Kun Khaija tapasi paratiisilinnun

Multa on toivottu rakkaustarinapostausta, tarinaa siitä kuinka tapasin Nikon. Kieltämättä mua vähän jollain tasolla jännittää jakaa blogissani jotain näinkin henkilökohtaista. Tässäpä olisi kuitenkin se tarina, joka selittää tätä mun loputonta onnellisuuspostausten määrää ja life is good -mentaliteettiäni.  Tästä tarinasta on nyt sensuroitu kaikki turhan ällösöpö pois tuon miehen pyynnöstä, mutta pakko vaan sanoa, etten voisi ikinä kuvitellakaan kenenkään kohtelevan mua paremmin. 

Tämä tapahtumasarja sijoittuu siis alkuvuoteen, jolloin olin jollain tapaa sinkkuaikani huipulla. Tiedättekö sen fiiliksen, että nyt on hyvä, elämä on parasta, enkä tarvitse ketään. Tottakai. Olimme viettämässä tyttöporukalla yhden kaverini synttäreitä. Pöydät notkuivat tarjoiluista ja vietimme iltaa pelaamalla Bumtsi Bum -juomapeliä. Arvottunakin olimme yllättäen Maiskin kanssa samassa joukkuseessa ja jotenkin onnistuimme kalastelemaan itsellemme liian monta shottirangaistusta, bonaria tai mitä ne nyt olivatkaan. Eniveis, minttushotteja tuli juotua muutama liikaa. Baariin lähtiessä meininki olikin melkoinen ja suuntasimme kohti Rumaa, jossa olikin jo kavereitakin valmiina. Jossain kohtaa Maiskin kanssa päätimme, että se Ruma nyt on aika nähty ja päätettiin vaihtaa baaria, vaikka siellä nyt oli melkein kaikki kaverit kerrankin saman katon alla. Saattoi siinä taustalla olla jotkut tietyn miehen etsimissuunnitelmatkin, haha.

Päätimmekin mennä Shakeriin, jonne olinkin jo kerennyt maksaa itseni sisään, kun portsari oli sitä mieltä, että Maiski etsiskeli vähän turhan kauan henkkareita eikä asiaa kyseiseen baariin olisi. Siinä sitten päätimme lähteä suunnistamaan kohti Brata. Matkalla kuitenkin Escapen ovella oli tuttu portsari, joka yritti kovasti saada minua noihin aikoihin kanssaan kahville. Hän viittoili meidät luokseen ja ohjasi vip-jonon kautta ilmaiseksi sisään. Vähän nauratti, että emme olleet päässeet parikymmentä metriä aikaisemmin edes sisälle baariin ja sittenpä yhtäkkiä ollaankin jo niin VIP.

Hetken pyörittyämme Escapessa, bongasin erään mielettömän komean miehen istumassa syrjässä kaverinsa kanssa. Jonkun hetkellisen mielenhäiriön, humalan ja itsevarmuusaallon seurauksena olinkin kohta istumassa tuon miehen vieressä ja tekemässä tuttavuutta. Maiski sanoi myöhemmin, että oli aivan varma mun tuntevan miehen jo entuudeestaan. Niin itsevarmasti olin siihen istahtanut. 

Siinä sitten vietimmekin loppuillan puhumassa elämästä ja naureskelemassa tanssilattialla bostaileville douchebageille. Maiski sitten kulutti aikaa jutellen Nikon kaverin kanssa ja kyseli innokkaasti, että mahdammeko jatkaa jo matkaa. Mä en kuitenkaan halunnut. Normaalisti vähän erityylisissä paikoissa iltojansa viettävät pojat olivatkin kuulemma Jyväskylän paskojen baarien kierroksella. Pilkun tullessa Niko oli heittänyt jonkun surkean iskureplan, johon sisältyi radion kuunteleminen, pikkuleivät ja hänen asuntonsa. Olin sanonut, että yritä nyt edes vähän. Kekseliäästi opiskelutaustani perusteella hän oli sitten myöhemmin kysynyt, haluanko kirjautua hänen luonaan DOSiin. Olin kuulemma ollut ihan valmis lähtemään. Itselläni ei ole näistä tapahtumista hirveämmin muistikuvia, mutta ainakin meillä on ollut yhtä hölmö huumorintaju alusta alkaen,

