Rakastunut nainen

Moikka! Halusin tulla kertomaan teille, että mä taidan olla rakastunut. Vaikka ihmiset mun elämässäni ovatkin olleet varsin upeita ja edesauttaneetkin tätä rakkautta, puhun nyt kuitenkin mun rakkaudestani uutta asuntoani kohtaan.  Kun tulimme eilen tuomaan ekan tavarakuorman tänne kämpille ja tajusin viimein pääseväni pois siitä pimeästä, ahtaasta ja rähjäisestä opiskelijaluukusta, kasvoni valtasi maaimankaikkeuden levein onnellisuushymy. Ja siinä se on ja pysyy. Kaikki stressimurheet kaikkosivat kauas pois ja tuntuu kuin mikään ei voisi mennä pieleen. Viikonloppu oli täynnä ohjelmaa, vähän jopa stressaavakin. Ajettiin ainakin kuusisataa kilometriä ja kannettiin miljoona laatikkoa ja vaatesäkkiä. Kaikki oli kuitenkin täydellistä tavallaan.

Vielähän täällä on tavarat vähän rempallaan. Tämä asunto on kuitenkin niin valoisa ja avara, ettei pahvilaatikot paljoa haittaa. Lisäksi tämä on niin keskellä kaupunkia, että ikkunoista kuuluu elämä. Onneksi muutin pari viikkoa ennen Maiskia, niin olen saanut ripotella tavarani ympäri asuntoa. Mulla on tässä runsaasti aikaa keksiä niille paikkoja. Vaikka Maiski lupasi vaatehuoneen kokonaan mun käyttööni, alkaa mun kaappitila uhkaavasti huveta. Onneksi meillä on pienen asunnon kokoinen vinttikomero ullakolla. Sieltä ullakolta on muuten mielettömän kauniit näkymät Jyväskylän ylle. Veikkaan, että siitä tulee mun myrskyinen lempparipaikkani. Mikä voisikaan olla parempaa, kun kuunnella sateen ropisevan ihan yläpuolella upeiden näkymien avartuessa eteensä? 

Tänään mä aloitin päiväni juoksemalla piiskaavassa sateessa. Kun pääsin kotiin naama punaisena ja vettävaluvana, en voinut siltikään kuin hymyillä. Ehkä ihan pikkuisen hävetti juosta takaisin keskustassa katujen ollessa täynnä matelevia autoja. Olin kuitenkin joka askeleella vain iloinen siitä, että nämä ovat nyt mun kotikulmiani. Lisäksi tähän asuntoon on vain niin mahtava tulla. Mennä lämmittelemään suihkuun, joka on ihan tämän vuosituhannen puolella remontoitu (uudenkarhea oikeastaan) ja tehdä aamupalaa keittiössä jossa mahtuu vaikka tanssimaan. Mahtuu sinne myös ihan oikea keittiönpöytä! Ja tässä asunnossa voi polttaa kynttilöitä. Se mun vanha luukku oli niin epäkynttilämäinen paikka, ettei siellä voinut. Rakastan kynttilöitä, joten nyt onkin upeaa postailla niiden valossa, kuunnella Bon Iveria ja juoda teetä. Kieltämättä tuntuu aika mahtavalta asua nyt kämpässä, jota voi sanoa kodiksi. Ja en malta odottaa, että myös Maiski tänne kotiutuu ja meistä tulee ihan oikeasti kämppiksiä. Musta tuntuu, että tuleva syksy taitaa olla aika mahtava.

Nämä kuvat ovat puolestaan peräisin perjantailta. Silloin asuin vielä masennuskämpässäni, mutta olin oikeastaan aika onnellinen. Niko taisi olla onnellinen, että puin päälleni tuollaisen itselleni hyvin epätyypillisen pikkumekon. Perjantai oli kovin kuuma päivä ja musta tuntui eniten kesältä ehkä tänä vuonna. Ei tehnyt mieli pukea päälleen tuota enempää. Käytiin Jennan kanssa rannalla ottamassa aurinkoa ja oli aika ihana olla. Muistan kun pyöräilimme pois ja mulla soi toisessa kuulokkeessa hyvä musiikki, aurinko oli lämmin, ilmassa tuoksui aurinkoöljy ja vastaantulevat ihmiset säteilivät kesää. Ehkä se onnellisuus ei olekaan asuntoja, säätiloja tai onnistumisia vaan ihan suhtautumista elämään? No okei, ihmisiä ja rakkautta se nyt on ainakin mulle ehdottomasti.

<3:Khaija