torstai 8. marraskuuta 2012

Päivä Cosmon kanssa

Heipsan!
Eilen oli ihan uskomaton päivä. Kävin viettämässä päivän Helsingissä Cosmopolitanin Tähtibloggaajakilpailun voiton kunniaksi. Päivä alkoi notkuvassa aamupalapöydässä Cosmon toimituksen seurassa. Mua kieltämättä pikkasen jännitteli tuo päivä, mutta kyseisen lehden toimitus on täynnä niin upeaa ja rentoa porukkaa, että se jännitysksen rippeet kaikkosivat hyvin äkkiä tiehensä. Kun oli tullut selväksi, että Hjallis Harkimo on ehdottomasti Suomen karismaattisin mies ja huomasin, että ainut keksimäni kuuma julkkismies on kuollut (ai miten niin aina kiinnostaa miehet, joita ei voi saada?), lähdimme jatkamaan matkaa kohti Cubusta.

Cubuksella kiertelimme silmälläpitäen vaatteita iltapäivän kuvauksiin. Itse olen etsiskellyt kaappiini kaikkea ihanaa pikkujoulukautta silmälläpitäen ja Cubuksen valikoimat eivät pettäneet. Valinnanvaikeushan siinä meinasi iskeä ja mukaan valikoitui upeita vaatteita usean asukokonaisuuden verran. 






Iltapäivästä suunnistin Sakari Majantien kuvattavaksi joulukuun numeroa varten. Meikkaaja taikoi minulle aivan upeat kiharat (mikseivät ne omat viritelmät onnistu ikinä niin täydellisesti?) ja loihti upean smokey eye –lookin. Kameran edessä oli ihan mielettömän helppo olla, sillä mukana olleesta porukasta sai niin mielettömästi hyvää fiilistä. Hymyä ei tarvinnut paljon hakea ja naurukin irtosi itsestään. Vakavampia ruutuja ei tainnut mukaan hirveästi edes eksyä, kun hymy ulottui väkisinkin korvasta korvaan. 

Kiitos vielä Cosmopolitanin porukalle upeasta päivästä! Mulle jäi niin paljon käteen tosta päivästä. Bloggausinspiksen, upeiden kokemusten, huippujen tyyppien ja vaatteiden lisäksi kun onnistuin saamaan vielä kerrytettyä opiskelumotivaatiota. Melekoista. Nyt voin sanoa, että Tähtibloggaajakuukaudestani on tulossa aivan varmasti niin mieletön! En edes malta odottaa!

Nyt suuntana sitsit! Adiooos!

<3:Khaija





14 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa ja oot kyllä ansainnu kaiken! :) Voisin sanoa olevani melkeimpä kateellinen haha :D

    VastaaPoista
  2. SAKKKEEEEE ♥ 16 v. teinityttö ja ihastunu sakkeen :D mutta jooo uskon kyllä että susta sai upeita kuvia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :-D Mäkin kyllä uskon, että kuvat on tosi upeita, kun oli tollanen tiimi ja kuvaaja asialla!

      Poista
  3. Niin upeeta kyllä! :) ja olet niin superkauniskin että!

    VastaaPoista
  4. Voi vitsit, oon ihan innoissani täällä sun puolesta! Tosi kauniina oot ollut jälleen kerran :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos mielettömästi!! (-: tuntuu niin kivalta kuulla!

      Poista
  5. Oot niin onnellisen näkönen kuvissa, varmasti oli huippupäivä! Oot niin ansainnut tän :)

    VastaaPoista
  6. Tää on niin mahtis juttu!! Onnea vielä! =)

    VastaaPoista