mutta kai se menee niin, että parempi myöhään kuin ei ollenkaan!

<3:Khaija

3 kommenttia:

  1. Haha oh well kuinka edustavia kuvia :D:D:D noo kivaa oli<3

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä äärimmäisen mukava ilta! Ensi kerralla me Tampereen typytkin juhlitaan tappiin asti eikä hipsitä kotiseuduille yötä vasten :D

    Voi Kia, täällä odotellaan jo innokkaasti huomista ja Tähtibloggaaja-pestisi starttia! Täytyy heti ennen töiden alkua käydä noutamassa uusi Cosmo kaupasta. Kuvat ovat varmasti mielettömiä! Onnea onnea onnea vielä ja ihan mahtavaa kuukautta sinulle! :)<3

    VastaaPoista
  3. Kivaa oli kyllä, ja ihan mahtava tavata suakin! :)

    VastaaPoista