keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Cosmoilua

Square pattern shirt - Vero Moda / Leather vest- Gina Tricot / Boots - Second hand / Jeather pants - Vero Moda / Necklace - Cubus

Eilen kävin palaveeraamassa Cosmon porukan kanssa. Heidän toimituksessa on aina yhtä mukava vierailla, koska siellä vaikuttaa ihan mieletöntä porukkaa! Pääsin tutustumaan samalla tammikuun tähtibloggaajana toimineeseen herttaiseen Johannaan. Törmäsimme sattumalta bussipysäkillä molempien suunnatessa kohti Sanoma Magazinesin päämajaa ja heti tuli fiilis, kuin olisimme vanhoja tuttuja. Niin jännä tämä blogimaailma, kun virtuaalituntemisen myötä bondaileminen on mielettömän helppoa. Ehkä tuohon asiaan toki vaikuttaa myös sekin, että ainakin kaikki mun tapaamani blogittaret (ja blogipojatkin toki) ovat olleet järjestäen hyvin sosiaalisia ja mukavia tapauksia. Nappailimme vielä asukuvat ihanassa auringonvalossa tapaamisen päätteeksi. 

Uusi Cosmo muuten ilmestyi tänään ja sen kannessa pääsee ihastelemaan suomalaista kauneutta. Upeasta Lindasta löytyy juttuja myös itse lehdestä ja häntä jo pitkään seuranneena ahmin jutut suurella mielenkiinnolla eilisellä junamatkallani. Vaikuttaa kertakaikkiaan upealta naiselta! Tuli muuten hieman surrealistinen fiilis, kun kelaili oman haastattelunsakin olleen kyseisen lehden sivuilla vain muutama kuukausi takaperin.

Menin eilisellä vierailullani myös lupautumaan mukaan Cosmopolitanin Boot Camp -kampanjaan. Eli blogissani on luvassa myös jotain juttuja treenaamisesta (ja treenimotivaatiosta, kun nyt en mikään himotreenaja kuitenkaan ole...). Mutta siitä lisää vielä myöhemmin! Nyt meinaan taas keskittyä noihin koulujuttuihin, joita varten olen tänne yliopiston kirjastolle raahautunut. Heipodei!

<3:Khaija

13 kommenttia:

  1. HAhaa eikö mun ottamat asukuvat kelvannu :'''D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokun valo ja noi puolikuvat oli niin kivoja ja sit en halunnu sekottaa eri taustoja jajajaja :-D <3

      Poista
  2. ihana tuo sun päivän asu! Rakastuin tohon paitaan <3 Muutenkin blogisi on aivan ihana, en tajua miten se sun cosmohaastattelu on mennyt multa ohitse kokonaan viime vuonna, mutta onneksi cosmon sivuilta löydyit sentään sitä selaillessa:)

    http://ijustwannashop.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos kommentista! Juu siis sieltä sivuilta taitaa löytyä aika pitkälti ihan samainen settikin jopa (-:

      Poista
  3. Aivan upee asu!:))

    http://janinah-noboundaries.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Noi sun hiukset on ihanat. Ja tosiaan, sopii paljon paremmin kuin ne vaaleat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No munkin mielestä nää on niin mua (--: ehkä jtn vaaleeta raitaa vois tietty harkita kevättä kohden (-:

      Mut siis kiitokset!

      Poista
  5. Ai niin, meniköhän mun aiempi kommentti roskikseen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallessa oli, jos tota aiempaa tarkotat? ((--: en mä poistele kommentteja ikinä (paitsi pari kertaa vahingossa kosketusnäyttöpuhelimella... hups!)

      Poista
    2. Olen itseasiassa aiemminkin jättänyt kommenttia, ja jostain syystä joskus(lue usein) ne menee roskikseen eikä bloggaaja aina edes näe niitä :)

      Poista
    3. Jooooo siis nyt mä vasta tajusin, mitä sä tarkotit! En ole aiemmin katsonutkaan sinne roskapostikommenttien kansioon, ja jostain käsittämättömästä syystä tosi monta sun kommenttia sieltä muiden kommenttien seasta löytyi! Aika käsittämätöntä kyllä! Tulipa hölmö fiilis, kun täällä aina odottelee kommentteja ja sitten tää bloggeri niitä roskapotiksi heittää! Mut pitää jatkossa ryhtyä tarkkailemaan myös sitä kansiota, jos sinne jatkossakin vielä kommentteja eksyy!

      Kiitos, kun sanoit tosta!

      Poista
    4. Ihan kumma juttu kyllä. En käsitä miksi blogger dissaa mua :D

      Poista