perjantai 24. elokuuta 2012

This Light Between Us







Hame - Bershka / Neule - Mango / Koru - GT / Laukku - Furla / Maiharit - DinSko / Takki - Aleksi13

Eilisenä vaatemissiona oli yhdistää lyhyttäkin lyhyempi hame aikaansaamatta tyrkkylookkia. Sehän onnistui paksujen sukkahousujen, ronskien maihareiden ja rennon neuleen avulla. Itse rakastan jotenkin tota vastakkainasettelua.

Kyseisessä vaatetuksessa suuntasin ihkaensimmäiseen blogitapahtumaani. Mua alkoi jossain vaiheessa päivää jännittää tuleva ilta aika mielettömästi. Ei tiennyt yhtään mitä odottaa, ketä saapuu paikalle ja minkälaisia ihmiset siellä ovatkaan ja ottavat vastaan. Huh, kuinka turhia mun kaikki jännityksenaiheeni olivatkaan. Ilta oli  todella hyvin järjestetty ja puitteet olivat hienot. Ja voi että millaista porukkaa siellä olikaan! Tapasin monta bloggaajaa, jotka osoittautuivat niin upeiksi ihmisiksi. Vähintään yhtä upeiksi, kuin olisi heidän blogiensa perusteella voinut olettaa. Aivan mahtava ilta ja kiitos tuhannesti kaikille!

Mä täällä odottelen Villeä saapuvaksi ja sitten olisi suunnitelmissa viettää oikein rentoa vapaapäivää. Kohta mulla alkaakin jo viimeinen viikko täällä pk-seudulla, joten pitää nauttia tästä ihan huolella! Huippua perjantaita kaikille! (-:

<3:Khaija

12 kommenttia:

  1. Ihania kuvia taas! :) Kiva, että eka blogitapahtumasi meni kivasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! (-: Pitääkin siitä vielä ehkäpä postailla parit kuvat jossakin vaiheessa (-:

      Poista
  2. Ihana asu! :D Tuli ihan sellanen olo, että pitää itekin päästä yhdistämään vaatteita noin.. vaatekaapille siis. ;D
    Hei hienoa että eka blogitapahtuma meni kivasti! ((: Postausta kehiin siitä vaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka kiva onkaan kuulla, että mun jutuista inspiroidut! Juu pitääpi naputella tulemaan, ihan huippujuttu oli kyllä kaikinpuolin (-: Kuvamatsku on vaan jotenkin tosi vähäistä, kun unohtui ihan se kuvaileminen! :-D

      Poista
  3. Mun piti tulla välittömästi ettiin tieni sun blogiin kun pääsin koneelle :D

    Oli hauska tutustua! Ja pakko sanoo vielä noin miljardinnen kerran, että toi sun tukka on aivan sairaan upee, mä en kestä! :D aloin tänää miettiin et pitäsköhän vähä pidennyksiä latvasta vaalentaa..... jos vaikka koittaisin sillä lorealin 9.1 ihan ihan vähän vaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihana! :-D

      No niin oli ihan mahtava juttu! Kiitosta nyt vielä paljon, mulle on sattunut osumaan tollanen ruuhkaletti päähän! Ja jos me saatiin siskoni kanssa toi kotivärjäys onnistumaan, niin uskon sen käyvän melkein keltä tahansa :-D Kannattaa ihmeessä kokeilla. Mä veikkaan, että siitä tulisi ihan täydellinen !

      Poista
  4. Oli ihana tavata sinutkin <3 Ilta oli kyllä kaikin puolin ihan huippu =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi <3 No siis niin oli! Ja te tytöt vieläkin huipumpia!! (-:

      Poista
  5. Kaunis asu taas kerran!:) Ja kadehdin sun hiuksias päivä päivältä enemmän!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi paljon kiitoksia sulle! Nämä mun hiukseni ruuhkautuvat vain päivä päivältä enemmän :-D

      Poista
  6. Ihana asu taas! Sulla on mukavan olonen blogi, niin jään ehdottomasti seurailemaan:)

    VastaaPoista