torstai 10. toukokuuta 2012

Hiukan väriä

Nyt on ainakin Jyväskylässä melkoisen harmaa ja sateinen meininki, niin ehkäpä nämä lauantain asukuvat sopivat tälle päivälle jaettavaksi. Bongasin Annathinin blogista postauksen(löytyy täältä), johon hän oli koonnut Suosikin muotikuvien lemppareitansa. Huomasinkin siinä omistavani melkeinpä kaikki erään kuvan elementit ja päätinkin pukeutua lauantaina tähän copycat-asuun, jossa siis kävin kaverin tupareissa pyörähtämässä. Melkoisen simppeliä säästyä asukriiseilyltä tuolla tavalla. Pitää ruveta harrastamaan moista meininkiä useamminkin.

Haha, eilen kun mulla tosissaan tuota energiaa hiukkasen riitti, sain lenkin jälkeen huisin idean hiukan vaalennella tuota tyveäni, joka jäi viime värjäyksessä hiukkasen muita hiuksiani tummemmaksi (köhöm, oranssimmaksi). Olen säätänyt hiusteni kanssa viimeiset vuodet vaikka mitä ja jotenkin tuntuu, ettei sitä koskaa opi. Nyt tuo tyvi on sitten muita hiuksia vaaleampi, käytännössäkatsoen valkoinen. Jes. Iskin vielä itseruskettavaa, ihan reilulla kädellä tottakai, korostamaan tätä hiusteni valkoisuutta (Kia ihan totta, mitä ihmettä sun päässä liikkuu?!).

Tänään ei ole jaksanut kummemmin poistua kotoota, kun ei ole ollut pakko. Täällä olen sohvalla makoillut tekemässä kouluhommia peiton lämmössä. Mulla on siis menossa Windows Phone -ohjelmoinnin demot, joita koitan saada valmiiksi. Vähän tässä olen naureskellut itselleni, kun täällä bimbobarbilookissani koodailen. Enää puuttuu joku pinkki läppäri. Kukahan moisen ohjelmoijan joskus ottaisi vakavasti, saatika palkkaisi? (Okei, musta ei todellakaan ole tulossa ohjelmoijaa :DD)






Olin suunnitellut, että poistun kotoa vasta illalla mennäkseni Zumbaan, mutta nähtävästi raahaankin itseni tuonne kouluruokalaan sosialisoitumaan ja jatkan hommia mikroluokassa. Noh, siellä ei kehtaa paljon bloggailla, joten ehkä saa paremmin juttuja aikaankin?

Pakko muuten vielä vähän hehkuttaa, että tämä ruokavaliomuutokseni on tuottanut tuolsta jo näinkin lyhyessä ajassa. Mun vyötäröstä oli lähtenyt viikossa kolme senttiä ja lantiosta pari. Nesteethän ne tietysti ovat, jotka ovat liikkeelle lähteneet. Oikeasti kiinteämpään kroppaan on vielä paljon töitä edessä, mutta eniveis aikamoista. Kyllä mulla ainakin motivaatiota ja hyvää mieltä tuosta tuli taas roimasti. On se vaan siistiä saada jotain aikaan.


Mutta bimbo-Khaija taitaakin lähteä valitsemaan jotain vaatetusta päiväksi. Ihkupinkkiä tottakai. Jos kuitenkin ihan tosissaan puhutaan, tuskinpa tämä nyt ihan niin paha on kun vain tottuu. Tässä alkujärkytyksessä minun tulee annettua tuomio jokaiselle muutokselle melkoisen helposti. Nyt aion jättää tämän pehkoni rauhaan tai muuten olen taas kohta itkemässä täällä jonkun polkkatukan kanssa entisten pitkien hiusteni perään. Toisaalta tekisi hirmuisesti mieli vähän sävyttää hiuksiani luonnollisempaan suuntaa ja kokeilla jotakin vaahtoväriä. Hmm. Nyt kuitenkin moikkelsson!


<3:Khaija

13 kommenttia:

  1. Tämä asu on kyllä perfect!!! :) sulle sopii punaset housut niin hyvin :)

    VastaaPoista
  2. Ihana asu, niin raikas ja tyylikäs! Oot kyllä ihana väriläikkä tuossa harmaudessa!

    VastaaPoista
  3. anna, hi, kiitoss! ja kiitos kun saan blogistasi aina inspistä (;

    Reetta, Tänkss! Mäki sytyn tosta väristä ja sitten myös pitsin ja nahan yhdistelmästä ((:

    VastaaPoista
  4. Saanko kysyä että mikä sun ja sun poikaystävän juttuun tuli=(

    VastaaPoista
  5. Oi oot tosi kaunis!! :) ja ihana asu!

    mmilya.blogspot.com

    VastaaPoista
  6. Sullahan on kuvista päätellen ihan täydellinen kroppa! Ei tarvitse yhtään laihtua :) Voi kun mullakin olis tommoset ihanat pitkät jalat :)

    VastaaPoista
  7. Sanna, No siis erottiin sillon tammikuussa. En sitä enempää kommentoi täällä blogissa :/ Mutta kuitenkin parempi näin ((:

    Mmilya2, Kiitos ihana!! (:

    Anonyymi, Haha, kun oikein pukeutumalla saa kivasti peiteltyä ne ongelmakohdat ;) Niin siis muuten oonkin ihan tyytyväinen, mut toi keskivartalo voisi olla timmimpi :D Muualta en juu haluaisikaan pienentyä yhtään, päinvastoin, lihasmassaa saisi tulla lisää!

    VastaaPoista
  8. Minäkin mietin, että mistä sä muka laihdutat? :D Oot tosi kaunis ja tykkään tosta asusta tosi paljon <3 omasta kaapista löytyis muuten samat elementit, ainakin suunnilleen, joten voisinpa joskus copycopya tehdä itsekin! ;)

    Laapa
    laapalaura.blogspot.com

    VastaaPoista
  9. No on tossa ihan oikeasti vyötäröllä ylimääräistä, uskokaa nyt (;

    Juu siis mäkin ihastuin heti siihen yhdistelmään! Copyile ihmeessä! ((:

    VastaaPoista
  10. Aivan ihana asu! (: Ihanan pirtsakat nuo housut! Itsekkin haluan punaiset, mutten ole mistään kivoja (eli oikeankokoisia) löytänyt. :(
    Aa, ja kaunis sinä! (: <3

    VastaaPoista
  11. Punaset housut (tai värikkäät ylipäätään) ovat kyllä superkivoja! Nyt niitä kyllä tuntuu olevan tarjolla vähän joka puljussa, ni ehkäpä sullakin tulee kohta hyvät yksilöt vastaan ((:

    Ja kiitos ihana Marie!!

    VastaaPoista
  12. vau rakastuin tohon paitaan! Mistä se mahtaa olla?

    VastaaPoista
  13. Löysin sen jokin aika sitten Tampereen Stockalta ja on Vilan paita (: JCssäkin olen samantyyppisiä nähnyt (:

    VastaaPoista