torstai 11. huhtikuuta 2013

Fiiliksiä

Moikkamoi! Meitsi istuu juurikin junassa matakalla kotikotia, josta olisi tarkoitus käväistä kätevästi illalla Aussie blog Awardsissa yhdessä siskoni kanssa. Mua jänskättelee tuo ilta pikkaisen. Aina mua jänskättelee vähän kaikki uudet tilanteet oli kysymys sitten tapahtumista tai uuden, esiintymistä vaativan kurssin alkamisesta. Mutta pakko vähän hehkuttaa, että kuinka innoissani olenkaan tästä koko jutusta. Mä olen siellä tosi pikkuisena blogina mukana ja tosi otettu siitä kunniasta, että olen ehdolla. Mielettömän moni on myös tullut sanomaan äänestäneensä mua ja se merkkaa mulle ihan mielettömästi, vaikka ne mun todelliset mahikset ovatkin ihan minimalistiset kaikkien isojen nimien rinnalla. Oon tässä kelaillutkin, että mitä kaikkia uskomattomia juttuja tämä bloggausharrastus onkaan mun elämääni tuonut ja en kyllä kadu hetkeäkään, että aikanaan uskalsin tämän nurkkaukseni pystyyn pistää, vaikka sitä tovin jahkailinkin.

Nyt on ollut taas sellainen hullu pää kolmantena jalkana -tyyppinen aikataulu, että ei ole turhaan kerennyt kelailla asioita. Ehkä ihan hyvä niinkin. Aamuni käytin lappamalla kassini täyteen mitä ihmeellisimpiä vaatekappaleita, ettei mitään vain jäisi puuttumaan viikonlopun menoista. Tiskitkin jäivät iloisesti koristamaan keittiötä. Mutta ehkä ne siellä odottavat. Eilen marssin pitkästä aikaa kaupan ir -hyllylle ja toivoin etten herää ihan pantterina. Kaipa tästä ihan hyvä tuli ja saatan taas vaihteeksi erottua seinistä. Aikamoista panostusta. Illan asu on jo valittuna, mutta kengät tuottavat päänvaivaa. Mieleni tekisi iskeä jalkaan matalapohjaiset mukavat kengät, mutta kyllähän ne korot vaan näyttävät kivemmilta. Onneksi mulla on siskoni makutuomarina, joten luotan ratkaisun löytyvän tähänkin suureen ongelmaani.

 Mun alkuviikon kohokohtana on ollut epäonnistuneiden hiusten vaalenteluoperaatioiden lisäksi varmaan mayorshipin saaminen käymälleni kutosalille. Oon toki tyytyväinen muhun kovaa iskeneeseen treenimotivaatioon. Hirveen monet blogit ovat nyt täyttyneet kaikenmaailman fitnessisällöstä ja mä kamppailenkin ajatuksen kanssa, että tuonko mä noita treenijuttuja tänne mun blogiini. Toisaalta, jos postailen randomkuvia kukista, voi tänne blogiini ehkä joku juttu treenaamisestakin mahtua. Itse olen meinaan kokenut tässä senverran monta oivallusta viimeisten kuukausien aikana, että ehkä niistä voisi olla jollekin aloittelijalle hyötyäkin. Mulla ei siis ehkä mitään kovin jännää sisältöä ole ollut elämässäni, mutta ehkä sitä pitää välillä vain paahtaa arkea. Nyt on kuitenkin pari hyvin erilaista päivää luvassa juttuineen, joten se jonkinlainen tasapaino säilyy tässäkin hommassa. 

Postauksen kuvat ovat peräisin sunnuntailta, jolloin vietimme hyvin rentoa päivää. Mulla on asukuvatkin venailemassa muistikortilla, joten niitäkin toki luvassa. Nyt teki mieli vain höpötellä. Tavallaan nytkin jo kaikesta huolimatta odotan sunnuntaita. Tietenkin ihan senkin takia, että pääsen taas halimaan mun ihanaa miestä, mutta myös siksi, että silloin voi makoilla pitkälle päivään ja ottaa rennosti. Olen helposti aika suorittaja ja aikataulutan elämäni tosi tiukalle, joten toisinaan tollainen rentoilupäivä tulee todella tarpeeseen. Sunnuntaiperinteitä ovat darra, ei herätyskelloa ja aamupala sängyssä, illasta elokuvaa ja karkkia. Olemme vielä päässeet monena viikkona valmiiseen pöytään herkuttelemaan ja mut on syötetty ihan palleroiseksi. Parasta. 

<3:Khaija

11 kommenttia:

  1. Onpa ihana tuo viimeinen kuva. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ! toi mun poikaystäväni noita otoksia räpsi ((--:

      Poista
  2. Muakin jännittää se gaala! Onkse gaala? :D No, kuitenkin. Voi hurja!

    VastaaPoista
  3. Voi että toivottavasti on ollut hauska ilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä mukavaa ! vaikkei kyllä ihan yömyöhään mennytkään (--:

      Poista
  4. Ihana blogi sulla! Oli kiva tavata eilen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin oli todellakin! Sunkin blogisi päätyy kyllä mun lemppareiden listalle (-:

      Poista
  5. Oot siis aikatauluttaja kuten minä... toi on aika paha juttu ainakin omassa elämässä!! :S Kuinka paljon oot opintopisteitä saanut koulussa, jos aikataulut ovat olleet tiukat? :) Millasia fitness-tavotteita sulla on tulevalle kesälle? Omat tavoitteet liittyvät tuonne yleiskunnon kohottamiseen, ja siihen liikunta on paras lääke! Tsemppiä kevääseen :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis kun koulu tässä ei ole se ainoa aikataulun kiristäjä kun kuitenkin on töitä, blogia, treeniä, elämää ja ihmisiä niin kaiken tuon yhdistäminen on aika kiireinen paketti. Käyn oikeastaan koululla niin vähän kuin mahdollista ja opiskelen aika pitkälti itsenäiseseti. Pyöreesti yheksänkyt noppaa Jyväskyläopiskeluilta on kasassa, mutta vielä ois tänä keväänä MUUTAMA tarkotus tehdä, huh.

      Ja sit noista liikunnallisista tavoitteista (haha, fitness-tavoitteet kuulostaa jotenkin hurjalta!) mulla on ihan lihasmassan ja sitä kautta voiman, ryhdin ja kropan muodon, sekä kiinteyden parantaminen ja lisäys (-: Ja tietty liikunta auttaa jaksamaan ja tuo energiaa ihan hirmuisesti, niin se toimii myös isona motivaattorina mulle!

      Sulle myös hirmusti tsemppiä! (--:

      Poista