maanantai 15. lokakuuta 2012

Pari viimeviikkoa kuvina

Tässäpä olisi mun viimeisen parin viikon meininkejä iipparikuvina! Järjestys todellisen epälooginen, mutta eiköhän näistä aika hyvin perusmeininki tule selville. Mulla on muuten parit asukuvatkin odottamassa, eli enköhän niitäkin saa tässä ihan lähiaikoina vielä postailtua. 
Mitäpäs muutakaan mun elämään olisikaan kuulunut, kun herkullista ruokaa ja perus opiskelija-arkea.
Approiltiin toissaviikolla. Meillä oli loistava porukka, joka pysyi loppuun asti koossa ja hauskaa oli! 

Otettiin tyttöjen kanssa auto alle ja ajeltiin Kuopioon viettämään viikonloppua. Hyvästeltiin eräs kaunotar, joka lähti rapakon taa, todistettiin, että herrasmiehiä on vielä olemassa, hajoiltiin Ikeassa, oltiin hyviä ystäviä, tavattiin mahdollisimman paljon ihmisiä ja meistä pidettiin ihan mielettömän hyvää huolta! Loistava viikendi tuo!
Tottakai välillä täytyy ottaa rennosti. Mikä olisikaan parempi tapa, kuin tenttilukujen jälkeen palkita itsensä juustolautasella, leffalla ja pehmeämpää pehmeämmällä löhönurkkauksella.
Treffailin toista bloggaajaa Reettaa Koffarissa ja tapaaminen oli ihan uskomattoman onnistunut. Lisäksi vietimme pitkäaikaisimpien Jyväskyläystävien kanssa herkkuiltaa hyvän ruuan ja vieläkin paremman seuran merkeissä. 
 Nyt ollaan paitapeppuiltu Suskin ja Jennan kanssa viimeisin viikonloppu. Ensin kävimme valloittamassa Jyväsjylän villin perjantaisen yöelämän (hahahah), lauantaina sitten kokoonnuimme pitämään leffailtaa ja pyjamabileitä. Koettiin Jennan kanssa myös sellainen nainen pulassa -tyylinen välikohtaus, jossa odotimme konepelti auki jotakuta uljasta prinssiä pelastamaan päivämme. Ja kyllähän se uljas prinssi saapui valkoisella taksillaan ja pelasti tyttöjen päivän. Melkein nauratti kuinka helpolla se taksikuski onnistuikaan saamaan jäähdytysnestesäiliön auki, kun meille tehtävä oli ihan todellisen mahdoton.
 Eilen aamusta heräilimme ja suuntasimme kulkumme kohti Laajavuoren luontopolkuja. Ja nyt ihan totta puhutaan niistä mutaisista ja vaikeakulkuisista pikkupoluista, jotka kulkevat keskellä metsää. Ei suinkaan purtsista. Me tytöt osasimme ihan itse tehdä nuotion ilman yhdenkään miehen apua (joopajoo!). Kolmen tunnin metsäsamoilun jälkeen oli ihan mielettömän hyvä fiilis ja päivän kruunasi herkullisista herkullisin kanasalaatti.

Haluan muuten vähän pahoitella sitä, että näitä postauksia on tullut vähemmän lähiakoina. Mulla oli ihan näpsäkkä postaustahti käynnissä tossa hetki takaperin. Nyt kuitenkin tässä on ollut kaikenaista ja siihen postaamiseen ei ole aina ollut voimia tai aikaa. Mutta en todella tätä nurkkaustani ole sulkemassa tai bloggaamista lopettamassa, vaikka mikä olisi. Tästä on tullut niin valtavan rakas harrastus ja te siellä ruutujen takana olette ihan uskomattomia. Eiköhän tämä elämä tästä taas lähde kannattelemaan etiäpäin ja asiat kohta  järjesty jollakin tapaa. Onneksi mulla on ihan uskomattoman ihania ihmisiä elämässäni. Kiitos teille kaikille murut. Ette arvaakaan kuinka tärkeitä mulle olettekaan.

Nyt uuden viikon kimppuun. Tästä on hyvä lähteä. Mukavaa maanantaipäivää sinne kaikille!

<3:Khaija




2 kommenttia:

  1. Ei tarvitse pahoitteluja, kyllä näitä jaksaa aina odottaa! :) <3

    VastaaPoista
  2. Sun postauksista tulee AINA hyvälle mielelle! :) Oot ihana!
    -Saara

    VastaaPoista