maanantai 1. lokakuuta 2012

Mitä Khaija roudaa mukanaan?

Tänään on ollut vähän kekkulipäivä. Perus maanantai kai vain. Kuitenkin kun kirjauduin bloggeriin, mua odotti täällä iloinen yllätys. Teitä bloggerin kautta seuraajia on nyt nimittäin tasan 200 ihanaa immeistä! Mun mittapuullani se on huikean paljon. Oikeesti ihan mahtava juttu, me so happy!

Tällaisena maanantaisena opiskelu- ja siivouspäivänä ei tänne blogiini hirmuisesti mitään muodikasta postattavaa ilmaantunut. Ajattelinkin viimein toteuttaa tällaisen blogiklassikkopostauksen, jota en o vielä täällä omassa nurkkauksessani saanut aikaiseksi toteuttaa. Eli ajattelinkin esitellä teille mun laukkuni sisällön. Kaikessa mielenkiintoisuudessaan, olokaa hyvät!


Mulla oli taas vaihteeksi tuo mun oikea tilaihme Furlan lempparilaukku. Kaiken perussälän lisäksi mulla oli tänään mukana haalarit, jotka tulivat sopivasti ennen torstain approja! Vaikea arvata mitä teen tällä viikolla kun iltaisin katselen Salkkareita, olisi meinaan muutama merkki ommeltavana. Harkitsen vakavasti kuumaliimaa! 

Sateenvarjo kulkee tällaisina vuodenaikoina melkoisen ahkerasti mukana. Se kun tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että jos sen varjon kerran unohtaa himaan, niin taivaalta on varmasti luvassa vettä niin mielettömästi. 


Poikkeuksellisesti mulla oli laukussani koulujuttuja ihan paperiversiona. Nykyään kun kaikki matskut, kirjat ja tehtävän palautukset ovat sähköisessä muodossa, niin tämä läppäri hoitaa kaikkien lippulappusten virkaa. Tuon tietohallinnon artikkelikokoelman halusin kuitenkin ihan printatussa muodossa, sillä tosissaan ensimmäiseksi oli valittuna tuo kaikkein mediaseksikkäin ja vetoavimman oloinen tapaus. Voittekin vain kuvitella, kuinka helposti sitä eksyisi tänne blogimaailmaan tai ikisuosikkin naamakirjaan, kun tuota nivaskaa kävisi koneella lävitse.

Myös puhelin on mulle ihan ehdoton. Sieltä sitten löytyykin niin kalenteri (olen vasta ihan tän vuoden puolella luopunut paperikalenterista), netti ja kaikki supertärkeät sovellukset. Sovellusperheeni uusimpana tulokkaana  puhelimeeni latasin Foursquaren, josta olen ihan innoissani. Luennolle tai ruokalaan meneminenkin saa ihan uusia ulottuvuuksia, kun niihin pääsee chekkaamaan. Haha, kuin hölmö ihminen voikaan olla. Muita lemppareimpia sovelluksia mulla ovat Instagram, Spotify premium, My Fitness Pal, WhatsApp ja Facebook Messenger.

Mulla kulkee mukanani yleensä aina pikkuinen meikkipussi, jossa on puuteria, peiteväriä, sekä  huulipunia ja -kiiltoja.Harvemmin mä jaksan pitkin päivää naamaa maalata, mutta jotenkin on kiva fiilis jos sitä vaikka naama valuisi pitkinpoikin kaatosateessa. Myös buranat kulkevat yleensä aina varmuudenvuoksi messissä. Pieni suloinen purkki Ginan vartalovoidetta kulkee mukana ajaen käsivoiteen asiaa. Laukussani kulkee lisäksi  lukematon määrä koruja, kynsilakkoja ja vaikka nääs mitä sälää.

Tämän blogini "merkkipäivän" kunniaksi haluaisinkin pyytää teiltä vähän postaustoiveita. Eli eikun toiveita tulemaan niin toteuttelen sitten eniten toivottuja! Hyvää yötä murmeliinit!

<3:Khaija

11 kommenttia:

  1. http://krisyaaa.blogspot.fi/2012/10/11-questions-11-answers.html

    Haaste :)!

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus!! :) Näyttää melko samalta tuo sun laukun sisältö kuin mulla... :D

    Musta ois kiva semmonen postaus, jossa ois vaikka 10 eri kuvaa, ja kaikissa niissä ois mahdollisimman erilailla hiukset ja meikit! Eli mahdollisimman erilaiset lookit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäilit! Siis aikalailla perusmatskuahan toi nyt on, samat jutut jokaisella tytöllä messissä!

      Mut siis kiitti tosi paljon ideasta! Toihan on ihan loistava! Mä oon visioinut tota jo täällä ties kuinka pitkälle, pitääpi toteutella, kun saan sen kelailtua toteutuskelpoiseksi (-:

      Poista
  3. Onko tuo My Fitness Pal millainen sovellus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kätevä! Sen avulla voi laihduttaa/nostaa painoaan, kirjata urheilunsa yms (-: Eli sinne aluksi syötetään omat mitat, unelmapaino ja sitten se aika, missä sen haluaa saavuttaa. Sitten merkkaillaan vaan syömisiään ja urheilemisiaan, niin ohjelma laskee missä mennään (-: Näyttää myös esim että missä suhteessa syö protskua, hiilaria ja rasvaa. Nyt on ollut melkoinen läskeilyvaihe niin en ole pahemmin käyttänyt, mutta olisi taas jossain kohtaa tarkoitus päästä takaisin mittoihin, niin ainakin aluksi meinaan ottaa käyttöön. Antaa hyvin pikkasen osviittaa, että pääsee ruokailujen suhteen oikeille jäljille (-:

      Poista
  4. Mua ärsyttää jotenkin suunnattomasti että oot ottanu noita buranoita tollei epäjärjestyksessä että toi yks on tossa keskellä että sen alla ja yllä on tyhjää. Niitä pitää syödä sillai järjestyksessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah :-D Toi on niin parasta kun kaikilla on noi omat "pakkomielteensä" :-D Mut toi buranapaketti ehkä jollain tavalla kuvastaa mua !

      Poista
  5. Löysin ihan vasta sun blogin, aivan ihana! taisin olla myös se kahdessadas lukija ;D toiveita en osaa oikein heittää, tykkään kaikista tekemistäsi postauksista :) inspiroit mua paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit kuinka mahtava kommentti! Haha, tuntuu niin jännältä kuulla inspiroivansa jotakuta! (-:

      Kiitos paljon kommentistasi! (-:

      Poista
  6. aivan ihana blogi =) eniten tykkään sun tyylistäs, se on ihana! :)
    kurkkaathan myös?

    http://hennankengissa.blogspot.fi/

    VastaaPoista