torstai 2. elokuuta 2012

Fringes








Tänään päälleni pääsi Mallorcan Zarasta löytämäni hauska hapsutoppi, jolla taisi hintaa olla huimat kymmenisen euroa. Mä ihastuin tuon topin elävyyteen, kävellessä kun nuo topin hapsut heiluvat suuntaan ja toiseen. Huikea toppi kerrassaan. Tuo hiukan pirteyttä tähän ryytyneseen työnaamaan. No ei vaineskaa, töissä on ollut nyt jotenkin tosi kivvaa. Ilmapiiri on rento ja iltavuorot mun mielestä ehkä parhautta. Niin ja mua pyydettiin tänään kahdesti ulos syömäänkin. Okei, toinen pyytäjä oli isukki, mutta toinen ihan oikea poika. Harvemmin nuo suomalaiset kehtaa pyydellä, ellei sitten rohkeutta antamassa ole tuo viisasten juoma. Kerran kun kyseessä oli sen parhaat päivänsä ohittaneen kännisen ukkelin sijasta varsin selväpäinen ja kunnollisen oloinen rohkeutensa koonnut nuorimies, sinänsä vähän harmitti kieltäytyä. Jouduin kuitenkin toteamaan, että taidan nauttia eväitäni ihan takahuoneessa ruokkiksellani.

Mutta sellainen päivä tänään ja nyt nukkumaan, niin jaksaa tämä tyttö aamusta taas hymyillä asiakkaille. Öitä murmeloiset! Ja enkös ansaitsekin jonkun ahkerimman bloggaajan palkinnon, kun tulen töiden jälkeen tänne päivittelemään asukuvia. Aikamoista sanoisin.

<3:Khaija


Ps. Nyt olisi käsillä vimoset hetket heittää kysymyksiä meitsille TÄHÄN postaukseen. Kohtapuoliin niihin ryhdyn vastailemaankin.

Pps. Mun haastattelu löytyy Indiedaysin etusivulta. Sen pääsette katsastamaan täältä!

8 kommenttia:

  1. Oot taas näissäkin kuvissa niin kaunis!! Aika mahtava kyllä tuo lounaskutsu, ihana nuorimies tosiaan. Ei ihan aina tuollaista kyllä varmaan eteen tule.

    Ihanaa viikonlopun alkua sulle, huomennahan on jo perjantai :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Reetta <3 No siis niin oli kyllä ! Ainoastaan normisti saa kuulla niitten tosi asiallisten örvelöiden yrityksiä (jotka muuten ovat ilmeisesti katsoneet peiliin viimeksi 70-luvulla, kun kelaavat parikymppistä seuraa saavansa :-D).

      Niin on onneksi ! On mulla lauantai vapaana niin pääsee vähän rentoilemaankin (:

      Poista
  2. tosi ihana asu !!:) ja rakastan tota sun banneria.. ehkä yks kauneimmista bannereista johon oon kyllä törmännyt !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Sä oot kyllä aina niin kultainen <3

      Poista
  3. Moikka:) sulla on aina todella freesi meikki! Kiinnostaisi mitä meikkivoidetta/tms käytät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! käytän nyt mineraalimeikkiä naamaan, mutta voisin tehdä aiheesta ihan vaikka postauksen piakkoin (-: Kiitos ideasta!

      Poista
  4. onko sulla siis poikaystävä vai miksi et menny sen kanssa lounaalle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joooo on ((-: jotenkin musta tuntuu, että selitän Villestä täällä jatkuvasti, niin en sitä tajunnut tohon mainita.

      Poista