sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Uudet upeat hiukset

Tällä viikolla tapahtui suorastaan ihme. Tämä kampaajakammoinen ruuhkatukka päätti, että nyt saa kotivärjäilyt riittää ja päätti antaa pehkonsa ammattilaisen käsittelyyn reilun puolentoistavuoden tauon jälkeen. Mulla ei ole pitkiin aikoihin ollut luottokampaajaa ja nyt kerrankin ajattelin panostaa tutkailemalla Jyväskylän tarjoamia vaihtoehtoja internetin ihmeellisestä maailmasta. UNIK hairdressingin tyylikkäät sivut tekivät minuun vaikutuksen ja päädyinkin ottamaan heihin yhteyttä. 
Nettisivut eivät johtaneet lainkaan harhaan: myös itse kampaamo oli hyvin tyylikäs ja viihtyisä. Keskeisellä paikalla Jyväskeskuksessa sijaitsevassa UNIKissa työskentelee neljä trendititetoista ja energistä nuorta parturikampaajaa.  Kävin juttelemassa hiusprojektista, sovimme yhteistyöstä ja varasin aikani Henna T:lle.

Kun istuin Hennan tuoliin, mulle tuli heti sellainen olo, että hän ymmärtää mitä haluan. Se on varmasti melkoisen vaikeaa, sillä välillä musta tuntuu etten oikein tiedä sitä itsekään kun puhutaan hiuksista. Sanoin haluavani häivyttää palkkimaista liukuväriäni, sekä lisää eloisuutta ja vivahteikkuutta hiuksiini. Henna tarjosi mulle paria eri vaihtoehtoa ja pääsimme aika nopeasti yhteisymmärrykseen. Hän ehdotti väriksi persikkaista pastellikuparia, joka on kevään trendisävyjä. Persikkaiset hiukset kuulostivat sen verran ihanilta, että pakkohan mun oli sellaiset haluta. Päätimme myös alkaa raidoittaa hiuksiani pikkuhiljaa, jotta liukuväri sulautuu paremmin hiuksiini ja häipyy halutessani jossain kohtaa projektia pois kokonaan.

En kieltämättä edes muistanutkaan miten luksusta voi kampaamokäynti ollakaan kun saa nautiskella kahvista, ihanan tuoksuisista tuotteista, päähieronnasta ja ihan vain rentoutua kiireisen arjen keskellä. Kieltämättä hieman erilainen fiilis, kun siinä ahtaassa vessassani peilikaapin ovien avulla suoritetussa värjäysoperaatiossa. Henna kertoi, että heillä on mielettömän mukava työporukka ja sen kyllä huomasi tunnelmasta. He kuulemma myös kouluttautuvat ahkerasti ja seuraavat aktiivisesti trendejä. Mun oli jotenkin helppo luottaa hiukseni tuon nuoren naisen käsittelyyn.
 UNIKilla on myös myynnissä hiustuotteita merkeiltä, kuten label.m ja Matrix. He ovat myös mun rakkaustuotteen Moroccan oilin (viimesyksynä kirjoittamani postaus tuotteesta täällä) jälleenmyyjä.
Ja sitten niihin hiuksiin. Eivät ne vanhat hiukseni silloin aikanaan tuntuneet niin kamalilta. Olivathan ne mielestäni pienen siistimisen tarpeessa, mutta kuitenkin ihan menettelivät. Vertaillessani ennen-jälkeen kuvia, tein kuitenkin syvän lupauksen etten enää ikinä värjää itse hiuksiani. Kuvat eivät kai valehtele, olivathan nuo mun vanhat hiukset karut ja huusivat kipeästi muodonmuutosta. Kuvat on otettu tismalleen samoilla asetuksilla ja samassa valossa, vaikka se moppipäinen menneisyyden Kia ehkä haluaisi uskoa toisin.

Olen ihan mielettömän tyytyväinen lopputulokseen. Henna oli oikeassa ja tämä sävy sopii täydellisesti mun ihonväriini. Olen aikamoisen rakastunut näihin uusiin hiuksiini. Minulta leikattiin myös latvoista huonoimmat hapsut pois. Tuo oli ensimmäinen kampaamokerta vuosiin, kun niistä latvoista lopunviimein lähti oikeasti vain se pari senttiä, eikä tarvinnut kotona itkeä ylläripolkkaa. Olenkin siitä valtavan onnellinen.

Henna loihti minulle vielä aivan ihastuttavan waterfall braid -letin. Olen täysin vakuuttunut, että tuollaisen tekeminen on opeteltava. En voi nimittäin kuvitella täydellisempää tapaa laittaa hiuksia kesän juhliin.

