tiistai 17. heinäkuuta 2012

Palma

























Toisena matkapäivänä otimme bussin Palmaan ja lähdimme kiertelemään vähän tuota turistikylä Magalufia kauniimpia kohteita. Palman vanha kaupunki oli oikein kaunis, pienine kauniine putiikkeineen ja kujineen. Kävimme katsomassa Palman katedraalin, joka oli mielestäni vaikuttavan näköinen. Tosin se ei kuulemma vetänyt vertoja Milanon katedraalille. Mutta mistäpä minä noista tietäisin, kun Milanon reissulla oli niin kiire shoppailla, etten kyseistä paikkaa yksinkertaisesti ehtinyt katsomaan. 

Shoppailusta puheenollen, Palmasta löytyi kaikki liikkeet, joita vain toivoa saattoi. Samalta kadulta löytyi niin Bershkat, Mangot, Pull&Bearit ja New Yorkerit. Kävimme myös Palman keskustassa sijaitsevassa El Corte Inglés -tavaratalossa, joka muistutti kovasti Stockmannia. Ihan jeeshän sekin oli, mutta itse tykästyin enemmän hieman kauempana sijaitsevaan Porto Pi -ostoskeskuskeen, jossa löytyi merkeiltä omat liikkeensä pelkkien osastojen sijaan. Ja siellä oli myös aivan VALTAVA Zara! 

Jalassahan mulla oli nuo maailman mukavimmat sandaalit, kuten melkein koko reissun ajan. Tuolla kuumuudessa, kun on tarkoitus kävellä paljon, sitä suosii mukavuutta ulkonäön sijaan. Mutta sellaisia kuvia Palmasta. Nyt jatkan äskeistä ohjelmaani, olla tekemättä mitään. Kummasti tuo töihin palaaminen loman jälkeen vaan väsyttää. Loppuviikko olisikin tarkoitus viettää Villellä ja mahdollisesti tehdä parin päivän reissu Jyväskylään. Ville siellä kävi viime viikolla, mutta unohti sitten ottaa meidän Summer Sound -liput messiin. Mutta alkaapa mulla vähän tuota kylää ikäväkin olla, joten eipä edes haittaakaan. Ja rodtripit ovat aina yleensäkin ihan superkivoja (-:  Mutta heipodei!

<3:Khaija

8 kommenttia:

  1. Voi että kun taas oot niin kauniina ollut! (: Toi hame on kyllä ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ((: se on kyllä! Ja kun mulla on mieletön kukiakuosikaipuu menossa, niin käy siihen oikein mainiosti. Ei tarvitse shoppailla lisää kesävaatteita tähän "kesään" :-D

      Poista
  2. Nainen, noi sun hiukset!!!<3 Mulle kans tollaset kiitos :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjotin tähän jo vastauksen puhelimella, mutta ei näköjään tuo tekniikka aina pelitä toivotulla tavalla :-D Mutta siis hiusteni salaisuus on, etten ole leikannut niitä lähes vuoteen ja käytän joka suihkussa (en pese läheskään jokapäivä hiuksia) Aussien 3 minutes miracle -tehohoitoja. Karhea pörrötuukkani kiittää!

      Ja ihan tosissaan, voit osan tästä pehkosta käydä hakemassa, kun tän kuivattaminen ja muotoilu vievät hetken jos toisenkin ja hermotkin välillä! :-D

      Poista
  3. Gorgeous skirt!

    Your photos are great!

    Jess xx

    http://showponyblog.blogspot.com.au/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes it is! I´m so fallen in love with that print!

      Thanks so much (; And i really appreciate your lovely comments!

      Poista