perjantai 5. lokakuuta 2012

Superscariltamat

Heissan! On ollut pikkuinen tauko tässä postailussa. Jotenkin vaan niin paljon juttuja meneillään kokoaika, ettei vaan hirveästi ehdi. Nytkin mun pitäisi pakata kamojani, kun Jenna tulee mut puolen tunnin päästä hakemaan niin päästään ajelemaan kohti Kuopiota. Kuitenkin näin perjantain kunniaksi voisinkin kirjoitella mun viimeviikonlopun meiningeistä.

 Sain tytöiltä vähän kuvia käsiini ja haluankin kirjoitella teille kunnolla viime perjantaista. Tossa viikko kuvina -postauksessa tästä illasta jo muutamat kännykkänapsut jaoinkin, mutta halusin omistaa illalle vielä ihan oman postauksensa. Senverran kivaa oli ja senverran hyvän vaikutuksen Superscarin pojjaat muhun tekivät. Perjantaina nimittäin treffasin Annan Leppävaaran asemalla, josta suuntasimmekin kulkumme kohti Superscarin EP -julkkarikekkereitä.



 Puitteet olivat todella mainiot. Meille oli varattu Bowl Circuksesta viihtyisät tilat, jossa pöydät notkuivat herkuista ja juomista. Saimme kotiinviemisiksi myös uunituoreen Neon Lights lätyn.

Kun olimme saaneet syötyä ja sosialisoitua kylliksemme, oli illan kohokohdan aika. Pojat vetivät meille akustisen setin ja muhun upposi ja lujaa! Livemusiikissa on aina se oma lumoavuutensa. Mieletöntä läsnäoloa ja fiilistä. Tässä autotunen ja playbackin luvatussa maailmassa arvostan niin hurjasti, kun bändi onnistuu vetämään levyversioita paremman setin livenä! Pääsimme jutskailemaan poikien kanssa ja ovat vielä kaiken lisäksi todella symppiksiä tyyppejä.

Oona keilasi tyylillä! Heti tuli täyskaato korkkarit jalassa!

Meitä blogityttöjä oli paikalla viisin kappalein: Jutta, Anna, Inna ja Oona. Kaikki olivatkin mulle jo ennestään tuttuja ja olikin mukavaa taas treffata kaikkia. Neon Ligtsin musavideohan on kuvattu juuri tuolla Bowl Circuksessa, niin oli siisti juttu, että EP -julkkarit pidettiin myös samassa mestassa.


Haha, oon niin ilonen, että Annan kameralle oli tallentunut toi mun keilauslookki! Jotenkin ton haalarin ja keilauskenkien yhdistelmä tuo mun mieleeni Super Marion hipsterikaverin :-D

BowlCircuksesta jatkoimmekin matkaa kohti keskustaa ja päädyimme Glödiin. Hetken jaksoimme siellä pyöriä, kunnes Annan kanssa suuntasimmekin Mäkkäriin juoruamaan. Masu täynnä oli hyvä hypätä, ah niin ihanaan, yöjunaan. Matka meni nopsakkaasti fiilistellen hyvää musaa ja juuri ennen asemaani eräs jäbyli tarjosi vielä viihdettä ryhtymällä purjoilemaan keskelle käytävää. Eihän noit T-junia voi kun rakastaa <3


Jos jollakulla on mitään tsäänssiä käydä katsomassa Superscaria livenä, niin en voi kun suositella! Nyt mun on pakko juosta!

<3:Khaija

4 kommenttia:

  1. Hii! Kieltämättä hauska yhdistelmä haalari ja keilakengät! :D

    VastaaPoista
  2. teillä näyttää olleen tosi mukava ja onnistunut ilta yhdessä! :)

    Jenni
    www.once-real.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia, vien ton ryhmäkuvan poikien kaa! ;)

    VastaaPoista