Kun oot siinä, kaikki unohtuu

Heippamoi. Mun uusi blogiproggikseni on ollut työn alla jo ties kuinka kauan ja oikeastaan ollut ihan vaan pientä hiomista vailla valmiina ties kuinka pitkään. Kiireistä tässä nyt ei kuitenkaan ole kysymys. Mä olen ihan vaan heittäytynyt nauttimaan elämästä. Tämä on ollut todella rento ja ihana kesä, rennoimpia aikoihin. En ole edes avannut konetta kovinkaan monia kertoja. Olen oivaltanut, että juttuja voi tehdä vaikka kesät täyttyvätkin työnteosta. Olen uskaltanut paljon enemmän niin monella saralla ja kokenut monia asioita ensimmäistä kertaa. Nyt tuli vaan sellainen olo, että tekee ihan hirveästi mieli tulla sanomaan tänne jotain. Tuli vähän niinkuin ikävä. Niinpä mä nyt päätinkin tulla vaan kertomaan mitä oikein kuuluu. Jakaa vähän fiiliksiä ja fiiliskuvia menneiltä viikoilta.

 Mä olen rakastanut ihan mielettömän kovaa. Niin kovaa, että mun rinta on pakahtua onnesta ja musta tuntuu, ettei tämä ole enää edes todellista. Olen rakastanut Nikoa ihan loputtomasti, ihmisiä ympärillä, omaa rohkeutta heittäytyä mukaan uusiin juttuihin, edelleen tätä asuntoani parhaalla sijainnilla ja kaikkea tätä onnellisuutta, joka kumpuaa siitä, että olen kai ikäänkuin löytänyt paikkani maailmassa. Kaikessa tässä hyvässä fiiliksessäni päätin kuitenkin aloittaa postaukseni kuvasta maailman pahimmasta darrasta. 

 Olen tutustunut ihan uskomattomiin ihmisiin ja tehnyt kaikkea spontaania. Saimme kuin saimmekin hankittua liput hetkessä loppuunmyydyille Naamoille vielä  viime keskiviikkona ja menetinkin viikonloppuna festarineitsyyteni. Nautin viikonlopusta enemmän kuin mistään pitkään aikaan. Sain olla räjähtänyt ja niin onnellinen festariprinsessa. Festariprinsessa, jonka poikaystävä hakee sille  sen kanssa vohveleita, koska niin poikaystävien kuuluu tehdä. 

 Olen kietonut käteni tiukemmin Nikon ympärille ajaessamme moottoripyörällä auringonlaskuun. Olen kokkaillut kynttiläillallisia, itkenyt onnesta Nikon yllättäessä minut työpäivän jälkeen ja jälleen kerran miettinyt miten loistavaa elämä onkaan. Olen myös syönyt miljoonassa hyvässä ja vähemmän hyvässä ravintolassa, vaihtanut yöpuvun viinilasiin ystävän seurassa ja juhlinut sikoni Mi Min kanssa. 

Siskoni matkusti myös luokseni Jyväskylään viettämään tyttöjenviikonloppua. Kävimme katsomassa slaavihaitarikeikkaa lähibaarissa, otimme miljoonia kuvia, opetimme uutuusdrinkkejä uusille grillijonotuttavuuksille, tanssimme, itkimme ja nauroimme aamuyöhön. Upean siskoni, Mi Mi Mendinen blogia voitte kurkkia täällä!

 Olen istunut lukemattomilla terasseilla nauttimassa elämästä, eksynyt pussikaljalle puistoon, tanssinut ja hyppinyt keikoilla ja tanssilattialla, istunut tyttöjen kanssa aamu viideltä eteisen matolla ringissä syömässä pizzaa ja ihmettelemässä hullua iltaamme. Olen tavannut maailman siisteimpiä tyyppejä, sydämellisimpiä ihmisiä ikinä, suurimpia kusipäitä hetkeen ja tajunnut kuinka tärkeitä nämä mun jo elämässäni ollevat ihmiset mulle ovatkaan. Toivottavasti tiedättekin sen.

Olen nauttinut mun uusista vaaleista kesäkutreista ja tuntenut itseni niin kotoisaksi pehkossani. Jotenkin nämä vaaleammat hiukset ovat sitten loppujenlopuksi se mun juttuni.

Tämä postaus oli nyt vain tällainen pikkuinen moikkaus ennenkun saan uuden blogini pystyyn. Ainakin viime viikonlopun jäisten öiden perusteella se kylmempikin vuodenaika on nimittäin tulossa ja ehkä elämä tietokonen ääressä alkaa taas houkutella. Se aika, kun tekee mieli murehtia pikkaisen enemmän vatsanseudun rasvaprosentista, kuntosali on taas se place to be, viikonloppuja tekee mieli viettää siellä lämpimässä kotisohvan nurkassa ja elämä on kaikinpuolin kunnollisempaa. Mutta materiaalia mulla on siis jemmattuna ihan mielettömästi. Muutakin kun näitä kännykkäkuvia. Lupaan palata siis pian. Siihen asti mun kuulumisia voi seurailla Instasta nimellä @khhaija. Toivottavasti teilläkin on ollut vähintään yhtä ihana ja huikea kesä ja voitte samaistua mun fiiliksiin. 

<3:Khaija