tiistai 30. lokakuuta 2012

Cosmopolitanin Tähtibloggaaja!

Eilen vain selailin tavalliseen tapaan puhelintani tylsistyksissäni odotellessani junaa. Tarkastin siinä samalla sähköpostini. Enpä ollut aluksi uskoa silmiäni. Siellä odotteli nimittäin onnitteluviesti Cosmopolitanin Tähtibloggaajakilpailun voitosta! Kädet täristen luin viestin uudelleen ja uudelleen. Koko juttu tuntui aluksi niin uskomattomalta. Pakko kai se on kuitenkin uskoa todeksi, kun Cosmon sivuillekin ilmestyi aiheesta juttu (löytyy täältä). Täällä siis kirjoittelee Cosmopolitanin ensimmäinen Tähtibloggaaja! Aivan mieletön juttu!


Aloitan siis kuukauden bloggailuni Cosmopolitanille marraskuun lopussa. Olen niin mielettömän innoissani! Tää on mulle tosi iso juttu ja tuo mukanaan niin kivoja kokemuksia, että en malta odottaa. Ja on niin ihanaa päästä jakamaan tämä kaikki teidän kanssanne täällä blogissani! Mulla on odotukset niin korkealla tän tulevan kuukauden suhteen ja suunnitelmia vain tulvii päässäni! Eli paaaljon kaikkia superkivoja juttuja luvassa!

Nyt voisin yrittää keskittyä vielä kertailemaan huomiseen tenttiin. Voitte vaan kuvitella, että vähän ovat ajatukset olleet nyt muualla! Huikeeta iltaa kaikille!

<3:Khaija

27 kommenttia:

  1. Ihan mieletöntä! Onnea, oot sen niin ansainnut!! ♥♥♥

    VastaaPoista
  2. vau, mahtavaa!! oikeaan osoitteeseen tuli :)

    VastaaPoista
  3. onnea ihan hirveästi :)<3 ihan mieletöntä <3 !

    VastaaPoista
  4. Hienoa, onnittelut!!

    VastaaPoista
  5. Hurjan hieno juttu! Onnea paljon! :)

    VastaaPoista
  6. Wou wau, mielettömän upeeta! :D Onnittelut tosiaankin ansaitusta jutusta! ♥

    VastaaPoista
  7. Onnea, hieno juttu! :)

    http://lilyhlife.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Luinkin tän uutisen just hetki sitten tuolta cosmon sivuilta, ja heti tuli ekana mieleen, että ihan oikeeseen osoitteeseen meni. :)) Hurjasti onnea!!

    VastaaPoista
  9. Vautsi! Ison isot onnittelut! :) <3

    VastaaPoista
  10. Eika ! Ihan mieleton juttu ! Olet kylla niin ansainnut taman ! Ihanaa Khaija ! Suuret halaukset ja terveiset usasta ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun mulle tuli niin hyvä mieli, kun huomasin että tää kommentti on sulta! Kiitos paljon! <3

      Pitäkää ihan mielettömän kivaa siellä! Paljon haleja! <3

      Poista
    2. Taalla on yksi suurimmista faneistasi maailman toisella puolelle ! Haleja ja pusuja Khaija ! <3

      Poista
  11. APUA OON NIIN ILOINEN SUN PUOLESTA HERRANJESTAS! <3 Oikeasti iik jännittää ja hymyilyttää ja kaikkea! :)

    VastaaPoista
  12. voi vitsit, mahtavaa! :) onnea paljon :)

    VastaaPoista
  13. Onneksi olkoon! :) Ihanaa, että tähän pääsi joku hieman pienempi blogi! Varmasti ihan huikea fiilis :D

    VastaaPoista
  14. Hei, onnea kovasti! Cosmo puhuu asiaa, blogisi tunnelma on toden totta vertaansa vailla :)
    Nauti! :)

    Elena, http://myotajavastamaessa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  15. Kiiitos ihan miljooonasti teille kaikille onnitteluista! Ootte ihan parahaita! <3<3

    VastaaPoista
  16. Vähän siistiä! Onnittelut:)

    VastaaPoista
  17. voi kuinka ihanaa Kia, onnea!! :) oot sä kyllä aika tyttö!

    VastaaPoista
  18. Voi Onneks Olkoon Kia, aivan mahtavaa :) <3

    VastaaPoista
  19. Onnea! Sä oot niiin oikea valinta ;)

    VastaaPoista