perjantai 3. elokuuta 2012

BCM Mallorca


Ajattelin vielä näin viikonlopun kunniaksi palata täältä sateisesta Suomesta Mallorcan lämpöön ja noihin tunnelmiin, joissa ei päällensä tehnyt mieli pukea trikoomekkoa kummempaa. Onneksi olen tuonkin turkoosin mekkosen säästänyt niiltä kuumilta teinivuosilta, jolloin taisin yhdistää sen seksikkäästi legginseihin. Totta puhuakseni siitä ei taida olla edes niin kamalan kauaa, muutamia vuosia vain. Olen kyllä ollut oikea tyyliniekka aina.















Ajattelin höpistä teille illasta, jolloin kävimme katsomassa veljeni kanssa Examplen keikkaa tuolla kohtalokkaassa BCM:ssä. Mainostavat itseään maailman 7. parhaana yökerhona ja hulppea paikka oli. Ulkona, jossa keikka oli, lääniä riitti ja porukkaa oli kuin Summer Soundeissa konsanaan. Keikan jälkeen suuntasimme jatkoille itse yökerhoon, jossa oli ainakin (?) kolme kerrosta, tanssijat, akrobaatit ja pääsylippuihin kuului ilmaiset juomat. Sekä upea neonkeltainen toppi, joka loistaa UV-valoissa. Sen pääsin pukemaan päälle SS:n vimosena päivänä, jonka kännykkämateriaaliakin päätynee tänne jossakin välissä. Ehkä.

No siis siellä baarissa oli hyvää musiikkia jäätävän kovalla, älyttömästi porukkaa, paljon baaritiskejä ja ihan rauhassakin saatiin olla, kun meitä veljeni kanssa luultiin ilmeisimmin pariskunnaksi. Yhtien Walesilaisten kanssa siinä pidemmän aikaa jubailtiin ja opetettiin toisillemme kieliämme (joo, hyvin kaukana enklannista heidän puheensa!). Tanssittiin itsemme hikisiksi ja hyödynsimme ilmaisia juomia. Veljeni oli puhunut koko viikon siitä, kuinka haluaa ehdottomasti mennä BCM:n alimmassa kerroksessa päivittäin järjestettäviin vaahtobileisiin. Ne starttasivat jossain puoli kolmen aikoihin aamuyöstä. Mähän olin tietenkin ollut niin vastaan koko touhua. Kuin hienoa voi olla bailata kaikki paikat saippuassa jossakin ahtaalla tanssilattia-alueella kun randomit tökkii kyynerpäillä. Ihan tosi. En ole ikinä vaahtobileissä käynyt, eikä ajatus minua ole koskaan rehellisesti sanottuna kiehtonutkaan.






Syytettäköön niitä ilmaisia juomia, kuumuutta tai veljeni taukoamatonta vinkumista, mä sitten suostuin kuin suostuinkin lähtemään alakertaan, jossa niiden vaahtobileiden oli määrä alkaa. Olimme siellä tanssilattialla jo ennekuin se vaahto alkoi virrata. Yhtäkkiä sitä rupesikin tulemaan miljoonasta tykistä ja tanssilattia alkoi täyttyä vaahdosta. Keskellä olleet poistuivatkin tunkeutuen ihmisjoukon lävitse sieltä ryysiksestä jo melkeinpä heti muistuttaen vaahtolumiukkoja. Siellä oli meinaan vähän eri mittakaavassa porukkaa kun Sedulassa perjantai-iltana. Mulla oli kyllä vielä ihan kivat fiilikset tossa vaiheessa.

Sittenpä kun sitä vaahtoa oli ehtinyt kertymään jo ihan kiitettävästi, joku ihana ihminen tönäisi minut sinne keskelle. Ei pienintäkään aavistusta, kuka on kyseessä mahtanut olla ja millä motiiveilla hän on ollut liikkeellä. Lopputuloksena eniveis, minä lensin perseelleni sinne keskelle lattiaa raajat jokaiseen ilmansuuntaan sojoittaen ja tietysti ihan suoraan siihen vaahtokoneen alle. Kuinkas muutenkaan. Siellä mä sitten hengittelin vaahtoa ja odotin epätoivoisesti pelastusta kädet ojossa. Ei siellä väkijoukossa olisi ollut mitään toivoakaan päästä omin avuin ylös.






No mitä tekee veljeni. Hän lähtee pois tanssilattialta. Jepjep. Pois, jättäen oman siskonsa selviytymään itse sieltä vaahdon syövereistä. Onneksi jotkut muut ympärillä olleet mieshenkilöt olivat avuliaita ja kiskoivat minut ylös, viimeisellä hetkellä ennen saippuamyrkytystä (:-D). Tapahtuneen jälkeen veljeni vain totesi, että ei hän olisi mua sieltä onnistunut ikinä löytämään, niin kelasi mennä odottelemaan reunalle, että mä ilmaannun pois sieltä. Hyvin huomaavaista. Voikohan tässäkin osaksi syyttää niitä ilmaisia juomia? Niistä voi syyttää ehkä kaikkea.

Vaahdosta pois päästyäni ryntäsin mummelin näköisenä meikit naamalla ja hiukset lititstyneenä ja saippuavaahtoisena vessaan huuhtomaan itseäni siitä saippuasta. Ja siihen loppui meidän vaahtobileet. Taisi olla ensimmäinen ja viimeinen kerta kyseistä touhua mun elämässä. Mutta BCM:ää voin kyllä suositella todella lämpimästi. Älkää missatko, jos tuonne Mallorcan kolkkaan eksytte. Upea, upea, upea paikka ja hullut bileet varrmaan joka ilta. Mutta suosittelen kuitenkin ottamaan hieman ritarillisempaa seuraa mukaanne.

<3:Khaija

6 kommenttia:

  1. Ritarillinen veli. :DD
    Sori, mutta mun oli pakko nauraa tälle postaukselle ihan kippurassa. :DDD Kamalan paljon sitä vaahtoa varmaan oli siellä... :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä oikein tapaus ja arvostaa varmaan täällaisia postauksia <3 Haha, oli siellä lähemmäs kaulaan asti!

      Poista
  2. Älä enää ikinä käytä tota turkoosia.. :DD Ymmärrän et on ollu varmaan kuuma mut kyllä sulla muitakin hyviä vaatteita on ku toi ?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ei kaikkea pidä ottaa niin vakavasti (-: voin ihan hyvin käyttää tollasta trikoomekkoa turistirysän rantakadulla kävellessäni bikinikansan seassa (-: ei tän postauksen ideana ollut asu vaan toi fiilis ja etelän lämpö. Toisinaan käyn kaupassakin ilman meikkiä tukka sekaisin verkkareissa. (-:

      Poista
  3. Mun mielestä toi turkoosi vaate näytti ihan hyvältä sun päällä?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan toi teinimekko, mutta mustakin ihan jees sellainen (-: mutta kiitos (-:

      Poista