tiistai 29. toukokuuta 2012

Kasvispöperöitä

Nyt kun olen leikkinyt maailmanpelastajaa ihan jo usean viikon ajan ja syönyt kasvissapuskaa, voisinkin jakaa pari reseptiä, joiden mukaan loihdin murkinaa viime viikolla. Ei pidä odottaa mitään huikean hienoa, sillä kaikki ovat varsin yksinkertaisia ohjeita. Itse ainakin tykkään lukea blogeista myös simppelejä ruokajuttuja, niin keksii välillä vaihtelua niihin omiin perus arkiruokiin. Ja onhan se yksinkertaisuus tossa sapuskassa ainakin itselle vaan kotiin päin, kun ei siellä lieden äärellä jaksa kovin suurta osaa päivästään viettää.

Halloumipitaleivät

Tätä ruokalajia olen kyllä kokkaillut aina satunnaisesti jo pidemmän aikaan. Pitaleivänhän voi periaatteessa täyttää ihan millä lystää, mutta itse pidän paljon halloumijuuston ja tsatsikin yhdistelmästä. Aiemmin kuvittelin sen tsatsikin valmistuksen olevan jotenkin monimutkaista ja käytin valmisdippejä, mutta onneksi valaistuin ja tajusin sen valmistuvan ihan hetkessä omin kätösin. Voittaa nimittäin valmisdipit mennnen tullen. Tällä kertaa laitoin sekaan myös katkarapuja tuomaan hieman proteiinia, ja nekin sopivat hyvin joukkoon. Tuntuu vähän hölmöltä, mutta laitan tähän nyt kuitenkin vielä listan jutuista, joita noihin pitaleipiin ängimme.

Salaattimix
Kurkku
Tomaatti
Halloumi (paistettu pannulla reippaassa öljyssä)
Katkaravut



Tsatsiki

Puolikas kurkku (raastettuna ja suodatinpussissa valutettuna) 
Bulgarian jugurttia
Pari valkosipulinkynttä 
Tilkka hunajaa
Mausteita oman maun mukaan









Pinaattinen herkkusienipasta

Lauantaina oli mun herkuttelupäivä. Annoin siis mieliteoilleni myöten ja söin vähän normaalia hiilihydraattipitoisemmin. Näinpä päätin kokkailla ihanaa herkkusienipastaa. Meinasin lisätä kinkkusuikaleita poikaystäväni annokseen, mutta yllätykseskeni hänkin halusi ituhippeillä kanssani. Melekosta uhrautumista.

200 g tuoreita herkkusieniä
iso sipuli
pari valkosipulinkynttä
300 g pastaa
2dl ruokakermaa
1,5 dl pastan keitinvettä
pari rkl sitruunamehua
200 g tuorejuustoa
150 g pakastepinaattia
mausteita





Ensin laitoin pastan kiehumaan suolattuun veteen. Samalla paistoin sipulin, herkkusienet ja valkosipulin pannulla. Niin kauan, että olivat menneet hieman kokoon. Tämän jälkeen niiden sekaan heitin kerman, pastan keitinveden (jonkun vajaan kahvikupillisen), sekä oreganoa, mustapippuria ja sitruunamehun. Taas keiteltiin soossia kokoon. Siinä meni ehkä joku vartti.


Tämän jälkeen lisäsin joukkoon tuorejuuston ja pinaatin, sekä hieman suolaa, basilikaa, ihan hiukan chiliä ja mitähän vielä. Parin minuutin päästä sekoitin megakokoiseen pannuuni vielä pastan sekaan ja siinäpä ruoka olikin valmiina tarjoiltavaksi.


Ei ehkä esteettisin kuva, mutta oli niin hyvää, että tätä on tehtävä vielä toistekin. Ensi kerralla voisi sekaan laittaa hiukan enempi valkosipulia tai lisätä sen mahdollisesti myöhemmässä  vaiheessa. Lisäksi meinaan ehdottomasti metsästää käsiini jostain tuoretta pinaattia!



Parmesan-pinjansiemensalaatti


Tätä kyseistä salaattia oli tarjolla eräässä tyttöjenillassa alkuvuodesta. Se jäi mieleeni kummittelemään äärimmäisen hyvänä makuelämyksenä ja nyt vihdoin muistin testata tätä ihan itsekin. En nyt muista kuolemaksenikaan, että oliko alkuperäisessä salaatissa vielä anasta ja mahdollisesti jotain muutakin, mutta tässä on muistini mukaan tehty toteutus.


Paahdettuja pinjansiemeniä
Rucolaa
Salaattia
Päärynää
Kurkkua
Parmesanlastuja

Kastike:


Oliiviöljyä
Sitruunamehua
Balsamicoa
suolaa ja pippuria





Pinjansiemenet paahdoin itse kuivalla pannulla. Eli antaa pannun kuumentua kunnolla ja sitten vaan pyörittelee niitä jollain lastalla siinä muutaman minuutin. Saman voisi kai periaatteessa tehdä uunissakin. Tuo paahtaminen tuo siementen maun paremmin esille.







Pitää nyt vielä ihan pikkaisen hehkuttaa tätä salaattia, kannattaa ehdottomasti kokeilla. Siinä on nimittäin maut ainakin omaan suuhuni juuri kohdillaan.

Nyt mulla olisikin vuorossa se tietojärjestelmätieteen pääsykoe. Toivottavasti menee hyvin, niin pääsen opiskelemaan sitten ihan oikean tutkintonimikkeen alle. Toisaalta voin noita samoja kursseja käydä sieltä tietotekniikan kautta yhäkin jos oikein pipariksi menee. Siitäkin huolimatta meinaa ruveta hieman jännittämään. Olisi se kiva nyt päästä opiskelemaan ihan oikeasti itseään kiinnostavaa alaa ja sitten aikanaan valmistua. Hui kun kuullostaa jotenkin niin kaukaiselta ja samalla melkoisen kiehtovalta tuo ajatus valmistumisesta. Mua kun ei kiinnostaisi kituuttaa loppuelämääni tällä opiskelijabudjetilla ja haluaisin saavuttaa asioita työelämässä. Mutta ei pidä mennä asioiden edelle vaan ruveta sutimaan sitä meikkivoidetta naamaan nyt ihan ensiksi, jotta ehtii ajoissa paikalle.

<3:Khaija

2 kommenttia:

  1. Oii miten herkullisen näköisiä! :) ja varmasti hyviä! nam <3 oot taitava!

    VastaaPoista
  2. Kyllä voin kertoa, että olivat kaikki tosi herkullisia (:

    VastaaPoista