maanantai 9. heinäkuuta 2012

Väriä pintaan

Ajastettu
Minua on siunattu ihan naurettavan vähäisellä määrällä ihon väripigmenttiä, joten ilman mitään kepulikonsteja en juuri luonnostani erotu seinistä saatika lakanoista. Pidän kuitenkin päivetystä kauniina ja siitä tulee heti ihanan kesäinen fiilis. Pienenä sain  esimerkiksi etelänreissuilla pintaani ihan kivasti päivetystä, kun vanhoja kuvia katsoo. Ihmisen kasvaessa se pigmentti kuulemma jakaantuu koko sille kasvavalle pinta-alalle, joten ei ihmekkään, kun nykyisin auringossa makaaminen ei mulla oikein tuota tuloksia. Ei sillä, että siellä arksan alla hirmuisesti jaksaisinkaan makoilla. 

Olen kuitenkin viimeisen parin vuoden aikana keksinyt pari keinoa, joilla onnistun hiukan huijaamaan perimääni ja saamaan pintaan hiukan tervettä hehkua.  Näinpä nyt ajattelin esitellä teille näitä juttuja, joihin olen oikeastaan jo jäänyt ihan koukkuun. 


Aurinko plus -kapselit paitsi auttavat ihoa ruskettumaan, myös suojaavat sitä ja ehkäisevät sen vanhenemista. Noita popsin nyt toista kesää. Kyseisiä nappuloita myydään Life -liikkeissä ja ovat ainakin kyseisen puljun eniten beetakaroteenia (siis tehokkaimpia) sisältäviä rusketuskapseleita. Tänä vuonna en ole oikeastaan hirveämmin arskaa tarkoituksenmukaisesti ottanut. Kuitenkin jo tunnin arskaistuskelun jälkeen sitä väriä on hiukan ilmestynyt ihoon. Täältä etelänreissultani palatessani voin antaa tarkempaa raporttia tuosta rusketuspuolesta, kun ohjelmanumero uno on arskan alla köllöttely (tottakai asianmukaisin suojakertoimin). Kun omistan pisamaisen ja vähäpigmenttisen ihon, haluan suojata ihoani kaikilla tavoin.

Mulla on kyseinen tuote tosissaan toista kesää käytössä, enkä oikesti muista palaneeni näiden käytön aloittamisen jälkeen. Viime kesänä Kroatian rannoillakin tuli kuitenkin makoiltua. Mun yksi tuttu kertoi puolestaan, että paloi ensimmäistä kertaa elämässään vastaavia pillereitä syödessään. Täytyy siis pitää mielessä, että eivät ne sentään arskavoiteita korvaa. Jokatapauksessa siis täysillä vannon tämän tuotteen nimeen!


Koska mua ei huvita kärtsätä nahkaani ihan mielettömiä (mun tapauksessani siis täysin äärettömiä) aikoja tavoitellessani epätoivoisesti rusketusta, olen löytänyt itseruskettavien ihmeellisen maailman. Olen keskittänyt noiden käyttämisen lähinnä kesään ja juhlatilaisuuksiin, sillä onhan elämä noiden kanssa hieman säätämistä. Elämää itseruskettavien kanssa kuitenkin helpottaa riittävä kuorinta- ja kosteusvoiteiden käyttö, sekä eräästä blogista bongaamani vinkki ir:n levityksestä kumihanskalla. Ei tule niitä epämiellyttävän oransseja käsiä! Ja myös se, ettei ole liian turhan tarkka. Niitä läikki' vaan välillä tulee, etenkin jos ei jaksa älyttömästi olla väriään ylläpitämässä, mutta enipä niistä mulle ole vielä mitään sen kummempaa harmia koitunut.

Vartaloon käytän nyt tällähetkellä tuota Nivean geelivoidetta, joka on osoittautunut oikein päteväksi tuotteeksi. Kevyt koostumus levittyy helposti ja antaa sopivan (ei liian!) päivettyneen sävyn. Kasvoihin tykkään eniten käyttää noita ihan kasvoille tarkoitettuja kuivasumutteita. Lempparein kaikista on Garnierin versio, mutta tuo Loreal oli melkoisessa alessa ja ajaahan sekin asiansa kivasti. 

