torstai 28. helmikuuta 2013

Kevään muotia showroomeilta

Kevättä alkaa olla jo reiluin ripauksin ilmassa, ainakin aamupäiväisen aurinkotulvan perusteella. Voisikin olla hyvä aika jakaa hieman mun kameralle kertynyttä kuvamatskua, kun kävimme Cosmon porukan kanssa kiertelemässä showroomeja (jo hyvän aikaa sitten) kevään mallistoja silmälläpitäen. Mä olen kyllä lupaillut itselleni olla shoppailematta enää hirveämmin lisää täytettä kaappeihini. Siinä kohtaa kun on kolme jätesäkillistä vaatetta, jotka eivät mahdu mihinkään kolmeen vaatekaappiisi voikin tuollainen järjestely olla paikallaan. Todellisuudessa taidan kuitenkin luvata itselleni käyväni kaikki nuo vaatteet lävitse, myyväni tarpeettomat ja shoppailevani tarkalla harkinnalla ja kohtuudella. Sen verran tuo kevät ja tuleva kesä mua muodin osalta houkuttavat, että tuo taitaa olla paras diili, johon pystyn.
Nyt voisin vuorata itseni mustavalkoisuuteen, niitteihin, mintunvirheään ja oranssiin. Näin olisin tyytyväinen varmaan loppuelämäni. Tai ainakin tämän kevään. Pystyraita houkuttaa mua myös kovasti, oikeastaan missä vaatekappaleessa hyvänsä. Kuten superkuuma siskoni Mi Mi näytti, voi tänä sesonkina pukeutua pystyraitaan vaikka päästä varpaisiin ja olla kerrassaan upea (postaus täällä). Itse haaveilen raitalookin yhdistämisestä bikertakkiin ja mintunvihreisiin asusteisiin. Voi, aivan pakko saada vaatekaappiin pystyraitaa (tai vierailla siskon vaatekaapilla, hehe). Auringon ilmestyessä taivaalle on aina yhtä mukava piristää mieltä myös ihanilla väreillä. Olenkin kuin vahingossa alkanut kaivaa kaapin perukoilta värikkäitä housujani, jotka vielä talven pimeydessä olivat mun mielestäni ihan menneiden kausien juttuja. Kummasti tuo kevät muuttaa mieltä. Myös mustan nahan yhdistäminen raikkaaseen valkoiseen ja neonvärisiin statement -koruihin kuulostaa mun korvaani houkuttelevalta tavalta lähestyä kevään värimaailmoita. 
Lipsyn mallistoista löytyi varsin valloittavia mekkoja kevään juhliin. Ihastuin malliston upeisiin kirkkaanoransseihin luomuksiin, moderneihin peplumversioihin, sekä kuvan valkoiseen helmikirjailtuun pikkumekkoon. Odotellessamme liikkeen rantautumista Suomeen, voi näitä mekkoja onneksi tilailla Nelly.com verkokaupasta.
Asusteissa ja koruissa mua kiehtoo juuri nyt kaikki näyttävä. Värimaailman ollessa pelkistetty saa asuihin tuotua helposti sitä jotain käyttämällä rohkeasti asusteita. Lemppareitani ovatkin pitkään pinnalla olleet statement -kaulakorut, ihanat clutchit kevään herkullisissa väreissä, suuret ja erikoiset sormukset, sekä mitä moninaisemmilla koruilla vuoratut ranteet. Tietenkin näin kevään tullen tekee mieli kaivaa myös aurinkolasit piiloistaan. Kevään mallistojen perusteella mun viime kesänä ostamani Ray Banin klassiset Aviatorit taisivat olla nappisijoitus.
Odotan niin kovasti, että ihan oikeasti pääsee ottamaan jälleen maksimekot käyttöön. Rakastuin kyseisiin maksihelmoihin viimekesänä ja olin hyvin huojentunut, että kyseisiä löytyi myös tämän kevään mallistoista. Myös mun rakastamia inkkarimeininkejä on kauppojen hyllyillä tarjolla ainakin erilaisten etnisten printtien muodossa. Ja oli se muoti mikä hyvänsä, mä ainakin meinaan viettää kunnon intiaanikesää pitkät hiukset hulmuten, verhoutuneena hapsuihin, sulkakoruihin ja repaleisiin farkkushortseihin. Mmmm!

 Showroomkierroksen jälkeen kävimme lounastamassa sushin merkeissä, josta lähdinkin Cosmon päätoimittajan Miina Langen matkaan Kaarina K:lle. Kun mä olen aikuinen ja rikas, meinaan shoppailla vain ja ainoastaan tuolla. Mä sain ihailtavakseni kevään kenkäkaunottaria ja voi luoja, noidenpa takia melkein olisikin jo kuukauden syömättä. Niittejä, strasseja, hapsuja, inkkarimeininkejä ja kaikkea ihanaa! Tällainen övereiden yksityiskohtien ystävä on onnensa kukkuloilla! Ainakin korkolenkkarit, sekä kunnon varrella varustetut gladiaattorisandaalit meinaan kotiuttaa oikeanlaisten yksilöiden kohdalle sattuessa. Voihan tuota materiaalionnellisuuden määrää, jonka kauniit vaatteet voivatkaan saada aikaan! 

Onkos teillä jotain ehdottomia lempparijuttuja kevään muodissa? 

<3:Khaija

10 kommenttia:

  1. On joo! Pystyraita kolahtaa tääläkin, ja toinen on ruudut. Farkkukin on jees, ja väreistä mustavalkoinen ja ainakin minttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, aika samoilla linjoilla mennään! Ja juu farkku myös! Sellanen ihana kulutettu oversize paksu farkkutakki on aika must kevääksi/kesäksi! (--:

      Poista
  2. Mä tykkään tosi paljon niiteistä ja pystyraidasta! Myös mm. niittikoristeiset laukut ja kiilakorkotennarit himottaa tosi kovasti. Ja mintunvihreä on aina yhtä ihana.. Voi kevät, tule jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voooi kylllä! Vähän alkaa kevätusko häipymään, kun tuolla ulkona alkaa joku seuraava jääkausi taas lähestyä ja taivaalta satelee lautasen kokoisia lumihiutaleita ainakin täällä meillä :-D

      Mutta kyllä se kohta varmasti tulee, iihan kohta((--:

      Poista
  3. Aaah noi vikat lenkkarit! Ja näänkö väärin, mut onko niiden takana olevissa lenkkareissa hapsuja? Oo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä, näät aivan oikein! Ihan taivaalliset (haha ja hintakin aika taivaissa, tais olla sellaset 800?)! Vähän harmitti, kun ei tullut onnistunutta kuvaa, jossa ne hapsulenkkaritkin olisivat näkyneet kunnolla!

      Poista
  4. Materiaalionnellisuus on kyllä ihan uskomaton, kun löytää jotain täydellistä!<3 Mintunvihreä ja niitit on mun tän hetken ehdoton rakkaus, tulisipa jo kesä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepp! Mulla nyt on ollut hetken ihan muunlainen onnellisuuskausi ja shoppailu ihan viimeisenä mielessä. Luotan kuitenkin kovasti, että kesän lähestyessä tulee melkoisia materialismionnellisuusmeininkejäkin koettua ! ((--:

      Poista