tiistai 3. heinäkuuta 2012

Korkeasaari

Eilen päätimme lähteä viettämään päivää Helsingissä. Meidän on ollut tarkoitus käydä piknikillä Suomenlinnassa jo ties kuinka kauan, mutta aina tuo säiden valtias on ollut kanssamme eri mieltä. Eilekään ei ollut vielä riittävän lämmin päivä, jotta sinne suoraan tuuleen jaksaisi mennä kovin pitkäksi aikaa istuskelemaan ja tsippailemaan. Näinpä päädyimme hieman suojaisampaan Korkeasaareen. En olekaan käyny siellä oikeasti aikoihin. Ainakaan kymmeneen vuoteen. Näinpä innostuin ideasti kovin. Jotenkin kummastuttikin, kun se sinne käveltävä silta ei ollutkaan mikään usean kilometrin mittainen ja se karhulinna ei ollutkaan niin megalomaaninen. Muuten paikassa oli sitä samaa maagisuutta, jonka lapsena koki. Olin varmaan vähintään yhtä innoissani yhäkin kaikkien niiden eläinten näkemisestä.




Ton kipeän hampuin lisäksi mulla on nyt ilmestynyt tuollaisia kutiavia paukamia jalkoihin. Ja siis voi luoja kuinka kutiavia ne osaavatkaan olla. Selvisi, että ne ovat lintukirpun puremia. Jos ette ole aiemmin moisista kuulleet, ei se mitään, en ollut minäkään. Luulin näitä alunperin hyttysenpistoiksi ja kuumeisesti mietin, että missä ihmeessä mua ovat kyseiset öttiäiset oikein ehtineet pistää. Villen isukki kun kertoi, että nyt on ollut todella paljon lintukirppuja, ajattelin että se vitsailee mun kustannuksella. Kuitenkin google kertoi, että lintukirppuja todella on ja niiden puremat näyttävät juurikin tuolta, kuin oikeassa pohkeessani. Siis sinälläänhän ne eivät vaarallisia otuksia ole lainkaan. Käyvä puremassa ja häipyvät tiehensä. Eivätkä siis tartu ihmisestä toiseen. Harkitsin jo vakavissani siinä kaikessa kutituksen määrässä pistäväni viimeaikojen lempparipaikat eli puistonpenkit pannaan. Ehkä tyydyn kuitenkin nauttimaan histamiinia, jonka tulisi auttaa.




Takki - Carlings / Shortsit - Zara / Teeppari & Laukku - HM



Lämpöasteita oli kuitenkin sen verran, että suurin osa elukoista oli nukkumassa suojassa. Satuimme kuitenkin ihan loistavaan aikaan pällistelemään tiikeriä, joka kävi ihan lasin takana suurinpiirtein tuijottamassa silmiin. Aika mahtava eläin. Ehkä mua rupesi vähän tuolla säälittämään noiden eläinten puolesta. Etenkin kun miettii jotakin haukkoja, jotka ovat tuolla ihan naurettavan kokoisissa häkeissä. Kun miettii niiden oikeita elintiloja, niin kyllähän niiden elämänlaatua riistetään rankasti noissa tarhoissa. Haluan kuitenkin ajatella, että kyseinen yksilö ei olisi selvinnyt ilman ihmisen apua ja häkkielämä on sille pelastus. Onneksi ihmiset ovat juuri noin vilpittömiä tarkoitusperineen.









Nyt olen vetänyt ihan naurettavia määriä jäätelöä ja mulla onkin hyvät syyt siihen. Ensinnäkin on kesä. Toiseksi se puuduttaa mukavasti tuota hammasta. Ja kolmanneksi, kaikkien pitäisi syödä jäätelöä juuri niin paljon kuin haluavat kun on kesä. Näin se vaan menee. Ja sekin on kai sanomattakin selvää, että nuo jäätelönsyöntikuvat ovat melkoisen seksikkäitä.



Sen lisäksi, että innostuin kuvaamaan upean värisiä riikinkukkoja, saatoin hiukan rakastua noihin halimuhmeloisiin mangusteihin. Melkoisen sympaattisen näköisesti tyypit loikoilivat tuossa kasassa. 


Kun korkeasaari oli nähty, suuntasimme keskustaan ja Vapianoon syömään. Kävin ensimmäistä kertaa eläissäni paikassa ja konsepti oli hyvin mielenkiintoinen. Jengiä siellä oli ihan mielettömästi, mutta ruuat sai ihan kohtuullisessa ajassa. Ne siis piti itse käydä jonottamassa niistä paistopisteistä. Mä sain mun salaattini heti siitä mukaan, mutta Villelle lykättiin sellainen piipparilaite kouraan ja hän haki sitten pizzansa sieltä erikseen. Ruoka oli kyllä herkullista, eli pitää ehdottomasti mennä käymään toisenkin kerran. 





