maanantai 16. heinäkuuta 2012

Lierihattu









Tässäpä olisi päivänasukuvaa ensimmäiseltä iltapäivältä Mallorcalla. Kuorin siis kaikki itseruskettavat huolella poies ennen reissua, joten melkoisen samaaa sävyä olin asuni kanssa. Toisaalta ainakin erotuin siitä parkkiintuneiden nahkojen joukosta tuolla vaaleudellani :-D Vaikkakin melkoisen turistikylä tuo Magluf oli, sieltä löytyi iloksemme pari ihan hyvää kauppaa niiden krääsäkojujen lisäksi. Kuten kuvista bongaa, tein sieltä jo pienen löydön. Kiinnostaako teitä ihan kunnollinen ostosten esittelypostaus ?

Nyt olen koittanut palailla arkeen myös noiden ruokailutottumusten puolesta. Aloitin taas aamuni tänään kauralese-hiutaleseoksella, tuoreilla marjoilla ja jogurtilla, kun etelän aamiainen koostui kananmunan ja hedelmien lisäksi aina herkkupatongista, croisanteista ja letuista. Myös eilen sen löhöilyn lisäksi raahauduttiin Villen kanssa lenkille. Mukava muistutus liikunnan ihanuudesta, kun tuolla keskellä peltoja alkoi vettä tulla kuin saavista kaatamalla. Onneksi lämmin sauna pelastaa! Mutta tämän selityksen tarkoituksena oli kai kertoa, että meinaan nyt palata ruotuun elämäntapojeni kanssa ja aloittaa ihan jopa säännöllisen ja tehokkaan liikunnan. Vähän laiska vuosi on tähän mennenssä ollut nimittäin. Mutta ehkä kesäkuntoon 2013? Parempi se on kai myöhään kuin ei milloinkaan.

<3:Khaija

10 kommenttia:

  1. Cute outfit!

    Jess xx

    http://showponyblog.blogspot.com.au/

    VastaaPoista
  2. Aah, hatut<3 Kyllä tykkään :) Mullakin vähän lipsunut tää treenihomma kun vertaa viimevuotiseen, ei ihan pyräytettäis sitä puolimaratonia enää :D mut onneks koskaan ei oo liian myöhäistä aloittaa uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep<3 ja tossa auringossa oli aika bueno ! No siis mäkin kävin salilla ihan naurettavan usein viime vuonna, mutta nyt en ole sitäkään tehnyt niin pitkään aikaan, että ihan jo pelottaa, kuinka paljon tulokset ovat tippuneet (niin huimia kun siis jo olivatkin toki :-D ). Mutta kyllä se kai siitä kun taas vaan ryhtyy ((: salikortti ois taskussa, eli eikun treenaamaan!

      Poista
  3. Mikä ihmeen kesäkuntoon 2013, ku sähän oot jo kesäkunnossa?!?! :-O<3 Mä täällä aina ihastelen sun vartaloo ja sä kehtaat viä väittää ettet olis kunnossa!! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no siis onneksi syömisiäni jonkin verran aina katselen, niin en ihan mielettömästi ole päässyt turpoamaan, mutta haluaisin liikunnallusessakin mielessä kohentaa kuntoa ((: mutta siis tänne blogiinhan valikoituvat tietty edustavat kuvat, että nekään eivät välttämättä kerro koko totuutta (; mut kiitos kehuista! (:

      Poista
  4. Lierihatut ovat kyllä vieneet mun sydämen ihan täysin! Suloinen! :D
    Toi sade-pelto-juttu kuulostaa ihan mun eiliseltä lenkiltä. Se, kun on viitisen kilsaa vielä kotiin ja alkaa sataa kaatamalla... ei niin hehkeä ja innokas fiilis enää... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä näyttäviä tosissaan! Kiitos! (:

      Jeppis, melkoisen hehkeä Suomen kesä <3 eikä tietenkään mitään paikkaa, jossa suojautua kun tämä jäätävä sade alkaa! Mut tulipa ehkä kipitettyä nopsakkaammin kotio! :-D

      Poista