torstai 28. helmikuuta 2013

Kevään muotia showroomeilta

Kevättä alkaa olla jo reiluin ripauksin ilmassa, ainakin aamupäiväisen aurinkotulvan perusteella. Voisikin olla hyvä aika jakaa hieman mun kameralle kertynyttä kuvamatskua, kun kävimme Cosmon porukan kanssa kiertelemässä showroomeja (jo hyvän aikaa sitten) kevään mallistoja silmälläpitäen. Mä olen kyllä lupaillut itselleni olla shoppailematta enää hirveämmin lisää täytettä kaappeihini. Siinä kohtaa kun on kolme jätesäkillistä vaatetta, jotka eivät mahdu mihinkään kolmeen vaatekaappiisi voikin tuollainen järjestely olla paikallaan. Todellisuudessa taidan kuitenkin luvata itselleni käyväni kaikki nuo vaatteet lävitse, myyväni tarpeettomat ja shoppailevani tarkalla harkinnalla ja kohtuudella. Sen verran tuo kevät ja tuleva kesä mua muodin osalta houkuttavat, että tuo taitaa olla paras diili, johon pystyn.
Nyt voisin vuorata itseni mustavalkoisuuteen, niitteihin, mintunvirheään ja oranssiin. Näin olisin tyytyväinen varmaan loppuelämäni. Tai ainakin tämän kevään. Pystyraita houkuttaa mua myös kovasti, oikeastaan missä vaatekappaleessa hyvänsä. Kuten superkuuma siskoni Mi Mi näytti, voi tänä sesonkina pukeutua pystyraitaan vaikka päästä varpaisiin ja olla kerrassaan upea (postaus täällä). Itse haaveilen raitalookin yhdistämisestä bikertakkiin ja mintunvihreisiin asusteisiin. Voi, aivan pakko saada vaatekaappiin pystyraitaa (tai vierailla siskon vaatekaapilla, hehe). Auringon ilmestyessä taivaalle on aina yhtä mukava piristää mieltä myös ihanilla väreillä. Olenkin kuin vahingossa alkanut kaivaa kaapin perukoilta värikkäitä housujani, jotka vielä talven pimeydessä olivat mun mielestäni ihan menneiden kausien juttuja. Kummasti tuo kevät muuttaa mieltä. Myös mustan nahan yhdistäminen raikkaaseen valkoiseen ja neonvärisiin statement -koruihin kuulostaa mun korvaani houkuttelevalta tavalta lähestyä kevään värimaailmoita. 
Lipsyn mallistoista löytyi varsin valloittavia mekkoja kevään juhliin. Ihastuin malliston upeisiin kirkkaanoransseihin luomuksiin, moderneihin peplumversioihin, sekä kuvan valkoiseen helmikirjailtuun pikkumekkoon. Odotellessamme liikkeen rantautumista Suomeen, voi näitä mekkoja onneksi tilailla Nelly.com verkokaupasta.
Asusteissa ja koruissa mua kiehtoo juuri nyt kaikki näyttävä. Värimaailman ollessa pelkistetty saa asuihin tuotua helposti sitä jotain käyttämällä rohkeasti asusteita. Lemppareitani ovatkin pitkään pinnalla olleet statement -kaulakorut, ihanat clutchit kevään herkullisissa väreissä, suuret ja erikoiset sormukset, sekä mitä moninaisemmilla koruilla vuoratut ranteet. Tietenkin näin kevään tullen tekee mieli kaivaa myös aurinkolasit piiloistaan. Kevään mallistojen perusteella mun viime kesänä ostamani Ray Banin klassiset Aviatorit taisivat olla nappisijoitus.
Odotan niin kovasti, että ihan oikeasti pääsee ottamaan jälleen maksimekot käyttöön. Rakastuin kyseisiin maksihelmoihin viimekesänä ja olin hyvin huojentunut, että kyseisiä löytyi myös tämän kevään mallistoista. Myös mun rakastamia inkkarimeininkejä on kauppojen hyllyillä tarjolla ainakin erilaisten etnisten printtien muodossa. Ja oli se muoti mikä hyvänsä, mä ainakin meinaan viettää kunnon intiaanikesää pitkät hiukset hulmuten, verhoutuneena hapsuihin, sulkakoruihin ja repaleisiin farkkushortseihin. Mmmm!