Mutta kuten kaiksesta hehkutuksesta ja näistä mun uusista upeista hiuksista voikin ehkä päätellä, en voi kuin suositella UNIKia kaikesta sydämestäni. Heidän nettisivujansa pääsee tutkailemaan täällä. Haluan vielä lähettää valtavat virtuaalikiitokset Hennalle näin onnistuneista hiuksista! Nyt mä ehdottomasti ryhdistäydyn hiusteni kanssa ja ryhdyn vierailemaan UNIKissa hieman usemmin, niin pysyvät hiukset kunnossa. Vielä kerran pakko sanoa, voi vitsit kuinka paljon näistä mun uusista hiuksista tykkäänkään!

<3:Khaija

15 kommenttia:

  1. Aivan upeet hiukset! Ja toi letti näyttää niin älyttömän söpöltä. Tollasen kun osais tehdä! Mun sormet ei vaan varmastikaan taivu tollasen loihtimiseen :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeppp nää ovat kyllä! Mustakin tuntuu, että voi olla melkoinen operaatio itse väkertää tuollaista. Ajattelin ensin harjoitella kavereiden hiuksilla, ennenkuin uskallan edes yrittää omilla! :-D

      Poista
  2. Oiiii! Onpa kaunis tuo uusi väri! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Mustakin tuntuu, että nyt löyty se oma juttu (--:

      Poista
  3. Vautsi, no kyllä kuulostaa varsinaiselta täyden palvelun kampaamolta! :) Ja hienot hiuksetkin tuli! Ehkäpä itsekkin pitäisi joskus (rahatilanteen salliessa...) käydä ihan ammattilaisella tekemässä tälle pehkolle jotain, tosiaan joskus yläasteen alussa käynyt viimeksi kampaajalla, sillonkin vaan kerrostamassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mullakin on paha tapa tosiaan systätä noita kampaamokäyntejä, mutta kyllä se vierailu kampaajanpenkissä tekee aina ihmeitä ja ihanan raikkaan fiiliksen! tyyliin sellainen olo, että hiukset hehkuvat kun kävelee kotiin :-D

      Poista
  4. täydelliset hiukset ;o wautsi!! <3 sulla on niin ihana paksu oma tukka!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu on mulla näitä hiuksia aika mukavasti kyllä omasta takaa niin ei mitään jatkoja tarvitse miettiäkään! :-D

      Poista
  5. Onpa upeat hiukset sinulla, varsinkin tuon käsittelyn jälkeen alkoivat oikein loistaa :-) Ja kampaus kruunasi koko komeuden! Itsekin käytän UNIK:in palveluja, ja hirmu tyytyväinen olen myös ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi, kiitokset! Tuo lämmin väri teki kyllä ihmeitä näille hiuksille (--: Juu mäkin aion kyllä ehdottomasti jatkossakin turvautua heidän palveluihinsa! Loistava fiilis, kun voi luottaa kampaajaansa ja ei tarvitse sitä montaa tuntia istua pelosta jäykkänä :-D

      Poista
  6. Todella upeasti laitetut hiukset ja olen kanssasi samaa mieltä, että talo on täynnä ammattilaisia. Voi olla luottavaisin mielin rentoutumassa. Hennaa en edes meinannut tuntea, oli pidemmät hiukset, kun viimeksi nähtyäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä mielettömän tärkeä juttu ainakin minulle, kun tuollaisesta arkea piristävästä ylellisyydestä kyse! Haha ja kieltämättä aika keijukaisprinsessaksi tunsin itseni tuolla ihanalla lettikampauksella (--: Nyt oli ihanat pitkät kutrit juu Hennalla!

      Poista
  7. Todella kivasti laitetut hiukset ja sopivat hyvin Sinulle. Olen kanssasi samaa mieltä, että talo on täynnä ammattilaisia ja on hyvä porukka. Hennaa en meinannut tuntea, kun oli pidemmät hiukset, kun viimeksi nähtyäni.

    VastaaPoista
  8. Itsekin UNIKIN palveluita kohta 2 vuotta käyttäneenä voin todeta porukan ammattitaidon olevan ensiluokkaista! Tummemman Hennan käsittelyistä olen jokaikinen kerta lähtenyt hymy huulillani, ja aion jatkossakin luottaa kampaamokäynneilläni UNIKIN osaaviin käsiin. Oman innostukseni ja kokemusteni kautta olen saanut tyttöjä työporukastanikin kääntymään hiusongelmiensa kanssa UNIKIN puoleen. :)

    Upea uusi tukka kyllä tuli, kampauksesta puhumattakaan!

    - Kaisa

    VastaaPoista
  9. ai tässä siitä letistä lukikin, hitto miten upee!

    VastaaPoista