Kävin eilen pyörähtämässä Gantin aleissa, joista löytyi pari aivan ihanaa juttua kotiini. Niitä samaisia olin kuolaillut jo täyshintaisena, joten pakkohan ne oli ostaa mukaan. Mulla on nyt ihan mieletön sisustusinspiraatio päällä ja hirveä hinku saada kotiini sellaista seesteistä ja rauhallista fiilistä. Eksyin eilen katselemaan vanhoja postauksiani ja silmäni osuivat kuvaan, joss näkyy olkkariani ja tuli sellainen wtf -fiilis. Mä olen siis aina ollut jotenkin mielettömän pihi, mitä tulee sisustustavaroihin. Tuntuu ihan ylivoimaiselta pistää seitsemänkin euroa johonkin sisustusesineeseen, kun saman summan pistäminen vaikkapa kynsilakka-armeijani jatkeeseen ei tunnu missään. Järkevää. Muutenkin mun sisustussilmä on ollut, noh, hiukan mielenkiintoinen. Nyt meinaan kuitenkin hankkia pieneen kämppääni lisää avaruuden tuntua vaaleilla tekstiileillä, lisäämällä ehkä peilin sohvan ylle ja haluan myös pari kivaa ja riittävän isoa (ettei tule sellaista inhoamaani pikkutilpehöörimeininkiä) sisustusesinettä yksityiskohdaksi. Koottavaa kerhohuonettahan tuo kämppäni muistuttaa pitkälti yhä edelleenkin, mutta kyllä mä uskon siitä ihan kivan saavani. Ja onpahan sitten kivoja juttuja odottamassa, kun toivottavasti lähitulevaisuudessa onnistun löytämään ihanan asunnon hyvällä sijainnilla tuolta Jyväskylästä.

Nyt on pakko painua popsimaan buranaa, kun ei tästä elämästä taida tulla muuten mitään. Ehkäpä se on pakko vain mennä tänään käymään vaikka työterveydessä, että selviää työpäivästä. Mutta oikein aurinkoista päivää kaikille!

<3:Khaija

16 kommenttia:

  1. Toi viides kuva susta... ihan jumalattoman kaunis!! :-)<3 Mä haluisin kans kovasti käydä Korkeesaaressa tänä kesänä! Siellä kun on vähän enemmän nähtävää kun Särkänniemen kotieläintarhassa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se menikin heti feissarissa oletuskuvaksi (; Kannattaa ehdottomasti käydä ! Melkoisen nostalgista puuhaa. Ja varmasti siellä muutama eläin enemmän onkin (:

      Poista
  2. just sen takia en halua käydä eläintarhoissa, kun tulee huono olo, kun eläimillä on oikeasti tosi pienet (=liian pienet!) häkit. enkä varmaan ikinä enää sellaisissa paikoissa käykään, kun mitä enemmän ihmiset niissä käy, niin sitä enemmän ne niihin ahtaa eläimiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se joo karua katsella, kun ne eläimet vetävät stressaantuneena häkin reunaa eestaas :/

      Poista
  3. Hirmuisen kaunis tosiaan tuo viides kuva! Pakko hehkuttaa!! :D
    Korkeasaaressa on kivaa. :D

    VastaaPoista
  4. koska toi laukku on ostettu et myydäänkö vielä ? ihana päivän asu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on joltain vuodelta nakki, eli tuskin enää :/ mut onhan noita hapsulaukkuja ollut nyt vaikka kuinka ! (: ja tänks!

      Poista
  5. vitsi rakastuin sun tyyliin! Löysin blogisi ihan just, ja oon ihan myyty. Sulla on just sellasia vaatteita, mistä mäki tykkään. Kiitos inspiraatiosta ja luulen saavani sitä jatkossakin! Ps. sulla on kaunis hymy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos upeasta kommentistasi! Tuollaisten takia tätä niin innolla kirjoittelen. Aivan valloittavia ihmisiä siellä ruudun toisella puolen!! Kiitos ihan valtavasti kommentistasi ja kehuista!! (-:

      Poista
  6. http://laura-welcometomylife.blogspot.fi/2012/07/top-blogit-551-11.html käyppä kurkkaamassa. tuol ois sulle pikku juttu :)

    VastaaPoista
  7. You look gorgeous :)

    Jess xx

    http://showponyblog.blogspot.com.au/

    VastaaPoista
  8. Lintukirput argh, joskus yläasteella muhun iski joku armeija sellaisia, meinasin saada sydärin kun huomasin ne paukamat, olin ihan varma että oli jostain tosi vakavasta kyse :D P.S. Ehkä maailman söpöimpiä noi mangustit kasassa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis noi näyttää ihan joltain syövältä kyllä vähintään. Oikea säihkysääri mäkin nyt kun noita jalassani rivissä olevia olen oikein antaumuksella raapinut :-D Ja eikö olekin! Ihan mielettömän suloisia elukoita. Ja toi kurkkiva magnustikin oli aivan ihana, kun se tuijotti aivan suoraan kameraan. ((:

      Poista