 Showroomkierroksen jälkeen kävimme lounastamassa sushin merkeissä, josta lähdinkin Cosmon päätoimittajan Miina Langen matkaan Kaarina K:lle. Kun mä olen aikuinen ja rikas, meinaan shoppailla vain ja ainoastaan tuolla. Mä sain ihailtavakseni kevään kenkäkaunottaria ja voi luoja, noidenpa takia melkein olisikin jo kuukauden syömättä. Niittejä, strasseja, hapsuja, inkkarimeininkejä ja kaikkea ihanaa! Tällainen övereiden yksityiskohtien ystävä on onnensa kukkuloilla! Ainakin korkolenkkarit, sekä kunnon varrella varustetut gladiaattorisandaalit meinaan kotiuttaa oikeanlaisten yksilöiden kohdalle sattuessa. Voihan tuota materiaalionnellisuuden määrää, jonka kauniit vaatteet voivatkaan saada aikaan! 

Onkos teillä jotain ehdottomia lempparijuttuja kevään muodissa? 

<3:Khaija

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Where is my mind?

Heipsan! Ajattelin tulla poikkeamaan tänne bloginkin puolelle kertoakseni, että hengissä ollaan ja niin etiäppäin. Täällä mä yhä edelleen elelen omaa pientä, mutta onnellista elämääni Kortepohjan ghetossa. Meillä taitaa olla jonkinsortin hiihtolomaviikko meneillään, kun luentoja ei juurikaan ole ja kaikki immeiset ovat matkanneet kotiseuduillensa. Mähän jäin tänne lukemaan perjantaina koittavaan yrittäjyyden tenttiin, mutta tuo tentti-ilmoittautumisen vahvistaminen näyttää olevan mulle ihan mahdoton tehtävä, joten taidankin osallistua kyseiseen koitokseen vasta ensi kuun puolella. Jihaa. Nyt mulla ei siis ole mitään tuollaisia leppoisia kursseja tekosyynä olla tarttumatta noihin nörttikurssien matskuihin. Eli kyllähän sitä tekemistä on riittänyt ja riittää varmaan vuoteen 2050 tällä menolla. Tietojärjestelmät ovat lähellä sydäntäni.


Lisäksi mä rupesin reenailemaan ihan uudella ohjelmalla ja motivaatio ei voisi olla suurempi. Oon haastanut itseni ton myötä pois sieltä "teen vähän kaikkea kivaa" -mukavuusalueelta ja ottanut ne pelottavan miehiset tangot kauniisiin käsiin. Olen kyllä mielettömän ylpeä itsestäni, vaikka eipä tuo ihan sähellyksittä ole mennytkään. Onneksi mulla on treenikaveri ensi viikoksi, niin ei jää esimerkiksi penkissä sinne tangon alle jumiin, kun ei vaan enää jaksakaan. Nimimerkillä ujosti nolotti. Mutta kelailen sen itse niin, että kaikki ovat olleet joskus yhtä hukassa. Tai varmaan ainakin pikkasen. 

Treenailen nyt siis kolmeen jaetulla ohjelmalla, lenkkisäät ovat suosineet ja oon katsellut aika tarkkaan mitä suuhuni pistän. Ja on muuten tullut syötyäkin paljon ja niin hyvää safkaa! Mä kädet täristen joudun estämään itseäni spämmäämästä kaikkia mun WhatsApp-keskusteluja, sekä Instagramia täyteen huikeita ruokakuvia. Näinpä kelailinkin, että voisin ehkä tänne tehdä enempikin juttua syömisistä ja treeneistä, niin saisi niitä ruokakuviakin hyödynneltyä. Mutta juu, lihasmassaa ja timmimpää kroppaa oon kovalla innolla hakemassa!




 farkkutakki - hm (diy-väri) / hame - cubus / teeppari - cubus / nilkkurit - dinsko / koru & nahkahanskat -hm / clutch - maria carla

