torstai 4. huhtikuuta 2013

Living in the moment

Mulla on tänään aika älytön juoksenteluntäyteinen kiiruspäivä. Olen ollut liikkeellä puol kasista ja pääsen taas löhöilemään kotiluolaani illalla puoli kymmenen aikaan kera vuosisadan korkeimman tiskivuoren. Mun oli tarkoitus herätä aamulla kuudelta ehtiäkseni vielä lenkille, mutta onneksi tulin järkiini ja siirsin herätyskelloa suosiolla tunnilla, niin ehkä jaksan hereillä iltaan asti. Olen vähän tämmöinen hölmö kaikki tai ei mitään -ihminen. Täytyy kyllä sanoa, että nautin tästä tunteesta kun päivät on buukattu täyteen ja saa paljon aikaan. Silloin vapaapäivätkin tuntuvat paljon ansaitummilta. Vaikka ihan totta puhuakseni olisi ton mun kevään aikataulunkin voinut toki vähän järkevämminkin suunnitella. Ehkä mä sitten opin tästä vihdoin ja mulla on opintojen kannalta täydellisesti suunniteltu ensivuosi. Voisi ehkä olla ihan paikallaankin moinen, kun kohtapuoliin varmaan olisi aika kääntää katseesa jo ainakin sillälailla pikkasen kandinkin puoleen. Mutta tosissaan, kerkesin tässä välissä tulla heittämään teille parit pikamuokatut  asukuvat viime viikendiltä. Ne oikeastaan sopivat tähän kauniiseen aurinkopäivään aika täydellisesti.
 farkkutakki (DIY-väri) & teeppari & nahkahanskat - hm / huivi - pieces / kaulakoru - bikbok / jeather pants - vero moda / kengät - converse / laukku - furla 

Vaikka kuinka onkin ollut kiiruspäivä, moni asia on tehnyt tästäkin päivästä upean. Tänään on meinaan ensimmäinen päivä, kun nahkatakissa tuli ajoittain jopa liian lämmin. Lisäksi sain luettua loppuun koko huomisen tenttialueen, joten huomenna kerkeän käyttää aamun rentoiluun ja saleiluun. Päivästäni teki myös paremman meidän huikean espanjanluennoitsijan jutut, yliopiston kahvilasta mukaan napattu kolmen(!!) euron tonnikalasalaatti, muutama kiva juttu sähköpostissa, sekä paras Maiski, joka jaksaa kuunnella mun hölmöjä juttuja. Lisäksi on sellainen fiilis, kun olisi ladattuna täyteen aurinkoenergiaa ja huomenna alkaa viikonloppu. Aika hyvä elämä. Siispä oikein ihania fiiliksiä tiedänkin loppuiltaan!

<3:Khaija

13 kommenttia:

  1. Olet niin hurjan kaunis :)♥ sulla on niin ihana oma tyyli :) ei voi ku kadehtia ♥

    VastaaPoista
  2. Apuaaa miten ihana tukka!! Siin on kyl ne täydelliset kiharat, ei liian isot eikä liian pienet. Ja väri vasta upee onkin:--)

    http://enjoy-the-moments.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Miusta tulee vaan postaus postaukselta kateellisempi nuista siun hiuksista! :D Miun pitää hommata joku peruukki että saan omat hiukset yhtä pitkiks! Ja pitää vissiin suunnata jonnekin kampaamoliikkeeseen ostamaan puteleita että saan tän tukan yhtä hyvään kuntoon! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kateus on ihan turhaa! Ja hei mä teen postausta mun hiushoitotuotteista pikimmiten! Niitä meinaan tähän pehkoon ihan kivasti kuluu! ((--:

      Jos sä jotain hujaripidennysjuttuja kaipaat, voin suositella lettipidennystä! Mulla oli joskus sellanen hiuksissa, kun venailin että nämä omat kasvaa. Sitä voin kyllä suositella! Tulee mielettömän halvaksi, jos on letitystaitoinen kaveri ja tilailee tarvikkeet netistä ((--:

      Poista
  4. Tykkääntykkääntykkään-taas! :D

    VastaaPoista
  5. Oi, mikä kaunotar olet! :> Toi farkkutakki muuten näyttää tosi mageelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi täänks! Mäkin tykkäilen tosta tollasena vähän persoonallisempana versiona kovin (--:

      Poista
  6. Visti sulla on kyllä niin upeet hiukset, vau! Miten oot tehnyt noi kiharat? :) oon suhtkoht tuore lukija, ja ymmärtänyt että opiskelet jyväskylän yliopistossa (jossa itekin pyöriskelen, tosin töiden merkeissä), mutta mitä siis opiskelet täällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset! Nuo kyseiset on tehty lämpörullilla, joita aina äipältäni lainaan, kun olen kotikotona käymässä. Ovat kyllä niin kätevät, että täytyisi varmaan itsellekin hommata (-:

      Juu siellähän minä (-: Tietojärjestelmätiedettä nyt reilu vuosi takana!

      Poista
    2. Cool! tuttu laitos mullekin, tällä hetkellä oon just IT-tiedekunnassa harjoittelijana töissä :)

      Poista
  7. Ihana farkku- jacketti! Itsellä kans hakusessa mutta vielä ei ole täydellistä tullut eteen...

    VastaaPoista