keskiviikko 29. elokuuta 2012

Printtipöksyt






 Kaulakoru - HM / Teeppari & Housut - Zara / Takki - Aleksi13 / Kengät - Topshop / Laukku - Furla 

Tänään vietin rentoa aamua ja suuntasin päivällä keskustaan lounalle Xenian kanssa. Tutustuimme siellä Trade Trackerin bloggaajamiitissä ja oli kyllä todella mukavaa nähdä ja jutskailla! Mä olen jo pitkään lukenut Xenian blogia ja tykästynyt naisen positiiviseen asenteeseen ja enrgiaan, joka hänen blogistaan säteilee. Oli niin hienoa huomata, kuinka oikean käsityksen olinkaan blogin perusteella saanutkaan. Vaikka nämä blogit melko pintaraapaisuja ovatkin, voi näistä kuitenkin ilmeisesti yllättävän paljon ihmisestä päätellä. Ja aika kiva niin!

Loppuilta onkin sujunut varsin romanttisissa merkeissä pyykinpesun parissa. Jotenkin niitä kotitöitä aina tulee välteltyä viimeiseen asti, mutta jotenkin ne tekevät mut onnelliseksi. Se on hieno fiilis, kun näkee ne kättensä työt ja on saanut jotain aikaiseksi. Mankeloin ehkä elämäni ensimmäiset lakananikin tänään ja voi kyllä musta vielä hyvä emäntä tulisi. Tekisin vain innolla kotitöitä ja olisin niin onnellinen. Tai ehkä kuitenkin panostan noihin opiskeluihini. 

Niistä puheenollen mulla on jotenkin sekavat fiilikset. En malta odottaa, että pääsen taas Jyväskylään. Siellä on niin huikeita ihmisiä ja syksystä tulee varmasti aivan mahtava. Toisaalta taas tuntuu haikealta jättää pk-seutu taakseen ja kaikki täällä. Muutenkin se muutos jotenkin aina jänskättää. Katsotaan millaiset fiilikset mulla mahtaa viikonloppuna ollakaan, kun olen pitkästä aikaa siellä omassa kämpässä täyden kaaoksen keskellä ja koulunalku ihan nurkilla. 

<3:Khaija

13 kommenttia:

  1. Voi noi housut on super mageet!:) Ja sulla on kyllä huippu kiva blogi, ihania kuvia <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eivätkö olekin! Kiitosta paljon ja sinulla on upea blogi myös! (: <3

      Poista
  2. Oiii nyt viimein löysin sun blogin ! Ihana ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Whii! Mä olen sua seuraillut jo piitkään anonyyminä ja nyt hiljattain rekisteröidyin lukijaksikin (-:

      Poista
  3. löysin tänne sun blogiin puolvahingossa (ja pakko sanoa vaikka ei kuulukkaan suomalaiseen tyyliin), että sulla on a-i-v-a-n ihanat kasvot! todella herttasen ja sulosen näköset :) ja että pidä hiukset vähän tummempina kuin noin vaaleina ku mitä bannerissa on kun sopii ehdottomasti paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos kovasti, että tulit sanomaan (-: Juu mäkin olen samoilla linjoilla tuon hiustenvärin suhteen. Jotenkin tuo vaalea särähtää silmään, nyt kun kattelee vanhoja kuvia :-D

      Poista
  4. Tuossa sun nahkatakissa on tyyliä, ihana!

    Tottakai Jkl:ssä on kivoja ihmisiä, asunhan minäkin siellä :D Mullakin alkaa koulu ens viikolla ja sit sitä ollaankin sen kanssa naimisissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitosta!

      No onon! Pitääpi jokukerta ihan oikeasti nähdä? (-: No sama homma mulla myös. Tavallaan odotan hirmuisesti koulunpenkille paluuta, mutta huh, sitä työn määrää!

      Poista
    2. Oon miettinyt ihan samaa, että olisi kiva nähdä! Laitetaan koulu alulle ja katsotaan sitten asiaa? :)

      Poista
  5. Aivan mieletön asu, tämä kyllä kolahti muhun ihan täysin! :)

    VastaaPoista