Kuvituksena toimivat asukuvat, jotka on napsittu jo useampi hetki sitten. Nyt ainakin täällä mennään onneksi jo vähemmän lumisissa maisemissa ja en voisi olla iloisempi. Ah, kevät!  Mä olen ehkä mahdollisestikin avautunut mun kameranlaturitilanteestani. Se on siis jotenkin mystisesti kadonnut ja mun kamerani akku on finaalissa. Kellään mun kaverillani ei ole samanmoista laturia niin täällä on melkoinen kamerapaniikki ollut viimeaikoina. Ja tuo on samalla ollut osasyynä postaamattomuudelleni. Sitä jotenkin on pantannut näitä olemassaolevia kuvia, kun tietää ettei lisää ole saatavilla. Aika tyhymää kyllä, tiedän. Nyt sain onneksi lainaan  järkkärin, joten jospa sitä ajantasaista kuvamatskua tähänkin blogiin olisi vielä luvassa. Thumbs up!

Kaiken tämän mahtavuuden lisäksi olen koukuttunut ihan huolella Mad Meniin ja katsellutkin sitä innoissani Netflixistä. Tässä juuri arvonkin nukkumaankäymisen ja vielä yhden jakson välillä. Kyllä taitaa lämpöinen sänky voittaa tämän erän. Mitäs teille kuuluu murmelit? Ja mitä tykkäilette asusta? Haha niin ja tuohon suuren suosion saavuttaneeseen kyssäripostaukseen saa käydä heittelemässä kysymyksiä jos vain tullee mieleen! Toteuttelen sitä sitten kun siinä nyt muutama olisi vielä (--:


<3:Khaija

lauantai 23. helmikuuta 2013

Kysymyspostaus ja fiiliskuvia

Heipsan ! Mä kun olen linnoittautunut kotiini koulujuttujen pariin, ajattelin vähän kaivella arkistoista hyvää fiilistä kuvien muodossa. Kesää, ystäviä, blogijuttuja, juhlia, aah... Tykkään kyllä valtavasti tästä yliopisto-opiskelusta. Aikataulut ainakin meillä on aika joustavia ja täällä katselenkin luentoja netistä kahvikupin kera. Hommat nyt on hoidettava, mutta koska mun on pidettävä tänään täysimittainen työpäivä, päätin mun viikonloppuvapaiden osuvan sunnuntai-maanantaille.  Huomenna meinaankin vaan syödä ja makoilla ja nauttia elämästä koko päivän! Melkoisen kätevää. Kuvien lisäksi meinaan hakea hyvää fiilistä tänään myös salilta. 

Koska mun jutut ovat nyt tätä tasoa, ajattelinkin antaa teille mahdollisuuden kysellä multa vähän juttuja. Eli voisi olla vaihteeksi kysymyspostauksen aika!


Eli kyselkäähän multa juttuja, niin meitsi sitten vastaileepi, kun niitä on tuonne kommenttiboksiin kertynyt jokunen! Taivas on rajana ja niin edespäin! Pusuja ja haleja ja kaikkea ihanaa teidän päiväänne! Toivottavasti pääsette viettämään tätä lauantaita vähän rennommalla kaavalla, kuin allekirjoittanut!

Niin ja eikun niitä kyssäreitä tulemaan!

<3:Khaija

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Mamma Mia Mozzarella!

neule - mango / boyfriend jeans - gina tricot / sormus - jc / käsikorut - gina tricot & hm / kengät - jeffrey campbell

Mulla meinasi olla kekkuliaamu. Mieleni olisi tehnyt kääntää kylkeä ja jatkaa unia pitkälle päivään, eilisen puurot odottivat jämähtäneenä kattilaan ja mitä näitä nyt onkaan. Sain kuitenkin ihanan kevätviestin ryhmächattiimme, avasin verhot ja totta tosiaan. Tuo ihana, pitkään kadoksissa ollut valoilmiö, heitteli ensisäteitään taivaanrannan halki. Nyt tuijotankin aamuteeveen sijasta ulos ikkunasta ja hymyilen. Voi kevät, kyllä se saapuu pikkuhiljaa luoksemme. Kuinka onnellinen voikaan olla auringosta?

