sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Vastauksia kysymyspostaukseen ja viime viikko kuvina

Heippamoi! Nyt ajattelin, että julkaisen taannoisen kysymyspostauksen vastauksia ja samalla vähän kuvia mun kuluneelta viikoltani. Miljoonatuhatta omanaamakuvaa ja niin edespäin. Eli enjoy tai jotain!


Mikä on sun suurin unelma?
Olla onnellinen kaikessa naiviudessaan kiteytettynä. Haluan aada paljon rakkautta ympärilleni, työn josta pidän ja kokea kaikkea unohtumatonta.


Mitä tekisit, jos voittaisit vaikka lotossa niin paljon rahaa, ettei esim. ois pakko tehä töitä, niin mitä tekisit? Tekisitkö kumminki töitä jossain muodossa vai vaikka vapaaehtoishommia?
Opiskelisin aivan varmasti itselleni tutkinnon loppuun, matkustelisin, bloggailisin ja luultavasti perustaisin yrityksen. Haha, noita samoja hommia tosin meinaan tehdä elämässä varmaan ihan eniveis. Mutta lottovoiton myötä ei tarvitsisi stressailla ja voisi asustella vähän leveemmin, matkustella ihan kunnolla ja shoppailla kivoja juttuja ((--:


Onko 'Khaija' nimellä joku suurempi merkitys, että miksi juuri se päätyi blogin nimeksi?
Se oli joku yläasteaikainen läppä. Haaveilin vaatesuunnittelijan urasta ja mun kaverit keksivät, että mun taiteilijanimeksi tulisi Khaija. Siinä kun pistin blogia pystyyn pää löi tyhjää, kaikki muut kokeilemani nimet olivat varattuja ja tattadaa, blogin nimeksi päätyi Khaijas! Oon kyllä aina ollut maailman surkein keksimään nimiä ja otsikoita. Siksipä käytänkin noita lyriikoita esmes postauksissa!

Mistä saat inspiraation tyyliisi?
Fiiliksellä mennään! Tulee kai sitä otettua ihan väkisinkin vaikutteita kun noita blogeja ja erilaisia inspiraatiosivustoja tulee seurailtua melko ahkeraan. Jotenkin kummasti kun ne kauden kuumimmat trendit alkavat pikkuhiljaa tuntua itsestäkin huikeimmilta jutuilta ikinä. Mulle aina välillä tulee myös sellaisia "pakko toteuttaa" -visioita mieleeni. Itse asujen toteuttaminen lähtee kyllä ihan puhtaasti siitä, mitä mun vaatekaapistani sattuu löytymään.

Sarjat mitä seuraat?
En kyllä oikeesti kato telkkaria juurikaan. Viimeksi oon joku viikko sitten kattellut Netflixistä Mad Menia, sitä ennen katselin yhtä vaihtelevan innokkaasti HIMYMiä. Enemmän tulee katseltua leffoja tai jos yksin lagaan himassa, mielummin datailen ja kuuntelen musiikkia (-: Tai jos katson telkkaria katson yleensä jotain maailmankaikkeuden turhimpia ohjelmia, kuten suomalaista tositeeveetä (Sinkkulaiva, Lentokenttä ja kaikki vastaavat on parhautta).

Unelmien mies?
Aito, hauska, pitkä ja komea. Lämmin, luotettava ja vähän hölmö. Ulkonäköjutuista tuo pituus on kai se kaikkein isoin juttu mulle, 185 ylöspäin alkaa olemaan aika täydellinen pituus miehelle. Suuri plussa taiteellisuudesta ja urheilullisuudesta. Ja paratiisilinnun tanssitaidoista, sekä omalaatuisista hedelmienluokittelujärjestelmistä.

Mulla ei oikein ole mitään julkkisihannemiehiä, mutta onneksi sitten tosielämässäni olen onnistunut löytämään unelmieni miehen kriteerit aika kivasti täyttävän miehen. Aika uskomatonta oikeastaan.

Lemppari maa? (suomea ei saa sanoa)
Kroatia oli huippu ja sinne olisi ihana päästä matkustamaan uudestaan. Uskon kyllä, että maailma on täynnä niin upeita paikkoja, joissa en ole vielä käynyt, että se ultimaattinen lemppari on vielä löytämättä. Vaihtoon haluaisin lähteä jonnekin Brittein saarille. En kyllä haluaisi asua ainakaan pysyvästi missään muualla kuin Suomessa.

