torstai 30. elokuuta 2012

Blogimiittailua

Olen hieman hitaanpuoleinen ollut, mitä tulee Trade Trackerin järjestämän blogimiitin kuvasaldon julkaisuun. Mutta sainpas nyt kuitenkin aikaiseksi, hyvä minä! Tapasin siellä muutamia tyttöjä, joiden kanssa olemme seurailleet toisiamme blogien kautta jo piiitkään. Muutenkin tuli jutskailtua ihan huippujen tyyppien kanssa, kuten jo olen tainnut hehkutellakin täällä. Mun kameralla oli jotenkin mielettömän vähän ja epämääräisiä kuvia. Siellä olen niin innoissani heilunut, että kuvailu unohtui täysin tai olen saanut kuvat tärähtämään. Onneksi paikalla oli valokuvaaja Ruby Nguyen, joka oli tallentanut illasta ihania kuvia ja käytinkin niitä suurimmaksi osaksi tässä postauksessa.






Saatiin Cosmetique.fi -goodie bagit. Sieltä löytyi yksi lempparihuulipuna Lily Lololta (merkin huulipuniin pääset tästä), josta varmasti tulen vielä kirjoittamaan. Senverran on kyseinen ollut mulla käytössä. Niin ja tää on mun niitä omia kuviani. Eron ehkä olisi huomannut sanomattakin? 


Cocovi toi meille maistettavaksi käsintehtyä gojimarjaraakasuklaata ja ah, toi oli oikeasti hyvää. Pitää tilata itselleni tollainen valmistuspaketti kotiin (löytyy täältä ), nimittäin heikon hetken iskiessä olisi huomattavasti kivempi fiilis ahmia tuollaista terveysruokaa terveysruokaa.




Ihanat Stefan ja Anna <3



Ja sitä ruokaa! Itse skippasin täysin toisen tarjoilun (jolloin pöytään tuotiin mm. kokonainen sika aurinkolasit päässä, voi kyllä!), mutta tähän ensimmäiseen satsasinkin sitten senkin edestä. Nam!


Huippu Alexandra!





Khaija ja Anna ja Anna !

Herkkuja tosissaan riitti! Oli smoothieta, suklaamoussea, muffinseja, drinkkejä, viiniä, kuohuvaa, noita ruokia. Ja niin hyviä olivatkin!


Munhan oli tarkoitus käydä sivistyneesti osallistumassa vain alkuillan ohjelmaan ja skipata jatkot Namussa, mutta arvatkaas vaan kuinka mahtoikaan käydä. Kun ohjelma oli ohitse, herkulliset ruuat syöty ja muutama lasi skumppaa ja viiniä siinä höpöttelyn ohessa kumottu, en mä vaan voinut yksinkertaisesti lähteä kotiin. Ja hyvä niin, sillä oli huippua! Mutta loppuillasta ei enempää :-D

Mukaan tarttui ihan mieletön goodie bag, täysi masu, ehkä pikkainen darude, kasa uusia tuttavuuksia ja mielettömän mukavia kokemuksia. Kannatti siis ehdottomasti osallistua! Kiitos vielä kaikille osallistuneille ja Trade Trackerin porukalle näin pikkasen jälkijunassa!

<3:Khaija

6 kommenttia:

  1. Oli kyllä niin kivaa! :)

    Hups, en oo itekkään vielä tehny postausta tästä. Noh, viikonlopun aikana pitää tehdä korjaus siihen asiaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli! Haha, mä jo ajattelin olevani vika, mutta olenkin tainnut lueskella Annan postausta, jossa sä olit vaan paljon messissä :-D

      Poista
  2. Mulla on kyllä niin hardcore ilme tossa kuvassa :DDDDDDDDDDDDDD MIKS TOLLANEN ON VALITTU!? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kopsasin sen Annan blogista (niin kiitti Anna lainasta, kivasti muistin mainita :-D) niin sorpat. Mut ehkä joskus voi olla vähän hc! :-D

      Poista
  3. Mistä sä sait näitä Rubyn ottamia kuvia? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on TT:n feissarisivuilta! (-: Laitoin meiliä ja kysyin, niin saa latailla (-:

      Poista