Kuullaan taas huomenissa, jos vain suinkin pystyn näpyttelemään blogipostausta! Meinaan nimittäin mennä testaamaan uutta saliohjelmaa ja veikkaanpa, että on aikamoinen treeni luvassa. Ihanaa ja aurinkoista päivää!

<3:Khaija

tiistai 19. helmikuuta 2013

Taking a hold of the present day, pushing it on, pushing it on, pushing it

paita- hm (lainassa Maiskilta) / liivi - zoey m / sulkakoru - hm / housut - veromoda / maiharit - dinsko 

Nämä asukuvat taitavat olla peräisin jo useamman viikon takaa. Asusta tykkäilen valtavasti. Hapsuja, liiviä, sulkakorua ja jalassa mukavat maiharit, joilla pysyy takuuvarmasti pystyssä. Tuona kyseisenä iltana olimme Rumassa, joka on yksi lempparibaareistani täällä Jyväskylässä. Sinne voi huoletta mennä istuskelemaan omalla porukalla rennolla meiningillä vaikka maihareissa. Ja long islanditkin maksavat vaan kuus ja puol. Ja tanssilattiallakaan ei soi mitkään ihan perus listahitit. Siitä tykkään kovin. Jyväskylä ei olisi sama paikka ilman Rumaa, siitä olen varma. 

En nyt tiedä miksi intouduin selittelemään Rumasta. Ehkä tohon vaikuttaa se fakta, että mun tänhetkinen elämäni täyttyy koulukirjoista ja kovaa vauhtia lähestyvistä tenteistä. Jotain todellisuuden pakoilua kai. Mutta eipä tämä lukeminenkaan hullumpaa puuhaa ole; höyryävä kahvikuppi, lämmin kotisohva ja rauhallista musiikkia taustalla. Ja Maiski tulee kohta seurakseni tottakai. Parasta. Illasta reippailen kaverilleni lainaamaan vihdoin ja viimein kameran laturia. Omani on hukkunut jonnekin jäljettömiin ja vähän harmittelee, kun tuo kamerani akkutilanne on aika finito. Sitten saan taas pommittaa teitä reaaliaikaisilla kuvilla. 

Nyt voisi olla lounaan aika. Eilen menin sotkemaan mun kasviswokin sekaan maitorahkaa. Taisin olla melko nälkäinen. En tule tekemään samaa virhettä enää koskaan. Ehkä mun olisi nyt parasta painua sinne syömään, ennenkun ryhdyn selittämään teille mun randomunista, joissa esiintyy hitsauslaseja ja kauluspaitoja. Nyt siis adios! Niiin ja mitä tykkäilette asusta?

<3:Khaija


maanantai 18. helmikuuta 2013

Onnellisuusjuttuja viikon varrelta

Mun on pakko tehdä onnellisuuspostaus. Siis aivan pakko. Tulin siihen tulokseen, kun talsin menemään kunnon onnellisuushymy korvasta korvaan ennen aamu seitsemää ja vielä maanantaina. Kerrassaan luonnotonta olla niin onnellinen sellaisena ajankohtana. Näinpä siis kokosinkin tämän viimeviikon kuvasaaliin oheen juttuja, jotka ovat ilostuttaneet mua mennenä viikkona. Ne kaikissa blogeissa esiintyvät sydämet juttujen alussa taidan kuitenkin unohtaa. Ihan riittävän ällösöpöä ilman niitäkin!

 Mut tekee onnelliseksi lounashetket ystävien kanssa. Olivat ne sitten ihan yliopiston ruokalassa tai missä hyvänsä. Ei ole mitään parempaa, kuin rauhassa käydyt keskustelut ja se fiilis, että voit olla juuri oma hölmö itsesi. 

Mut on tehnyt onnelliseksi, että olen päässyt taas pari kertaa treenailemaan flunssan jälkeen. Ei ole parempaa fiilistä, kuin hyvin sujuneen treenin jälkeen!

