tiistai 29. tammikuuta 2013

Cosmopolitan Boot Camp

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, lupauduin mukaan Cosmopolitanin helmikuiseen Boot Camp -kampanjaan. Cosmopolitan haastaa siis kaikki mukaan tekemään hyvää itselleen helmikuun ajan. Oman haasteensa saa jokainen päättää itse, joten mukaan lähteminen on todella helppoa. Haaste voi liittyä niin liikuntaan, kuin ruokavalioonkin ja liikuntamuoto, sekä tavoitteet voivat olla mitä tahansa. Itselleni asettamani haaste onkin kohti kiinteämpää kroppaa säännöllisellä salitreenillä. Kohti unelmien kroppaa siis mennään, vaikka motivaatiota tuokin kaikkein eniten se hyvä fiilis ja energia, mitä treenaamisesta saa. Myös ruokavalioon olen nyt kiinnittänyt huomiota ja täytyy sanoa, ettei tee mieli edes mitään herkkuja, kun syö kunnollista ja ravintorikasta ruokaa. Mä siis lähden aivan loistavilla meiningeillä kohti koittavaa kuukautta!


Tämä tuli mulle mitä parhaimpaan saumaan, sillä pitkän laiskottelukauden jälkeen mua on jälleen puraissut treenikärpänen. Olenkin siis ottanut jo vähän varaslähtöä ja toivonkin kuukauden toimivan itselleni motivaattorina, jonka avulla treeni-innostus säilyy toivottavasti elämäntapana. Tällä hetkellä treenaan salilla kahteen jaetulla ohjelmalla (ylä+alakroppa) ja käyn sen yhden aerobisen treenin siihen päälle. Näillä pakkaskeleillä aerobinen hoituu lähinnä kuntopyörällä ja olemme siihen perään tehneet vielä pientä kuntopiiriä lähinnä keskivartalon lihaksille. Teiden taas sulaessa olisikin sitten tarkoitus iskeä lenkkarit jalkaan ja ryhtyä juoksemaan. Puhuimme vähän kaverini kanssa, että olisi mukava osallistua vaikka Naisten Kymppiin. Hyötyliikuntaa tulee harrastettua myös kävelyn muodossa päivittäin sen 30-90 minuutin ajan. No okei, on mulla aina sillontällön päiviä, kun tulee keskityttyä ihan vaan siihen kotisohvaan. Tällä kaavalla mennään toistaiseksi, mutta tässä olisi tarkoituksena kokeilla myös kolmeen jaettua ohjelmaa.

Tätä postausta on kieltämättä mukava kirjoitella tällälailla salinjälkeisissä endorfiinioloissa ja toivonkin, että teistä mahdollisimman moni lähtee mukaan ja pääsee nauttimaan näin kivoista fiiliksistä! Kuukauden aikana on luvassa juttua ruokavaliosta, motivaatiosta ja liikunnasta yleensä, näin tällaisen tavallisen tytön näkökulmasta. Eli kamppikseen voi liittyä kuka tahansa postaamalla treenikuvan Cosmopolitanin Boot Camp -galleriaan. Olisi kiva, jos linkkailisitte profiileitanne vaikka tän postauksen kommenttiboksiin, niin voidaan tsempata toisiamme. Ja jos tulee mieleen mitään postaustoiveita aihepiiriin liittyen, niin esittäkäähän ihmeessä! Haha, ja tulipa nyt sitten samalla tuo naked truth -haaste hoidettua tällä postauksella, kun aikanaan ei tullut osallistuttua.

Liikunnantäyteistä helmikuuta!

<3:Khaija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti