A Real Hero

Maisemat vilisevät ikkunaruudun takana, auringonsäteet leikittelevät pisamaisilla kasvoillani ja grantaattiomenasmoothien sattumat rouskuvat hampaissa. KuulokkeistaKotiuduimme eilen yömyöhään rentouttavalta viikonlopulta saaressa ja pääsinkin pakkaamaan samantien laukkuni ja nyt istunkin aamujunassa kohti kotikotia. Naureskellen mietin, että käväisin kotona sen kahdeksan tuntia. Vähästä unesta huolimatta mun suupielet vetäytyvät jatkuvasti kohti korvia ja lämmin tunne saa mut valtaansa kun mietinkään kaikkea sitä, mitä elämääni olen saanut.

Mun elämäni on ollut suurelta osin reppureissaamista sen jälkeen kun tapasin Nikon tammikuussa. Opiskelua, töitä, blogijuttuja, rakkautta, ystäviä, harrastuksia, poikaystävän kämppä toisella puolen Jyväskylää ja perhe toisella puolen Suomea. Elämä pakattuna laukkuun ja pyykkivuoret valtaamassa alaa kotona, jossa toisinaan on ehtinyt käydä oikeasti vain niukin naukin nukkumassa. Tai sitten kun on ollut enemmän aikaa, on sen halunnut käyttää muuhun kun pyykkituvan ja kodin välin ravaamiseen. Toisaalta olen oppinut valtavasti rentoutta. En stressaa lähtemistä juurikaan. Tai niitä pyykkivuoria. Aiemmin en lähtöä edeltävänä yönä saanut suurinpiirtein unta ja mahanpohjan valtasi perhostanssi. Nyt olen niellyt ylpeyteni ja toisinaan jopa kantanut likapyykkejäni mukana äiskän luokse matkatessani. Mulle tuo on ollut suuri askel, sillä olen ollut jotenkin loputtoman ylpeä omasta itsenäisyydestäni siitä asti, kun kotoa pois muutin. Olinhan sentään jo 18, kerrassaan aikuinen. Ehkä mulla suurin kasvun paikka onkin ollut tuo omien heikkouksien myöntäminen. Toisinaan on pakko pyytää apua, koska itse ei vaan aina kaikkeen pysty, aina ei kaikista tilanteista selviä. Toisinaan on lupa epäonnistua ja olla heikko. Ja noina hetkinä on ihan loistava huomata, että niitä auttavia käsiä ja rakkautta lähipiiristä todellakin löytyy. 

toppi & tekonahkaliivi - gina tricot / maksihame - zara / korut - hm / pikkulaukku - second hand / loaferit - topshop

Ja voi luoja, kuinka olenkaan onnellinen. Ja en kyllä vähiten tästä onnesta voi kiittää sitä, että olen löytänyt rinnalleni niin uskomattoman miehen. Hän on ensimmäisiä miehiä elämässäni, johon voin sanoa oikeasti käsi sydämelläni luottavani. Jolle vaan yksinkertaisesti haluaisi niin paljon hyvää, kuin tästä universumista pystyy ikinä löytämään. Miehen, jonka kanssa tämä kaupunkirakastaja voisi vaikka muuttaa isona maalle kasvattamaan lampaita. Miehen, jonka mielestä mun perjantainen asu oli kummallinen. En sitten tiedä, että hyvällä vai pahalla. Ehkä toisinaan voi pukeutua pikkuisen kummallisesti. 

Tulipa tästä nyt lopen syvällinen teksti näin aamusta kirjoitetuksi. Pakko kuitenkin vielä todeta, että en vaihtaisi päivääkään, edes niistä kaikkitietävistä teinivuosista, jolloin jälkeenpäinkatsottuna ei tiennyt oikeastaan mitään. Ne kaikki hetket ovat kuitenkin tuoneet minut tähän paikkaan. Nyt taidankin hyödyntää loppumatkan käymällä lävitse viikonlopun kuvasaalista, joka muuten on melkoinen. Postausta siis luvassa. Ihanaa päivää kaikille! Tästäkin päivästä näyttää tulevan mielettömän upea.

<3:Khaija