Mut tekee onnelliseksi rakkausviestit hyvältä ystävältä. Ja ehkä pikkasen itkettääkin. Ja se, että tämä ystävä on mun tukena, kun sitä tarvitsen ja on muutenkin niin huikea nainen, että! Oot Anni muru!



Mut teki ihan mielettömän onnelliseksi tuo Valion täyteläinen maitorahka. Voi missä hybriksissä mä olinkaan, kun tuota söin. Tossa on kuitenkin pikkaisen enemmän rasvaa, kun siinä normisetissä, niin ei ehkä ihan jokapäiväiseen ruokavaliooni tule kuulumaan. Mutta voi luoja kuinka hyvää!

Mut tekee onnelliseksi, kun onnistun pitäytymään itselleni asetetuissa opiskelutavoitteissa. Vaikka lauantaina aikaisin herääminen tuntuukin nihkeältä, niin voi sitä fiilistä, kun saa juttuja aikaan! 

Mut tekee onnelliseksi, että ehdin bondailla pitkästä aikaa Jennan kanssa ihan livenäkin. Ja meidän naamiasmeiningit ja mieltön herkkuperseily. Repästiin ihan kunnolla ja haettiin lähikaupasta dippiporkkanoita!

Olen ihan mielettömän onnellinen, että olen saanut elämääni Maiskin. Ystävänpäiväviestejä, vaikka istutkin vieressä, parhaita reissuja, hölmöimpiä insidejuttuja, spontaania hengailua verkkareissa, sekä DDR:n käytäville leiriytyneiden spugejen urheaa uhmaamista, koulun jälkkäripöytiä ja treeniä. 

Onnelliseksi minut tekee ystävänpäiväillallinen, jonka aikana unohdat ympäröivän maailman. Hölmöjen juttujen virta ja loputon hymy.

Mut tekee onnelliseksi, mun oma kämppä. Vaikka se onkin aika ghetossa ja en tiedä mitään parempaa, kuin ystävien kanssa vietetty aika, niin ne yksin vietetyt hetket omien tavaroiden keskellä ihan omasta seurasta nauttien ovat välillä vaan loistavia. Niin ja se, kun hoitaa kaikki kotityöt kivasti ja kämppä on siisti!

Mut tekee onnelliseksi, illanvietot huikeiden tyyppien kanssa. Promilleissa keksityt älyttömät ideat ja uudet tutut!

Ton hedelmälautasen kokoaminen teki mut ihan kohtuuttoman onnelliseksi. Onko ihan normaalia ilostua siitä, että pilkkoo mangoa ensimmäistä kertaa elämässään ja asettelee hedelmät nätisti? 

Haha, ja ruoka ylipäätään riittää tekemään mut onnelliseksi. Onko mitään parempaa, kuin yhdessä kokkaillut hyvät safkat? Tai ruoka noin ylipäätään? 
 
Mun onnellisuuden takana ovat ne pienet, mutta niin tärkeät jutut. Mikä teidät tekee onnelliseksi? 

<3:Khaija

Arvonnan voittajaa ja postaustoiveita

Heipsan! Eli eilen päättyneessä Clarinsin meikkivoideskabassa onnetar suosi nimimerkillä mjai -kommetoinutta osallistujaa! Hirmuisesti onnea! 

Mulla on nyt ollut hirmuisen hiljaista täällä blogissani, kun kaikki muu on mennyt niin blogin edelle ja postailu on vähän jäänyt. Nyt haluaisinkin antaa teille mahdollisuuden vaikuttaa blogini sisältöön ja saada vähän meininkiä tänne blogiini.  Haluaisinkin siis kuulla, mitä te haluaisitte blogistani lukea! Eli nyt vain postaustoiveita kehiin! Toteuttelen niistä kaikki, jotka ovat vain suinkin mahdollisia. Olen hyvinhyvin kiitollinen kaikista toiveista (---:

<3:Khaija

torstai 14. helmikuuta 2013

How wonderful life is while you're in the world



karvakaulus - sokos / villakangastakki - vero moda / jakkutakki - vila / teeppari - zara / nahkahousut - vero moda / kengät - dinsko / laukku - furla / koru - hm

Aamulla kun kaivauduin esille peittojen seasta kymmenien silmäpussilitrojen kanssa, vannoin käyväni pakolliset luennot koululla ja tulevani nukkumaan päikkäreitä kotiin. Mulla on ollut kuitenkin suureksi yllätyksekseni erittäin tuottelias päivä. Tein itselleni kunnon opintoaikataulun parille viikolle ja luentojen päätyttyä marssin iloisena maha täynnä yliopiston lettupöydän herkkuja kotiin näpyttelemään oppimistehtävää (tai kotitenttiä, mikä lie). Johtunee tämä sitten runsaasta kahvin määrästä, mukavista uutisista, hyvästä seurasta, tai aikaansaavasta päivästä, mutta mulla on mitä parhaimmat fiilikset.

Nämä asukuvat sopivat tähän ystävänpäivään, sillä ne ovat tiistailta, jolloin olimme ihanien tyttöjen kanssa lounastamassa. Kameran takana hääri tärkeä ystäväni Anni, joka ilokseni myös kirjoittaa blogia. Kuinka hieno fiilis onkaan, kun ei ole se porukan ainoa kummajainen, joka haluaa ottaa typeriä tönötyskuvia julkisilla paikoilla tai joka kaivaa aina sen kameran esille, kun saa ruokaa eteensä. Ystävät ovat hieno asia, hienointa maailmassa. En tulisi toimeen ilman päivääkään! 

Vähän mua naurattaa tuo rennon teepparin pussimainen masuefekti, mutta ei anneta häiritä. Ehkä jos kuitenkin ensikerralla kyseisen takkihässäkän kanssa yhdistelisi jotai pikkuriikkisen vähemmän ilmavaa, niin tulisi hippasen solakampi vaikutelma! Mutta nyt lähden tekemään kivoja ystävänpäiväjuttuja, hih! Pitäkäähän oikein kiva ilta!

<3:Khaija

tiistai 12. helmikuuta 2013

Kosmetiikka-arvonta: Clarins BB Skin Perfecting Cream

Nyt se on löytynyt! Nimittäin täydellinen BB -voide. Olen kokeillut jo lukuisia (tämä taitaa olla viides luvussaan) ja aina niissä on jokin mättänyt. Kun minulta kyseltiinkin kiinnostusta kokeilla Clarinsin uutta BB Skin Perfecting Creamia, tartuin innolla tilaisuuteen. Olen nimittäin löytänyt myös kaikkien aikojen parhaimman, superkestävän, sekä peittävän meikkivoiteen (Teint Haute Tenue)  kyseisen merkin valikoimista. Luotto Clarinsin meikkeihin on siis kova.

Tämän Clarinsin tuotteen kohdalla sekä koostumus, että vaalein värisävy ovat itselleni passelit. Tuotetta onkin saatavilla kaikkiaan kolmessa ei sävyssä, joten jokaiselle löytyy helposti omansa. Voide tasoittaa ihon sävyä, näyttäen kuitenkin luonnolliselta. Iho säilyttää luonnollisen heleytensä, eikä tule liian paklattua vaikutelmaa. BB -voide sekä hoitaa ihoa, että antaa sen hengittää. Näinpä BB -voide onkin ihan mielettömän loistava vaihtoehto perinteiselle meikkivoiteelle hetkiin, jolloin haluaa raikastaa ilmettä pienellä vaivalla. Voide sisältää myös suojakertoimen 25, joka toivottavasti pian tulee tarpeeseen auringon ilmaantuessa taivaalle. Kesällä tuskin tulen muuta meikkiä käyttämäänkään!


Ihastuin itse voiteeseen kovin, joten halusin antaa myös jollekulle teistä lukijoistani mahdollisuuden voittaa omansa! Voit osallistua Clarins BB-voiteen arvontaan  kertomalla tämän postauksen kommenttikenttään, mitä ominaisuuksia sinä kaipaat meikkipohjaltasi. Muistathan jättää kommenttiisi myös sähköpostiosoitteesi, niin saan sinuun yhteyden voiton saatuessa kohdallesi. Aikaa osallistumiseen on tämän viikon loppuun (17.2.) asti! Onnea kaikille murusille!

<3:Khaija