Pahaltahan nuo haisevat, joten en ikinä käytä edes tuota kevyesti päivettävää kosteusvoidetta aamuisin tai ennenkuin olen mihinkään lähdössä. Levitän voiteen, hillun hetken alasti, jotta se kuivuu ihan kunnolla ja sitten puen jonkun yöppärin ylleni ja painun nukkumaan. Aamulla sitten pesen ja kosteutan ihon ihan kunnolla, ennenkuin lähden liikkeelle. Se on muuten aika hauskaa, kun Villen kainalossa on usein sellainen mukavan oranssihtava läikkä, josta näkee mun nukkumapaikan.


Kun olen saanut ihoni värjättyä, rusketusta voi korostaa ylläolevilla tuotteilla. Noita voiteita käytän lähinnä säärille aina sille päälle sattuessani. Acon sparkling body lotion on mun ihan lemppari. Sillä saa juurikin sellaiset säihkysääret. Koska siinä ei ole väriä, sen levittäminen on todella helppoa. Olen nyt vain hieman paniikissa, sillä tuo purkki lähestyyy loppuaan ja olen koittanut bongailla tuotetta jo monistaa apteekeista täysin tuloksetta. Pelastakaa joku ihana lukija minut ja kertokaa, että tuota on vielä saatavilla jossain?! 

Tuo Lumenen Heleyttävä Vartalovoide on ihonsävylleni ehkä hieman punainen ja ihan luonnontilaiselle iholle levitettynä aikaansaannos on melkoisen koomisen raidallinen. Pikkaisen päivettyneemmälle iholle, tuo saa aikaan syvemmän värin ja juurikin sitä hehkua. Aikalailla vähemmälle käytölle on kyseinen voide kuitenkin jäänyt, kun tuo Acon vastaava. Varmasti luonnollisesti hiukan tummempihipiäisille loistotuote.

Tuo kimallepurnukka lähti mukaani Berliinistä vuonna 2009 eurolla. Vieläkin tuotetta on jäljellä ihan mielettömästi, eli todella riittoisa tapaus. Sitä käytän lähinnä juhlimaan lähtiessä aurinkopuuterin tapaan, sekä dekolteelle, kaulalle, olkapäille ja käsivarsille. Tuo on juurikin täydellinen, antaen päivettyneemmän fiiliksen ja hehkua, muttei ole sellainen yltiöpäisen glitterinen. 

Siinäpä olisi mun avaimeni ruskeampaan ihoon. Onkos teillä mitään hyväksi havaittuja niksejä?

<3:Khaija


3 kommenttia:

  1. oon kans ite miettiny, että auttaakohan noi aurinkokapselit siihen ruskettumiseen ollenkaan, kun oon lukenu että monilla ei oo auttanu ollenkaan, mutta täytyy varmaan kokeilla, ei sitä muuten voi tietää :)

    emma-susanne.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No m nyt tässä toista päivää makaan poolilla ja ainakin on jo kunnon rajat (: mun pikmemtillä sinänsä ihan saavutus. Mutta oli placeboa tai ei, haluun silti uskoa noiden toimivan :-D kokeilemalla tosissaan selviää (:

      Poista
  2. Mulla on sama juttu että oon luonnostaan niin vaalea (hiukset kanssa) etten rusketu sitten millään. Tai ainakaan täällä pohjois-Euroopassa vaikka makaisin joka päivä auringossa - viime kesänä kyllä Bahamasaarilla rusketuin ja vieläpä enemmän kuin koskaan elämäni aikana :D Tuntui oudolta katsoa peilistä kun en ollut koskaan nähnyt itseäni niin ruskeana. Tietty se väri lähti heti pois ja sitä onkin ollu siitä asti hirveä ikävä. Pitääkin kokeilla noita kapseleita jos ne muakin auttais saamaan täälläpäin maailmaa vähän enemmän väriä pintaan!

    VastaaPoista