sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Heippa taas maailma!

Blogimaailma rakastaa näitä Blogger awardseja, niin jos jollekin on kertynyt takataskuun niitä Worst blogger ever -palkintoja, joita ei ole kehdannut jaella eteenpäin, niin voi tiedän, tänne saa laittaa tulemaan! Mun elämässäni on nyt tässä päässyt sattumaan ja tapahtumaan yhtä sun toista ja siinä tämä elämäni näkyvyys koko virtuaalimaailmalle alkoi hiukkasen ahdistamaan. Jaoin yksityiselämääni vähän liikaa jälkikäteen ajatellen. Näinpä siis nyt pitkästä aikaa tuntuukin mukavalta idealta taas jakaa itsestään hieman, joten päätin tulla sanomaan moikat.


Elämäni rullailee täällä Jyväskylässä oikein mukavasti yhdessä kisun kanssa. Se sisältää nykyisin liian pitkiä aamukahveja, epätoivoisia yrityksiä kesyttää tuo raidallinen karvapallero, ihania uusia ja vanhoja tuttavuuksia ja ystäviä, onnistumisia ja välikuolemia opiskelujen parissa, itsensä tuntemista tyhmäksi ohjelmoinnin demoissa(joo, tohon nörtteyteen on vielä kevyesti matkaa), liian paljon liian hyvää ruokaa (moikkamoi kesäkunto!), tanssimista aamuyöhön ja satunnaisia työpäiviä.



Tässäpä olisi muutama todella upea otos meidän perjantailtailsilta etkoiltamme. Taattua pokkarilaatua!



Ajattelin tehdä tätä hommaa jatkossa ihan täysin fiiliksen pohjalta, postailen juuri silloin kun tuntuu hyvältä. Niinhän se kannattaa tehdäkin, että pysyy meininki aitona. Suurimmat pahoittelut, etten selvitellyt aikanaan kummemmin tätä postaustaukoani. Toisaalta minkäs teet. Mutta se musta ja mun kuulumisistani. Mites teidän vuosi on oikein lähtenyt liikkeelle?



Aikas jees jos joku siellä vielä jaksaa roikkua mukana ((:

<3 Khaija

10 kommenttia:

  1. Jee! (: Mä jo säikähdin helmikuun paikkeilla, että olit homman lopettanut kokonaan. Onneksi sitten et!

    VastaaPoista
  2. Enn ole (: kyl sitäkin mietin mut nyt tuli taas innostus (: ps. Kiva kuulla, että joku on kaipaillu!

    VastaaPoista
  3. Mäkin oon ihmetelly, että miksei sulta postauksia ole näkynyt että missä khaija oikein on.. Mutta hyvä kun oot elossa ja jatkat fiilispohjalta :)

    VastaaPoista
  4. ootko eronnut poikaystävästäs?:O
    ihanaa kuitenkin, että jatkat taas bloggailua <3:)
    hyvää kevättä!

    VastaaPoista
  5. Sitä juu koitin rivien välistä viestittää, kun en mtn avautumismeininkejä tänne jaksanut harrastaa :/

    Kiitos kun jaksoit piristää kommentillasi <3 Ja huippua kevättä sinnekin!

    VastaaPoista
  6. jee, oot palannut! :)

    VastaaPoista
  7. Olen, en mä tätä harrastusta vois noin vaan jättää :D

    VastaaPoista
  8. Jee olet takas! En ikinä poistanut sua tuolta mun listalta kun toivoin että jatkat vielä joskus kirjoittamista :)

    VastaaPoista
  9. haha, ihana kuulla! Mä oon kyl käyny kurkkimassa sun kuulumisia säännöllisesti (:

    VastaaPoista