Kävelimme Nikon kämpille, jossa kuuntelimme musiikkia, juttelimme ihan kaikesta ja olin ihan ihmeissäni, kuinka siistiin tyyppiin olinkaan onnistunut törmäämään. Meillä synkkasi heti ihan älyttömän hyvin ja samaistuin tuohon mieheen musiikkimausta arvomaailmaan. Mulle tuli heti sellainen tunne, että tässä sitä mennään. Kun olimme keskustelleet kaikesta maasta taivaaseen ja takaisin, kävimmekin nukkumaan kerrostalon jo heräillessä seuraavaan päivään.

Aamulla mulla oli ihan hirveä levottomuusdarra, hypin pitkin asuntoa parin tunnin unien jälkeen Nikon kaivautuessa syvemmälle peittojen sekaan. Olin varma, että sillä menee kohta hermot mun täpinöintiini. Halusin juoda aamukahvit peittomajassa ja Niko vain naureskeli mulle. Sen jalat eivät taipuneet risti-istuntaan parin päivän takaisen jalkatreenin jäljiltä. Katsoimme koko päivän Nikon mielestä huikeimpia darraelokuvia ikinä. Ensimmäinen alkoi kohtauksella, jossa ammuttiin vauva ja seuraavassa olikin sitten vuorossa miesmallien välinen taisto. Saatoin miettiä hieman, että missä ihmeessä mä oikein olenkaan sunnuntaitani viettämässä. Siinä kainalossa vaan oli maailman parasta olla ja meidän välisessä kemiassa jotain ihan ennenkokematonta.

Illan pimenevinä tunteina Niko sitten heitti mut Mäkkärin autokaistan kautta kotiin. Mun parkkipaikalla se kysyi vielä numeroa ja sovittiin, että sen on tultava katsomaan joku päivä millaisessa ghetossa mä oikein asustelenkaan. Haettiin toki samalla Maiskillekin ruokaa, joka tulikin mun kämpilleni kuuntelemaan hehkutusta tuosta ihanasta miehestä. Mä leijailin ihan jossain seitsemännessä taivaassa. Kun Niko laittoi mulle kaveripyyntöä naamakirjassa, tajusin kuolanneeni salaa silloin aikanaan surffilettistä häntä joskus aikoja sitten Rumassa. Mä kun olin mennyt sille alunperin juttelemaan, pidin kai jotain hard to get meininkiä yllä ja annoin sen tehdä kaikki aloitteet, hah.

Seuraavana päivänä se sitten laittoi viestiä, että voisi tulla käymään kahvilla. Ja sittenpä me vaan ruvettiin näkemään jatkuvasti. Ei me ikinä puhuttu siitä, että seurustellaanko me vai mitä. Meillä oli alusta asti aina vaan ihan mielettömän hauskaa yhdessä. Ja niin helppo olla. Nikon kanssa olen kokenut sellaisia tunteita, luottamusta ja hetkiä, joita en ole ikinä aiemmin kokenut. Olen jotenkin niin loputtoman ylpeä, että olen löytänyt rinnalleni tuollaisen miehen. Niko saa mut jotenkin aina parhaimmilleni. Ja hyväksyy mut juuri sellaisena kun olen. Se on ihan loistava tunne. Kun olimme yhdessä vaikka ulkona syömässä, koko muu maailma katosi ympäriltä. Siinä sitä pikkuhiljaa huomasi olevansa rakastunut. Olimme joskus Nikon vanhemmilla käymässä ja he kysyivät, seurustelemmmeko me. Katsoimme toisiamme  hymyillen ja molemmat olivat sitä mieltä, että eiköhän tämä nyt sitä ole.

<3:Khaija