maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kuvia viikonlopulta




 





Sorry kun olen pitänyt vähän hiljaiseloa viikonlopun yli. Torstai-iltana kotiuduin Järvenpäähän vanhaan lapsuudenhuoneeseeni ja sitten olenkin painanut töitä perjantaista sunnutaihin. Ihan tosi paljon olen tykännyt tuon kolmipäiväisen perusteella. Mitä nyt ruotsinkieleen on tullut keksittyä täysin uutta sanastoa ja sellaista pientä perus säheltämistä.

Viikonloppu meni hyvin rauhallisissa merkeissä töiden lisäksi. Ihonhoitovinkkejä siskolta, vähintäänkin mielenkiintoisia päivän asukuvia, melkein kuntoilua (tuossa yläkerran "kotisalilla" se olisi yllättävän helppoa, mutta jotenkin nuo pitkät aamu-unet ovat vieneet voiton), toimimista teiniveljen taksipalveluna ja pitkiä keskusteluja mummin kanssa yömyöhään. Villekin kotiutui eilen mun rakkauskaupungista Kuopiosta (ei edes yhtään harmittanut, etten päässyt mukaan) ja tänään aamulla ajoimmekin Jyväskylään täydentämään vaatevarastoja ja selvittämään kissadraamaa. Täällä juuri kirjoittelen kotisohvalla ja nyt pitääkin alkaa jo  juosta.

Mutta koitan nyt palailla tänne hiukan aktiivisemmin, vaikka mulla nuo päivän asut ovat olleet mielettömän tylsää kamaa. Jospa sitä sitten palkkapäivä toisi mukanaan lisäinspiraatiota myös tuohon pukeutumiseen.

Mutta nyt heipodei ja ihanaa viikonalkua! 

<3:Khaija

7 kommenttia:

  1. IHANIA KUVIA! varsinkin kaks ensimmäistä :) osaisinpa määki olla noin luoteva kuvissa!

    VastaaPoista
  2. Oot vaan niin upeus :)<3 Ja tosi hieno toi sun nahkatakki! :)

    VastaaPoista
  3. Emilia, Hi kiva kuulla! Senkun vääntelehdit sillain epämääräisesti, niin kyllä se siitä! Mun pitäis joskus julkasta se koko päivänasukuvanottosession kuvasaldo, nii näkisisi kuinka ihanaa matskua sinne sekaan mahtuu :D


    Oona, Haha, voin kertoo et nääki kuvat ku on työpäivän jälkeen otettu, nii fiilis oli enemmän rätti ja räjähtänyt :D mut kiitoss toinen upeus! Joo toi on ihan lemppari (:

    VastaaPoista
  4. Ihana asu sulla! Ja tosi kivat noi nahkatakki ja laukku! :) ps. liityin sun lukijaksi! Olis todella mukavaa jos kävisit tsekkaas munkin blogia, josko kiinnostais myös liittyä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Whii kiitos tuhannesti! (: Noi on kyllä mun vakkariasujuttuja, jos noin voi edes sanoa :-D

      Mut pitää juu käydä ihmeessä vierailulla ! (:

      Poista
  5. Ihanat kengät! ja muutenkin ihana blogi :> jään ehdottomasti seurailemaan! :> käyhän myös kurkkaamassa mun blogi, ja liity ihmeessä lukijaksi jos nappaa (-:

    http://hennankengissa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Ja ppaaaaljoooon kiitos kehuista (: Pitää käydä juu katsomassa blogisi, mielellään kun sitä löytää itselleen uutta kivaa luettavaa täältä blogimaailmasta ((:

      Poista