Suklaa vai Salmiakki?
Voi suklaa ehdottomasti.

Voisitko kuvitella avaavasi blogikirppiksen?
Hmmm mä veikkaan et mulla on ihan simona liikaa vaatteita ja liian vähän energiaa hinnoitella, kuvata ja postittaa niitä kaikkia. Mutta kevään koittaessa saattaapi bloggaajakirppiksiä olla suunnitteilla, joten stay tuned! (-;

Minkälaisesta musiikista pidät eniten?
Mun musamaku on ihan mielettömän laaja oikeesti. Tykkäilen hyvästä musiikista 8)) Haha nojooo, mutta siis lempparisoittolistalta löytyy vaikkapa Florence + The Machinia, Lanaa, Pyhimystä, Rollareita, The xxää, Crystal Castlesia, Bonoboa, Delilahia, The Black Keysiä ja mitähän näitä nyt onkaan. Nyt tätä postaillessa soi BMTH:n uusi lätty ja sekin kyllä uppoilee. Ehkä eniten mä kuitenkin tykkäilen kaikesta fiilismusasta, sekä vähän herkemmästä ja deepimmästä setistä.

Kevät vai Syksy?
Hmmmmm molemmat on parhaita. Mutta nyt täytyy sanoa, että kevät kun se on täällä !

Kun tutustut uusiin ihmisiin, oletko avoin vai varuillasi?
Aika avoin mä kyllä taidan olla. Riippuu kyllä vähän miten muut muhun suhtautuvat. Mutta haluan kyllä tutustua uusiin ihmisiin ja en suhtaudu jengiin mitenkään ennakkoluuloisesti. Haha ja jurrissa rakastan kaikkia!

jos saisit tehdä vain yhden asian ennen kuolemaasi, mitä tekisit?
Halisin tota ihanaa miestä.

lempiartisti/bändi?
Mulla ei ole ollut lempparibändiä sitten teiniaikojen, jolloin The Kooks, The Strokes ja The Subways olivat kovimpia juttuja ikinä. Nykyään tulee kuunneltua tosiaan musiikkia vähän laajemmin.

lempivaatekauppa?
Kaikki nää ketjumeiningit tulee yleensä aina kierreltyä. Zara täytyy ehkä nostaa lemppareimmaksi, kun sieltä tekee todella trendikkäitä löytöjä kohtuuhintaan.
ootko uskonnollinen?
En kyllä oikeastaan yhtään. Uskon kyllä johonkin korkeampaan voimaan, mutta ajattelen uskontojen olevan lähinnä ihmisen tapa selittää jotain, mitä se ei pysty oikeasti käsittämään.

benji- vai laskuvarjohyppy?
Laskuvarjohypystä olen salaa vähän haaveillutkin, mutta benjiin musta tuskin olisi. Pelkään vähän korkeita paikkoja ja jotenkin se hyppy köysi nilkassa tuntuu vähän turhan hclta.

millä kameral kuvaat?
Canonin 450 D ja 50 mm linssi on ihan ehdoton.

parhaimman näköinen näyttelijä?
Hmmm jos on joku pakko valita niin Heath Ledger ja Robert Pattinson varmaan miehistä. Naisnäyttelijöistä tykkäilen esimerkiksi Natalie Portmanista, Emma Stonesta ja Mila Kuniksesta.

missä mais oot käyny?
Ruotsissa, Virossa, Kreikassa, Espanjassa, Portugalissa, Italiassa, Bulgariassa, Saksassa ja Kroatiassa nyt ainakin näin pikaisesti mietittynä. Oonkin naureskellut, että kun muut ovat asuneet maailmalla ja reissanneet vaikka missä eksoottisessa paikassa, niin mä olen tehnyt pk-seudun tyttönä eksoottisen ratkaisun ja lähtenyt Kuopioon ja siitä tänne Jyväskylään. Mutta haaveena olisi kyllä reissailla vaikka missä paikoissa!

mitä kieliä osaat?
Englantia, ruotsia, vähän italiaa ja espanjaa. Haha englantia oikeasti noista vaan hyvin.

Hups, kun tuo aika vierähtikin tätä kokoillessa! Nyt toivottelenkin siis teille ihana illat ja yöt ja vapaat ja kaikki! Mulla on muuten vaikka millä mitalla asukuvia jemmassa, joten ensiviikosta tulee oikein asukuvien täyteinen täällä mun blogissani! Nyt moikkelsson!

<3:Khaija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti